Lukumaratonin kesäiset kirjat

Viime viikonlopun lukumaratonilla lukupinostani löytyi kaksi kesään sijoittuvaa kevyttä kirjaa, jotka toimivat mainiosti maratonlukemisena: Anne Muhosen sarjakuva Kesä, jona opin soittamaan ukulelea (2018) sekä Karoliina Timosen romaani Kesäinen illuusioni (WSOY, 2015). Kesälle maistuvia kirjoja olisi voinut olla pinossani enemmänkin, sillä vuodenaikaan sopivia kirjoja oli todella mukavaa lueskella. Tällä lukumaratonilla kesäfiilistelyni jäi kuitenkin näiden kahden kirjan mittaiseksi, ja kuvan alta löytyvät pienet miniarviot kirjoista.


Anne Muhosen Kesä, jona opin soittamaan ukulelea -sarjakuva on lyhyt, teinien maailmaan sijoittuva kertomus kohtaamisista maaseudulla, ihastumisesta, musiikista ja elämää syleilevistä pohdinnoista. Sarjakuvassa oli jollain tapaa raikas ja reipas ote, ja harmittelin sitä, että sillä oli mittaa vain noin 50 sivua. Oden kesänvietosta kissavahtina olisi ollut kivaa lukea pidemmästikin! Muhosen piirrostyyli miellytti omaa silmääni, ja tykkäsin ruutujen maalaistunnelmasta kolmen Goodreads-tähden verran.


Karoliina Timosen Kesäinen illuusioni vie lukijan Saimaan saaristoon, jossa keski-ikäinen Klarissa puntaroi avioliittoaan vuokraamansa saaristomökin rauhassa. Pohdintojen lomassa hän ehtii tekemään tuttavuutta naapurimökin vanhemman herrasmiehen ja tämän pojan kanssa, ja aviomieskin saapuu kesän aikana sovintoaikeissa mökille. Napakan lyhyt romaani virittelee kevyttä, jazz-musiikin sävyttämää ja aavistuksen unenomaista jännitystä Klarissan kesään. Jännitystä olisi saanut minun makuuni olla enemmänkin, ja puolihupaisia mieskuvioita vähemmän, mutta hyvä näinkin - kirja oli mukavasti soljuva ja viihdyttävä kesäpala lukumaratonin iltaan. Myös Kesäinen illuusioni saa kolme tähteä Goodreadsiin.

***

Kirjankansibingossa kukan saavat ruudut "uimarannalla" ja "musiikki":


Lisään Kesäinen illuusioni -kirjan myös Prinsessoja ja astronautteja -haasteen listalle kohtaan "naisen kirjoittama viihdekirja".

Goodreads: Molemmille kirjoille 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Kesäinen illuusioni -kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukuisa, Kirja hyllyssä, Järjellä ja tunteella
* Kesä, jona opin soittamaan ukulelea -sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Hurja Hassu Lukija, Lukeva peikko
Kirjojen tietoja:

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
Kansi Anne Makkonen
WSOY, 2015
165 sivua

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea
48 sivua

Kommentit