Oksan hyllyltä

Hurja Hassu Lukija -blogissa käynnistyi tammikuussa sarjakuvahaaste , ja totta kai lähdin haasteeseen suurella innolla mukaan. Olen blogivuosieni aikana ikään kuin löytänyt sarjakuvat ja erityisesti sarjakuvaromaanit uudelleen, ja niitä tulee luettua jonkin verran ihan ilman mitään haasteitakin. Niinpä ajattelin, ettei ylin Asterix-taso eli 30 luettua sarjakuvaa voi olla mitenkään vaikea pala. Heh, pääsin kyllä Asterix-tasolle mutta aika viime metreille se meni, sillä haasteen 30. bloggaukseni ilmestyi eilen.  Huomasin haasteen aikana, että luen sarjakuvia kausittain ja hakaudun yleensä pidempien sarjakuvaromaanien pariin, joita taas en jaksa kovin montaa lukea peräkkäin. Jos lukeminen olisi siis jäänyt niiden varaan, Asterix-taso olisi jäänyt kaukaiseksi haaveeksi. Jouduinkin etsiskelemään lukupinooni hieman toisenlaista luettavaa kuin yleensä, ja tulin yllättäen lukeneeksi aimo annoksen kotimaisia strippisarjakuvia. Tällä saralla suursuosikkini on Bill Wattersonin Calvin ...

Huh heijaa, tässä tulee Sarjakuvahaasteen viimeinen sarjakuva (enää on siis jäljellä vain loppukooste)! Kunnian saa Joann Sfarin kirjoittama ja Emmanuel Guibertin kuvittama The Professor's Daughter (First Second, 2007). Sarjakuva on Lontooseen sijoittuva varsin vaiherikas tarina egyptologian professorin tyttärestä, joka heilastelee henkiin heränneen muumion kanssa. Romanttisviritteinen seikkailu vaikuttaa jopa hivenen kieli poskessa kirjoitetulta, sen verran älyttömiä eräät juonenkäänteet ovat. Albumi on kuitenkin erittäin taitavasti kuvitettu, ja itse asiassa kaunis kansikuva minut huokuttelikin lainaamaan tämän albumin. Professorin  tyttären ja muumion seikkailut alkavat, kun he pääsevät livahtamaan kahdestaan kävelylle professorin ollessa poissa kotoa. Muumio herkistyy nauttimastaan iltapäiväteestä siinä määrin, että aiheuttaa pienen selkkauksen hillityssä englantilaiskahvilassa. Eipä aikaakaan, kun professorin tytär huomaa sekoittelevansa unilääkettä epätoivotun vieraa...

Jacques Tardin taiteilema ja kirjoittama sarjakuvakirja Kirottu sota! 1914-1919 (Jalava, 2014) vyöryttää lukijan eteen ensimmäisen maailmansodan koko järjettömyyden. Sarjakuvan kertojana on nimettömäksi jäävä ranskalainen sotamies, joka kommentoi omia tuntojaan ja kokemuksiaan sodan aikana. Suurista valtapoliittisista linjoista tai sodan tarkoitusperistä miehellä ei ole tietoa, on vain ympärillä vellova, mittaamatonta inhimillistä tuhoa kylvävä kaaos. Tarkkaa faktatietoa on sitten tarjolla kirjan loppuosassa, jonka on kirjoittanut Jean-Pierre Verney. Hän käy läpi sotaan johtaneita tapahtumia ja sodan kulkua siten, kuin se numeroiden ja paikannimien valossa eteni. Kirottu sota! onkin erikoinen yhdistelmä henkilökohtaista ja yleistä, ja näiden välinen syvä kuilu teki omasta lukukokemuksestani todella vaikuttavan. "Hautojemme pohjalla me oivallettiin, että siellä tultiin olemaan pitkä aika. Saksmannit eivät olleet päättäneet palata kotiin, ja me oltiin vielä jokseenkin kau...

Usein sarjakuvia lukiessani käy niin, että luen kirjaa ns. kuvitus edellä. Jos kuvitustyyli ei nappaa, kirjan lukeminen jää herkästi kesken tai vähintään Goodreadsin tähtimäärään tulee miinusta. Sarjakuva on sentään sarja kuvia, ja niiden juju on minulle juuri siinä, että tarjolla on tekstin lisäksi myös virikettä silmille. Tuntuikin aika erikoiselta - mutta erittäin mukavalla tavalla! - törmätä sarjakuvaan, jossa hullaannuin tekstiin niin paljon, ettei minua häirinnyt laisinkaan se, ettei kuvitus ollut aivan täysosuma oman makuni mukaan. Kati Rapian ja Juha Hurmeen Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki - Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijän elämä ja seikkailut (Teos, 2018) saa minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin. "Parasta mahdollista historiankirjoitusta" , toteaa takakansi ja olen täysin samaa mieltä. "Olen jokaisessa ajassa alati läsnäoleva erikoistapaus, näkyvien ja näkymättömien asioiden nuuskija, niiden sekoittaja, näkijä ja tiedemies. Minua uteli...

Sarjakuvahaasteessa alkaa olla loppukirin paikka, sillä haaste päättyy tämän kuun lopulla. Sarjakuvajuttuja odottelee bloggausjonossani sen verran, että Asterix-taso siintelee jo silmissäni 😎. Marraskuussa on siis luvassa jonon purkua eli sarjisjuttuja piisaa! Ensimmäisenä tuon blogiini J. P. Ahosen Belzebubs -sarjakuvan (Kumiorava, 2018). Belzebubs on ilmestynyt nettisarjakuvana, mutta minä löysin sen vasta tänä syksynä, kun bongasin upeakantisen kirjan jostain blogijutusta tai kenties Goodreadsin feedistä. J. P. Ahosen taidokas kynänjälki on varsinainen huomiomagneetti, joten totta kai omalaatuisen okkultistiperheen arkea kuvaava Belzebubs piti laittaa kirjastovaraukseen. Belzebubs on strippisarjakuva, ja niiden kanssa olen oppinut varovaiseksi - huumori kun ei aina kolahda, ja hieno piirrosjälki ei silloin paljon lohduta. Nyt huumorin suhteen ei ollut mitään ongelmaa, sillä Belzbubsien arki tarjosi hauskan yhdistelmän tavallisia parisuhde- ja perhejuttuja teiniangsteine...

Vera Brosgolin sarjakuvaromaani Anya's Ghost (First Second, 2014) alkoi aikoinaan kiinnostamaan minua blogijuttujen perusteella. Kirjan kansi on yksinkertaisen näyttävä, ja vihjailee kutkuttavasti aavemaisesta sisällöstä. Halloween-lukuhaaste innosti minut nappaamaan kirjan vihdoin ja viimein lukuun, ja kieltämättä Anyan ja hänen aaveystävänsä tarina sopi oivallisesti syksyn pimeisiin iltoihin. Mikään pelottava sarjakuva Anya's Ghost ei ollut, vaan miellyttävän säväyttävä ja tummasävyinen kertomus teinitytön oudosta tuttavuudesta ja menneisyyden saloista. Anya asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa jossain nimettömäksi jäävässä yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Pieni perhe on kotoisin venäjältä, ja maahanmuuttaja-arki välittyy jonkin verran tarinan käänteissä. Äiti opiskelee kansallisuustestiä varten, mutta Anya on jo sulautunut uuteen yhteiskuntaan. Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Anya tipahtaa koulusta palatessaan lähimetsikön syvään onkaloon. Eikä hä...

Kirjaston sarjakuvahyllyltä löytyi pari lyhyttä, kotimaista kirjaa ja päätin niputtaa niiden kommentit tähän juttuun. Timo Mäkelän Neiti Brander (Arktinen Banaani, 2018) vie lukijan aikamatkalle 1900-luvun alun Helsinkiin ja Ulrika Yliojan Merenneito tavaratelineellä - teetarinoita (Like, 2013) tarjoilee teetä ja sympatiaa ihastuttavien pikkutarinoiden muodossa. Olen laittanut Ulrika Yliojan kauniskantisen teetarinakirjan merkille blogijutuissa, mutta vasta nyt innostuin nappaamaan kirjan mukaani. Merenneito tavaratelineellä on nopeasti luettu, mutta kirjan kyllä lukee mielellään heti uudelleen. Pidin tosi paljon kirjan ideasta! Yksi aukeama per pieni tarina, tunnelmapala tai suuri tunnemyrsky, kupponen teetä ja kuva, joka kertoo vielä hieman lisää - toimii! Erityisesti silloin, kun kaipaa jotain pientä luettavaa eikä jaksa syventyä pitkän tekstin äärelle. Lisäksi eri teelaadutkin tulevat tutuksi ja itsetuntemus lisääntyy... kirjaa lukiessani tajusin tyytyväisenä lilluvani tu...

Kirjaston tietokannan penkominen Halloween-lukuhaastetta varten kannatti, sillä löysin sieltä ihastuttavan veikeän Kummitus -sarjakuvan (Zum Teufel, 2018). Sarjakuvan on taiteillut turkulainen Johanna Jasmine , ja kummitusstrippejä on ilmestynyt sekä netissä että Ilta-Sanomissa, mutta itse löysin ne vasta nyt. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, sarjakuvan pääosassa ovat kummitukset. Pienet lentävät olennot liitelevät niin ihmisten kuin kansanperinteen hahmojen parissa. Melko harmitonta ja leikkisääkin väkeä, mitä nyt joskus voi sattua pientä kahnausta... Sarjakuvan yksinkertainen mutta samalla runsaasti kekseliäitä yksityiskohtia sisältävä piirrosjälki miellytti minun silmääni. Kummitusten simppeli asu teki niistä hellyttäviä pikku puuhailijoita, jotka värkkäävät mitä mieleen sattuu juolahtamaan meille tutun arkitodellisuuden keskellä: Kummitushuumori osui todella hienosti omaan huumorisuoneeni. Kummitus oli oikeasti tosi hauska! Stripeissä otettiin välillä kantaa esime...

Ensimmäinen Tuuli Hypénin Nanna-sarjakuva-albumi ilmestyi jo vuonna 2011, mutta minä tutustuin tähän iloluontoiseen citykettutyttöön kunnolla vasta loppukesällä. Ensin luin yhden Nanna-albumin, joka lähti ihan sattumalta mukaan kirjastoreissulla. Sitten oli pakko lainata ne loputkin, sillä muun lukemisen ohessa oli kiva nauttia muutama Nanna-strippi. Ja pisteenä i:n päälle syksyn alkaessa julkaistiin vielä aivan uutta Nannaa eli Eläimen pelikirja (Arktinen Banaani, 2018). Mikä Nannassa niin viehättää? Ihmismaailmaan heittäytynyt Nanna-kettu on tosi sympaattinen, iloinen ja toiset huomioonottava eläinneito, jonka kautta tuttu maailma peilautuu eri tavoin kuin pelkkiä ihmishahmoja sisältävissä tarinoissa. Ihmisten ja eläinten rinnakkaiselosta on hyvä ammentaa kilttiä huumoria ja koskettavia juttuja strippeihin. Lisäksi tykkään tosi paljon sarjan piirrostyylistä: Nannan leveä hymy, ihanan isot korvat ja supertuuhea häntä tekevät hahmosta veikeän näköisen, ja muutkin ruuduissa pyörivät...

"A date a day keeps depression away. Pizza works too. :)" Joakim Juvelénin strippisarjakuva-albumi Ugly Monsters (Sammakko, 2018) onnistui yllättämään minut. Aluksi tunsin itseni tosi keski-ikäiseksi täti-ihmiseksi, kun urbaaniin gay-elämään sijoittuvan sarjakuvan huumori meni joillakin sivuilla monta pykälää ronskimmaksi kuin yleensä lukemissani kirjoissa ja käänsin sivuja lähes nolostellen. Mutta sitten huomasin hekottelevani samantyylisille parisuhdevitseille, joita voisi olettaa löytävänsä valtavirtaparisuhdesarjakuvista - eli siis niistä, joissa on (kilttiä) heteroelämän kuvausta. Nyt ruuduissa heilui sinkkutyttöjen ja rouvashenkilöiden sijaan kalsariasuisia karvaisia heppuja, mutta niin vaan heidänkin rakkauselämästään löytyy tutunoloisia tilanteita: Ugly Monsters venytteli hieman lukutottumukseni rajoja, mutta enpä laittanut sitä laisinkaan pahakseni. Luen nykyään strippisarjakuvaa tosi harvoin, sillä blogiaikana olen sarjakuvien saralla suuntautu...

Michel Rabagliati on kanadalainen sarjakuvataiteilija, ja bongasin hänen osittain omaelämäkerrallisen Paul-albumiensa sarjan aivan sattumalta Goodreadsin feedistä. Oulun kirjastosta ei löydy kuin kolme sarjan kirjaa, ja lukaisin niistä kesän lopulla kirjat Paul has a summer job (Drawn & Quarterly, 2003) ja Paul Up North (Conundrum, 2016). Näiden kahden perusteella sarjan nimihenkilö Paul on todella sympaattisen oloinen nuori miehenalku, ja ulkoilmaelämästä pitävän Paulin vaiheista olisi tietysti kiva lukea koko sarjan verran. Nyt pitää tyytyä varaamaan Paul joins the scouts -osa. Lukemieni Paul-kirjojen julkaisuajankohdilla on eroa 13 vuotta, mutta tämä ei haitannut Paulin maailmaan sisäänpääsyssä. Molempien albumien tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun lopulle: Paul has a summer job -kirjassa ollaan vuoden 1979 kesässä ja Paul Up North puolestaan kertoo Paulin elämästä Montrealin kesäolympialaisten tienoilla, vuosina 1975-76. Albumien sisältö on yleisellä tasolla samantyy...

Naistenviikon bloggaukseni jatkuvat sarjakuvan merkeissä, ja nyt hypätään 1970-luvun Kaliforniaan, hippien, suhdesotkujen ja huumehöyryjen (no joo, näitä on kirjassa lopulta aika vähän) sekaan. Mimi Pondin sarjakuvaromaani Over Easy (Drawn & Quarterly, 2014) kuvaa taidekoulussa opiskelevan, kiltin ja kunnollisen oloisen Margaretin elämää sen jälkeen, kun hän huomaa taloudellisen tilanteensa heikenneen siinä määrin, että työpaikka kahvilassa tuntuu houkuttelevalta. "Mayby it's the waitresses in their thrift store dresses, which give them the look of gorgeous, cheery dustbowl refugees, or demented gangsters' molls, cracking wise to the custemers. Mayby it's just that everyone here is so good-looking, maybe it's that when you sit at the counter at one end, you can flirt with someone at the other end, just by looking in the mirror. Gazing into that reflected tableau, I want to jump in." (s. 40) Kertomalla hyvän vitsin Margaret (tai Madge, kuten häntä ...

Keskiviikkona 18.7.2018 alkoi naistenviikko, ja kirjablogeissa sitä juhlistetaan Tuijan emännöimän teemaviikon merkeissä. Naistenviikon juttulinkkejä löydät täältä , ja nyt minäkin hyppään teemaviikkoon mukaan naisten kirjoittamalla sarjakuvalla. Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula ovat taiteilleet hienon, suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta ammentavan sarjakuvan Metsänpeitto (Arktinen Banaani, 2018), ja kauniin kuvallisen annin lisäksi se tarjoilee mukavan tietoannoksen kotimaisista puulajeista ja ottaa omalla tavallaan kantaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Metsänpeitto sisältää kahdeksan eri tarinaa, jotka on kiedottu eri puulajien ympärille. Puulajista, sen ominaispiirteistä ja siihen liittyvästä perinnetiedosta kerrotaan aukeaman verran jokaisen tarinan alussa, ja pidin todella paljon näistä pienistä tietoiskuista, joissa nykyaika ja ammoiset tavat nivoutuvat yhteen: " Metsälehmus on tunnettu myös pärnän ja niinipuun nimellä. Sen kuoresta on v...

Kun sain Mikki ja hukkunut meri (Sanoma, 2018) -sarjakuvan käsiini, välitön reaktioni oli: wow!!! Jo kansikuva antaa oivallisen vinkin albumin piirrostyylistä, jossa totisesti riittää yksityiskohtia, värejä ja näyttävyyttä. Mikki ja hukkunut meri -albumi on osa sarjaa, jossa ranskalaiset sarjakuvataiteilijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa Disneyn Mikki Hiiri -hahmon seikkailuja. Eri tekijöiltä on käännetty suomeksi jo kolme muutakin albumia, mutta jostain syystä ne ovat menneet minulta täysin ohi. Onneksi huomasin Mikki ja hukkunut meri -seikkailun Goodreadsin feedistäni, ja Denis-Pierre Felipen käsikirjoittama, Silvio Gambonin kuvittama ja Gaspard Yvanin värittämä albumi oli niin mukava ja vähän erikoinenkin paluu Mikin maailmaan, että nuo muutkin sarjan kirjat on pakko etsiä luettavaksi syksyn mittaan. Oma historiani Ankkalinnan asukkien kanssa ei ole kovinkaan kummoinen. Meille ei tilattu lapsuudessani Aku Ankkaa, mutta taskukirjoja osteltiin silloin tällöin ja kirjas...