Oksan hyllyltä

Bookishteaparty -blogin Katri aloitti naistenpäivänä mukavan Prinsessoja ja astronautteja -haasteen , jossa oli tarkoituksena lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Haasteessa oli kuusi eri kategoriaa, mutta erottelin omalla listallani fantasian ja scifin omiin ryhmiinsä. Scifi menee sen verran oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, että kun genren kirja tulee luettua niin pitäähän sitä hieman korostaa 😄. Luin ja bloggasin haasteeseen seuraavat 16 kirjaa: Scifikirja: Madelaine L'Engle: Hyppy ajassa   Fantasiakirja: Siri Pettersen: Mätä Siri Pettersen: Mahti J. S. Meresmaa: Mifongin perintö Sarjakuva:  Joëlle Jones & Michelle Madsen: Lady Killer Vol. 2 Sanna Hukkanen, Inkeri Aula: Metsänpeitto   Mimi Pond : Over Easy   Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea     Dekkari: Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita Viveca Sten: Totuuden nimessä Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla ...

Sophie Kinsellan romanttinen viihderomaani Muistatko minut? (WSOY, 2018) viihdytti minua loppukesän päivinä äänikirjan muodossa. Työmatkoilla tykkään kuunnella kevyitä kirjoja, jotka eivät kärsi siitä, että liikennettäkin pitää seurata ja välillä joku juonenkäänne jää kuulematta. Muistatko minut? toimi loistavasti tähän tarpeeseen, mutta kirjan loppupuolella huomasin olevani sen verran koukussa Lexi Smartin touhuihin, etten malttanut enää kuunnella kirjaa 2 x 20 minuutin pätkissä vaan kirjan loppuratkaisut piti ahmaista loppuun viikonlopun aikana.  Olihan kirjan juoni *hitusen* ennalta-arvattava, myönnetään - mutta silti Kinsella on kirjoittanut varsin vetävän tarinan siitä, kuinka Lexi eräänä aamuna herää sairaalasängyssä, ja hänen muististaan on autokolarin seurauksena tyystin pyyhkiytynyt pois kolme edellistä vuotta. Ja noiden vuosien aikana hän on mm. mennyt unelma-aviomiehen kanssa naimisiin, kohonnut rivityöntekijästä pelottavan tekokkaaksi johtajaksi ja oppinut tekemä...

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaaste antoi minulle hyvän syyn penkoa kotiin haalimiani elämäkertoja. Luen niitä tosi harvoin (pari-kolme per vuosi on jo erinomainen määrä), mutta jostain syystä elämäkerrat ja muistelmat houkuttelevat minua suuresti esim. alennusmyynneissä. Eräs näistä aleostoista on ollut Sophia Lorenin omaelämäkerta Eilen, tänään, huomenna (Minerva, 2015). Näyttävä Sophie ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkini, mutta elokuvatähtien elämäkertoja on mukava lukea vaikka kirjassa mainituista elokuvista olisikin vaan hämäriä mielikuvia. Tykkään kirjoista välittyvästä elokuvallisesta ajankuvasta ja kulisseihin kurkistamisen meiningistä, eikä Lorenin kirja ollut tässä suhteessa pettymys. Loren aloitti uransa toisen maailmansodan jälkeen, joten hänen muistelmiensa kautta pääsee kurkistamaan italialaisen elokuvan nousukauteen ja maailmanmenestykseen. "Joulukuussa sekä Napolin kultaa että Nainen joelta saivat ensi-iltansa, ja minut lähetettiin Milan...

Elly Griffithsin Jyrkänteen reunalla   (Tammi, 2018) on Ruth Galloway -dekkarisarjan kolmas osa. Lukaisin sarjan avausosan melko pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta en innostunut Ruthin persoonasta, hänen arkeologin työnsä kuvauksista tai kirjan dekkarijuonesta niin paljon, että olisin etsiytynyt uudelleen sarjan pariin (saati että olisin blogannut kirjasta...). Jostain syystä päätin kuitenkin kokeilla lähikirjaston pikalainahyllyssä ollutta upeakantista Jyrkänteen reunalla -kirjaa ja olipa hyvä päätös, sillä Galloway-sarja on todellakin kehittynyt hyvään suuntaan. Ruthin henkilölohtainen elämä lohkaisee kohtuullisen suuren osan kirjan sivuista, joten minun kohdallani kirjan mielenkiinto lepäsi pitkälti tämän juonirakenteen varassa. Ja kolmas osa heitti minut seuraavanlaiseen tilanteeseen: Ruth elää yksinhuoltajaäidin arkea ja tasapainoilee työn ja suloisen Kate-tyttären välimaastossa. Tyttösen isä on tiedossa, ja tämä notkuu Katen ja Ruthin elämässä sen minkä omalta avioelämäl...

Kesän alussa palasin pitkän tauon jälkeen Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian pariin lukemalla sen toisena osan Mätä . Mätä oli sen verran vetävä tapaus, että trilogian päättävä Mahti pääsi lukuun kesän lopulla. Oli kiva saatella fantasiatrilogia päätökseen niin, että edellisen osan tapahtumat olivat vielä tuoreessa muistissa. Ja olihan Mahti huikea päätösosa sarjalle, joka on vain parantunut osa osalta. Kun muistelen sitä hienoista pettymyksen tunnetta, joka minut valtasi kehutun sarjan avausosan jälkeen (kirja tuntui kovin keskinkertaiselta!), oli mukavaa huokaista tyytyväisyydestä Mahdin viimeisellä sivulla. Hirkan ja Rimen tarinaan ja kaikkiin kolmeen maailmaan rakentui lopulta hieno päätös. "Aamuaurinko pystyi tuskin tunkeutumaan kylpyhuoneen mahtilasi-ikkunoiden lävitse. Hirka vilkaisi peiliä. Musta lasi teki hänestä harmaan. Värittömän. Kuin Hlosnianin patsaat. Ihmisen ja kuolleena syntyneen välimuoto. Graalin tytär. Miehen, jonka kanssa hän ei saanut edes puh...

Lyhytarvioissa on vuorossa rikosjuonia espanjalaiselta kielialueelta. Mistään perusdekkareista ei tällä kertaa ole kyse vaan kolumbialaisen Melba Escobarin Kauneussalonkia (Aula & Co, 2018) ja espanjalaisen Javier Maríasin Rakastumisia (Otava, 2012) voin suositella heille, jotka pitävät hieman erikoisemmista, rikoksen sävyttämistä tarinoista. Melba Escobarin romaani Kauneussalonki viihdytti minua lentokentällä ja -koneessa parisen viikko sitten, kun palailin kaupunkilomalta Riikasta. Nopsalukuinen ja sujuvasti etenevä kirja hämäsi minua kansikuvan teksteillään (juu, en juuri käyttänyt lukuaikaa kustantajan lähettämään kirjan esittelytekstiin), sillä "Manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia" kuulosti paljon viihteellisemmältä kuin kirja lopulta olikaan. Kirja päättyi itse asiassa niin murheellisiin tunnelmiin, että päädyin sijoittamaan Kauneussalongin Helmet-haasteen kohtaan 24. Surullinen kirja (okei, rima oli suht matalla tässä sillä ei Escobarin kirja mikään...

Heinäkuu oli minulle hyvä lukukuukausi (luin 20! kirjaa, olkoonkin että niistä 5 oli sarjakuvia, muutama nopsalukuinen nuortenkirja ja tietysti dekkareita - mihinkään kovin syvälliseen en jaksanut kuumina kesäpäivinä paneutua), mutta hellekelit verottivat kirjoitteluinnostusta. Bloggausjonossani onkin nyt 12 kirjaa, ja päätin alkaa lyhentämään jonoa lyhytarvioilla. Otetaanpa aluksi scifiä ja fantasiaa eli Madelaine L'Englen Hyppy ajassa (WSOY, 2018/1962) ja J. S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto, 2012). Madelaine L'Englen nuorille suunnattu scifi-kirja Hyppy ajassa julkaistiin alkukielellä vuonna 1962, ja tänä vuonna siitä on ilmestynyt mm. Oprah Winfreyn tähdittämä elokuvaversio . Näyttävä leffakansi sai minutkin kiinnostumaan kirjasta (josta en siis ollut koskaan aiemmin kuullut halaistua sanaa, vaikka kirja on takakannen mukaan klassikko), ja olin myös utelias, miten noin 60 vuotta sitten julkaistu nuorten avaruusseikkailu minulle toimisi. Kirjassa neljä am...

Naistenviikon bloggaukseni jatkuvat sarjakuvan merkeissä, ja nyt hypätään 1970-luvun Kaliforniaan, hippien, suhdesotkujen ja huumehöyryjen (no joo, näitä on kirjassa lopulta aika vähän) sekaan. Mimi Pondin sarjakuvaromaani Over Easy (Drawn & Quarterly, 2014) kuvaa taidekoulussa opiskelevan, kiltin ja kunnollisen oloisen Margaretin elämää sen jälkeen, kun hän huomaa taloudellisen tilanteensa heikenneen siinä määrin, että työpaikka kahvilassa tuntuu houkuttelevalta. "Mayby it's the waitresses in their thrift store dresses, which give them the look of gorgeous, cheery dustbowl refugees, or demented gangsters' molls, cracking wise to the custemers. Mayby it's just that everyone here is so good-looking, maybe it's that when you sit at the counter at one end, you can flirt with someone at the other end, just by looking in the mirror. Gazing into that reflected tableau, I want to jump in." (s. 40) Kertomalla hyvän vitsin Margaret (tai Madge, kuten häntä ...

Keskiviikkona 18.7.2018 alkoi naistenviikko, ja kirjablogeissa sitä juhlistetaan Tuijan emännöimän teemaviikon merkeissä. Naistenviikon juttulinkkejä löydät täältä , ja nyt minäkin hyppään teemaviikkoon mukaan naisten kirjoittamalla sarjakuvalla. Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula ovat taiteilleet hienon, suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta ammentavan sarjakuvan Metsänpeitto (Arktinen Banaani, 2018), ja kauniin kuvallisen annin lisäksi se tarjoilee mukavan tietoannoksen kotimaisista puulajeista ja ottaa omalla tavallaan kantaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Metsänpeitto sisältää kahdeksan eri tarinaa, jotka on kiedottu eri puulajien ympärille. Puulajista, sen ominaispiirteistä ja siihen liittyvästä perinnetiedosta kerrotaan aukeaman verran jokaisen tarinan alussa, ja pidin todella paljon näistä pienistä tietoiskuista, joissa nykyaika ja ammoiset tavat nivoutuvat yhteen: " Metsälehmus on tunnettu myös pärnän ja niinipuun nimellä. Sen kuoresta on v...

Viime viikonlopun lukumaratonilla lukupinostani löytyi kaksi kesään sijoittuvaa kevyttä kirjaa, jotka toimivat mainiosti maratonlukemisena: Anne Muhosen sarjakuva Kesä, jona opin soittamaan ukulelea (2018) sekä Karoliina Timosen romaani Kesäinen illuusioni (WSOY, 2015). Kesälle maistuvia kirjoja olisi voinut olla pinossani enemmänkin, sillä vuodenaikaan sopivia kirjoja oli todella mukavaa lueskella. Tällä lukumaratonilla kesäfiilistelyni jäi kuitenkin näiden kahden kirjan mittaiseksi, ja kuvan alta löytyvät pienet miniarviot kirjoista. Anne Muhosen Kesä, jona opin soittamaan ukulelea -sarjakuva on lyhyt, teinien maailmaan sijoittuva kertomus kohtaamisista maaseudulla, ihastumisesta, musiikista ja elämää syleilevistä pohdinnoista. Sarjakuvassa oli jollain tapaa raikas ja reipas ote, ja harmittelin sitä, että sillä oli mittaa vain noin 50 sivua. Oden kesänvietosta kissavahtina olisi ollut kivaa lukea pidemmästikin! Muhosen piirrostyyli miellytti omaa silmääni, ja tykkäsin ruu...

Dekkariviikon juttuni jatkuvat leppoisien dekkareiden merkeissä. Viveca Stenin Sandhamnin murhat -sarja on ollut minulle kepeää kesälukemistoa jo muutamana kesänä, ja toukokuun loppupuolella lukaisin Stenin uusimman suomennoksen Totuuden nimessä (WSOY, 2018). Juonen tai henkilögallerian osalta kirja ei tarjonnut mitään uutta ja ihmeellistä, mutta enpä sellaista kaivannutkaan: Sandhamnin murhien konsepti toimii sellaisenaan minulle tosi hyvin kirja vuodessa -tahtiin luettuna. Sopiva sekoitus tuttujen päähenkilöiden parisuhdekuvioita, jokin murhajuttu ja idyllisiä saarislaismaisemia - kyllä niiden parissa jokusen tunnin viettää ilokseen. Totuuden nimessä kuljettaa juonta lasten purjehdusleirin tapahtumissa ja toisaalla juristi Nora Linde koettaa selvitä talousrikostapauksesta oikeussalissa. Noran poliisiystävä Thomas joutuu tutkimaan purjehdusleirillä tapahtunutta lapsen katoamista, ja kas kummaa, kun juonilangat ennen pitkää somasti yhdistyvät. Parisuhderintamalla Thomas kipuile...

Millainen on loistava trilleri? Sellainen, jonka juoni saa kihisemään jännityksestä ja pitää istua käsien päällä (kuvainnollisesti, koska sivua on jollain konstilla käännettävä), jottei kurkkaisi kirjan lopusta miten tässä oikein käy. Gin Phillipsin Niin kuin me olisimme kauniita (S & S, 2018) oli minulle juuri tällainen tapaus. Kirja alkaa siitä, kun nuori Joan-äiti on viettänyt mukavaa päivää eläintarhassa pienen Lincoln-poikansa kanssa, ja juuri kun he ovat poistumassa, eläintarhan rauha rikkoutuu ja todellisuus muuttuu äkkiä aivan toisenlaiseksi. Tarhassa alkaa kuuluu ammuskelun ääniä, ruohikolla lojuu ruumiita - mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tätä saa lukija ihmetellä yhdessä Joanin kanssa, kun tämä päättää paeta suojellakseen itseään ja ennen kaikkea rakasta Lincoln-poikaansa. "Teinipoikia, hän miettii, sitä nuo asemiehet ovat. He eivät ole miehiä, tai korkeintaan he ovat hädin tuskin miehiä. Ja he ovat ääliöitä. Hän ei anna lasten leikkejä leikkivien teiniääliöiden t...

Pari kesää sitten Joëlle Jonesin Lady Killer -sarjakuva vei minulta täysin jalat alta. Dekkarien ja sarjakuvien ystävänä ihastuin näyttävään piirrostyyliin ja hurmaavan ladyn pimeään puoleen: suloinen perheenäiti Josie Schuller hankkii mukavasti omia tuloja täydellisen tehokkaana palkkatappajana. Vintage-henkinen sarjakuva on nyt saanut jatkoa, ja Lady Killer Vol. 2 oli lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin osa. Sarjan aloitus taisi säväyttää ja shokeerata juuri erilaisuudellaan, ja nyt kun idea oli jo tuttu, Lady Killerin vetovoima aavistuksen verran kärsi. Mutta päädyin silti antamaan myös Vol. 2 :lle Goodreadsiin 5 tähteä. Kyseessä on sentään eräs suosikkisarjani, joka on säilyttänyt laadukkaan tasonsa jatko-osassakin. Albumin piirrosjälki on tuttuun tapaan upeaa katsottavaa. Lähes jokainen aukeama sisältää vietteleviä silmäkarkkiruutuja! Josien näyttävä puvustus luo hienon ristiriidan hänen veriselle "ammatilleen" ja tykkään tosi paljon albumiin sijoitelluista kok...

Luin Siri Pettersenin Korpinkehät-fantasiatrilogian avausosan  Odininlapsi melko pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta sarja-aloitus ei vakuuttanut minua siinä määrin, että olisin innostunut etsimään jatko-osat käsiini.  No, säästyipä hyvää luettavaa kesälle 2018. Trilogian kakkososa Mätä (Jalava, 2016) nimittäin koukutti minut erittäin tehokkaasti jokunen viikonloppu sitten, ja lukea hurautin viisisataa sivuisen kirjan pikavauhtia parin päivän aikana. Trilogian päätösosa Mahti on siis tiiviisti alkaneen kesän lukulistallani. "Hirka istui selkä seinää vasten ja tuijotti ylemmässä kerroksessa olevaa kelloa. Musta aukko, kyllin ahmaisemaan hänet, jos se putoaisi. Mutta se oli ollut täällä jo kauan. Hammasrattaiden ja puupalkkien keskellä. Ja köysien, jotka juoksivat alas asti ja joista vetämällä ihmiset saivat aikaan metelin, joka herättäisi koko Vainajalan. Ehkä isänkin.     Hän karkaisi jälleen. Se olikin ainoa asia, jossa hän oli todella taitava. Häipymi...