#sarjakuva: Johanna Jasmine: Kummitus

Kirjaston tietokannan penkominen Halloween-lukuhaastetta varten kannatti, sillä löysin sieltä ihastuttavan veikeän Kummitus-sarjakuvan (Zum Teufel, 2018). Sarjakuvan on taiteillut turkulainen Johanna Jasmine, ja kummitusstrippejä on ilmestynyt sekä netissä että Ilta-Sanomissa, mutta itse löysin ne vasta nyt. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, sarjakuvan pääosassa ovat kummitukset. Pienet lentävät olennot liitelevät niin ihmisten kuin kansanperinteen hahmojen parissa. Melko harmitonta ja leikkisääkin väkeä, mitä nyt joskus voi sattua pientä kahnausta...


Sarjakuvan yksinkertainen mutta samalla runsaasti kekseliäitä yksityiskohtia sisältävä piirrosjälki miellytti minun silmääni. Kummitusten simppeli asu teki niistä hellyttäviä pikku puuhailijoita, jotka värkkäävät mitä mieleen sattuu juolahtamaan meille tutun arkitodellisuuden keskellä:


Kummitushuumori osui todella hienosti omaan huumorisuoneeni. Kummitus oli oikeasti tosi hauska! Stripeissä otettiin välillä kantaa esimerkiksi somemaailman kohuihin, mutta aina ei tarvita edes kovin paljon sanoja, kun kuva kertoo olennaisen:


Kolmen ruudun strippeihin oli rakennettu todella hyvin toimivia ja hupaisia juttuja, ja kirjan loppupuolella oli pari pidempääkin tarinaa, joissa Tuoni ja Louhi hakevat pikku pulmiinsa (kuten miten varastaa lemmenjuomaresepti omapäiseltä noidalta...) apua kummituksilta. Mainio Kummitus saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin. Toivottavasti kummitukset antavat kuulua itsestään lisää myös jatkossa. 😊

***

Osallistun sarjakuvalla Halloween-lukuhaasteeseen sekä Sarjakuvahaasteeseen.


Goodreads: Neljä tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Lukeva peikko
Kirjan tietoja:
Johanna Jasmine: Kummitus 
Zum Teufel, 2018
96 sivua

Kommentit