Yhdysvallat-lukuhaasteen kooste

Lukupino-blogissa alkoi viime joulukuussa Yhdysvallat-lukuhaaste, jossa oli tietenkin tavoitteena lukea yhdysvaltalaisten kirjailijoiden kirjoja ja muutakin kirjallisuutta, joka jollain tapaa liittyy läntiseen suurvaltaan. Olin haasteesta aika lailla innoissani, sillä muutamia hyviä, tuttuja nimiä lukuunottamatta yhdysvaltalainen kirjallisuus tuppaa minulla usein jäämään eurooppalaisen jalkoihn. Sainkin luettua haasteeseen yhteensä 21 kirjaa, mutta jokaiseen haastekategoriaan ei kirjaa löytynyt ja moni oman hyllyn kirja jäi vielä odottamaan parempaa lukuaikaa. Silti useita uusia nimiä tuli kokeiltua, joten olen ihan tyytyväinen omaan haastetulokseeni.

Photo by Raúl Nájera on Unsplash

Luin haasteeseen seuraavat kirjat, kursiivilla lyhyet loppufiilistelyt:

1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja:


Haasteen sympaattisin kirja! Ihana, koskettava YA-romaani.

4. Alkuperäiskansat osana kirjaa:


Blueberry-sarjakuvien uusi, näyttävä ulkoasu ja värikuvitus tekivät vaikutuksen. Näitä pitää muistaa lukea lisää.

5. Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena (Vietnamin sota):


Sarjakuvaa omasta hyllystä. Historiafaneille iso suositus.

6. New Yorkiin sijoittuva kirja:
 

New Yorkiin sijoittuvaa kirjaa ei ollut vaikeaa löytää! Mutu-huomio omasta lukupinosta: yllättävän moni Yhdysvaltoihin kirjoissa suuntautuva matka kohdistuu juuri New Yorkiin. Pulkkisen Vieras vaan jäi hieman vieraaaksi minulle, ei kolahtanut isommin vaikka Pulkkisen kirjoista noin muuten pidänkin.

7. Pulizer-palkittu kirja:


Tiklin bloggaus ei ehtinyt tähän koosteeseen mukaan, mutta on upea kirja, viisi tähteä on tulossa <3. Eganin Aika suuri hämäys sen sijaan jätti minut kylmäksi.

8. Afroamerikkalaisen kirjailijan teos:


Lämminhenkinen lukuromaani, toimii edelleen yllättävän hyvin.

11. Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja:


Kalifornia saa kunnian olla lempiosavaltioni, sillä ainut oma USA:n matkani on suuntautunut ihastuttavaan San Franciscoon. Voisin matkata sinne uudelleenkin, ehdottomasti. Pondin sarjakuvan jatko-osa odottelee hyllyssäni, eli tykästyin siis raukeaan kahvilatunnelmointiin ja ihmissuhteiden puntarointiin.

14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos:


Tardi on huipputaitava, mutta tämä New York -synkistely ei ollut täysosuma.

15. Klassikko:


 Chandlerin Pitkät jäähyväiset oli haastein coolein kirja, ajaton ja tyylikäs dekkariklassikkko. L'Englen nuorille suunnattu scifi-kirja taas ei ollut minun teekupposeni.

Muuta mukavaa:

Amerikkalaista nykykirjallisuutta:


Hieno, omalaatuinen romaani.

Dekkareita, trillereita: 


 Näistä ehdottomasti paras ja hyytävin on Gin Phillipsin eläintarhatrilleri. 

Fantasiaa:


Isoja amerikkalaisia fantsunimiä. Menevää ja vetävää luettavaa.

Sarjakuvia:


 Lady Killer ja Paper Girls yhdistelevät retrofiilistelyä ja toimintaa erittäin onnistuneesti.


***

Kiitokset Lukupinolle hienosta haasteesta! Lukumatka jatkuu...

Photo by zet pap on Unsplash

Kommentit

  1. En osallistunut Yhdysvallat-lukuhaasteeseen, mutta olen mainituista kirjoista lukenut L'Englen teoksen klassikkohaastetta varten. Se oli aika erikoinen vanhanaikaisine ajatuksineen ja mielikuvituksellisine maailmoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L'Englen kirja oli erikoinen klassikko jo sen vuoksi, etten ollut siitä koskaan mitään kuullut... mutta juu, vanhanaikaisuutta kirjassa oli ja se kenties oli niitä hyviä puolia minulle. Mutta scifeily meni hieman yli oman mukavuusalueeni. :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta urakasta! En ole lukenut näistä kuin Pulkkisen ja Gin Phillipsin. Phillips oli pettymys, Pulkkisesta en enää paljoa muista. Listallasi on monia todella lupaavan oloisia kirjoja, ehkä ekana lähtisin lukemaan Offilin pohdintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Offillia kannattaa kokeilla. Se on nopealukuinen (en muista törmänneeni missään aikuiskirjassa niin isoon fonttiin...) ja jos parisuhdemietelmät kiinnostavat, niin sitä lajia on runsaasti tarjolla.

      Poista
  3. Minulla on kasassa nyt 26 kirjaa tähän haasteeseen, koostetta voisikin raapustella. Yhdysvaltalainen kirjallisuus on sydäntäni lähellä, en loppupeleissä edes osaa sanoa, mikä siinä minuun niin suuresti vetoaa. Näistä lukemistasi olen lukenut Eganin kirjan (josta muistaakseni pidin ihan reilusti) ja Offillin mahtavan teoksen – se vei minut kokonaan mukanaan. Tikli jäi puolestaan joskus kesken, mutta kiinnostuneena luen tulevan bloggauksesi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin piti itse asiassa ottaa pari lukuyritystä Tiklin kanssa ennen kuin luin kirjan loppuun. Mutta lopulta sitten pidin kirjasta tosi paljon. Minulla on Eganin uusi kirja varauksessa, joten katsotaan nyt, ehkä se toimii minulle paremmin. :)

      Poista
  4. Hieno haaste. En ole tähän osallistunut, perustin kirjablogin juuri noihin aikoihin. Tuosta listasta saa hyviä lukuvinkkejä, on siellä tosin tuttujakin kirjoja mukana, mm Gloria Naylorin kirjoista pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Naylor on sinulle tuttu nimi. Hänen kirjansa oli eräs haasteen hyviä yllätyksiä. Tuohon kohtaan Toni Morrison olisi ollut helppo nimi, mutta halusin etsiä jotain muuta ja olen tyytyväinen löytööni. :)

      Poista
  5. Ihailtavan paljon ehdit lukea tähän haasteeseen! En itse osallistunut, mutta kiinnostavia kohtia haasteessa. On muuten omakin mutu-tuntuma, että paljon on New Yorkiin sijoittuvia kirjoja ja sitten ehkä varsinkin nuortenkirjoissa noita pikkukaupunkeihin sijoittuvia. Pulkkisen kirjoista Vieras on jäänyt minullekin vieraimmaksi (uusinta en ole lukenut). Aika suuri hämäys meillä oli joskus lukupiirikirjana, ja se toimi siinä tarkoituksessa hyvin, koska kaikki olivat kiinnittäneet monitahoisessa kirjassa huomiota vähän eri asioihin. Poimin bloggauksestasi lukulistalle Syvien pohdintojen jaoston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettuja on kertynyt hieman myös muiden haasteiden siivillä. Menossa oleva sarjakuvahaaste varsinkin näkyy luettujen listalla. Heh, New Yorkissa on tosiaan kirjallista hohtoa! Ilmeisesti se on sellainen paikka, josta kaikilla on jotain mielikuvia, joten sinne on helppi sijoittaa taphtumia niin että lukijakin samaistuu paikan tunnelmiin edes jollain tapaa.

      Poista
  6. Minä en saanut tähän haasteeseen kauhean montaa kirjaa luettua. Varmasti luetuissa olisi ollut useitakin yhdysvaltalaisia kirjailijoita, mutta aina ei ollut selvää, oliko kirjailija syntynyt yhdysvalloissa vai muuttanut sinne tai sieltä pois muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkeenhan ei ehdi aina osallistua, haasteita on nykyään niin paljon menossa. Nuo kansallisuuskysymykset ovat kieltämättä haastavia nekin, mutta en muista itse joutuneeni niitä suuremmin pohtimaan.

      Poista
  7. Hieno ja monipuolinen kattaus amerikkalaista kirjallisuutta! Erityisesti tuo Such a Lovely Little War alkoi kiinnostamaan, koska sarjakuvat ovat viime aikoina iskeneet muutenkin.

    Piti ihan alkaa miettimään, minkä verran yhdysvaltalaista kirjallisuutta tulee itse luettua ja kaivoin blogini kätköistä sellaista dataa, että se on kaikkina kolmena blogivuotenani keikkunut heti suomalaisen kirjallisuuden jälkeen eniten lukemanani kirjallisuutena kirjailijan kotimaata katsottaessa. Sellaiset 15-20 yhdysvaltalaisen kirjailijan kirjoittamaa teosta tulee luettua vuosittain aika lailla tiedostamatta, sillä niissä tapauksissa kirjailijan kotimaa on harvoin syy kirjan valitsemiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Such a Lovely Little War oli hieno sarjakuva, ei taatusti mitään hömppää. En juuri välitä lukea sotakirjallisuutta, mutta ko. sarjakuvassa oli löydetty vähän erilainen näkökulma aiheeseen. Ja kun silti oli mukana melko tuhti annos faktaa, niin kokonaisuus oli yllättävän toimiva.

      Minä en taida millään päästä normilukemisillani sinun lukemillesi. Lukupinossani on paljon brittiläisiä kirjailijoita, ranskasta käännettynä luen sarjakuvaa.. tietysti jokunen yhdysvaltalainenkin joukkoon aina mahtuu, mutta ainakin romaanien osalta mutuni on, että kovin vähän tulee luettua rapakon takaa tulevaa kirjallisuutta.

      Poista
  8. Hyvä haaste ja hieno kooste, kiitos, tästä saa monta lukuvinkkiä! Egan on kova, ja tietysti Donna Tartt. Chandler on tuttu, Nayloriin näemmä kannattaa tutustua. Pulkkista olen lukenut mutta jää vieraaksi minulle, samoin Offill: taitava teos, mutta en suuresti innostunut. Kolahtaa ehkä kohtalaisen pieneen kohderyhmään kaikessa kirjallisuudessaan. Pidin enemmän viihteenä kuin varsinaisena romaanina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naylor oli varsinainen yllätysnimi minulle tässä haasteessa. Taisin löytää hänen kirjansa Kirjasammon kautta, kun etsiskelin jotain muuta afroamerikkalaista kirjailijaa kuin Toni Morrisonia. Ei minulla Morrisonia vastaan mitään ole, mutta joskus on kiva lukea muutakin kuin vain niitä itsestään selviä nimiä. :)

      Poista
  9. Minun on jostain syystä usein vaikea pitää lukemistani amerikkalaisista kirjoista. Tiedä sitten mistä johtuu.
    Listaltasi tosin en ole lukenutkaan kuin Riordanin Salamavarkaan (ihan hauska nuortenfantasia) ja Tarttin Tiklin, josta en oikeastaan pitänyt ollenkaan. (Jumalat juhlivat öisin oli tosin ihan lempparini nuorena)
    Jennifer Eganiltakin olen lukenut kirjan, mutta se ei tainnut olla tuo sama vaan Sydäntorni. Siitä pidin kovasti.
    Eli en minä sentään kovin johdonmukaisesti karsasta amerikkalaista kirjallisuutta, mutta jotenkin tuo Tiklin edustama huumehöyryinen angstikirjallisuus ei iske minuun ollenkaan. Toki kyseessä on kirja, jota voi varmasti lukea monelta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hurahdin aikoinaan Tarttin Jumalat-kirjaan, ja sittemmin hänen pari muutakin romaaniaan ovat olleet hyviä, vaikkakin hieman toisella tapaa. Salamavarkaan kuuntelin äänikirjana, ja se oli ihan positiivinen ylläri. Semmoinen rento, hyvin tehty nuortenfantasia, joka viihdytti aikuistakin. Ainakaan Elisa-kirjassa ei ollut enää jatko-osia äänikirjoina, mikä on vähän harmi. Mieluusti olisin kuunnellut lisääkin.

      Poista
    2. Samaa harmittelin, kun sarja loppui ihan kesken. Riordanin luulisi kuitenkin kelpaavan nuorille äänikirjanakin.

      Poista
  10. Minulta on tällainen haaste mennyt ihan ohi. Tosin en tänä vuonna tainnutkaan osallistua mihinkään haasteisiin (paitsi siihen Helmetiin), vaan pidin välivuoden. Ehkä ensi vuonna voisi taas ottaa pari haastetta. Kivoja haastekohtia kyllä tässä, joihin olen muuten sattumalta lukenut kirjoja tänä vuonna.

    Sinun listaltasi olen lukenut vain tuon Pulkkisen Vieraan ja sama kokemus minulla eli vieraaksi jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on tosiaan ihan hyvä pitää taukoa haasteista... minäkin olen mielestäni tänä vuonna koettanut osallistua suht maltillisesti, sillä välillä on ollut vähän semmoinen ähky olo liiallisten lukuhaasteiden vuoksi (mistä ei tietysti voi syyttää kuin itseään :D). Helmet-haasteeseen osallistumistakin mietin vähän aikaa, mutta osallistuin nyt sitten kuitenkin. Siihen on helppo saada kirjoja ainakin jonkin verran ihan itsestään. Nyt tosin olen jos siinä vaiheessa, etteivät jäljellä olevat kohdat enää täyty ilman pientä kirjanetsintää. :)

      Poista
  11. Hieno haastesaalis sinulla, syytäkin olla tyytyväinen. Noista olen lukenut vain tuon Phillipsin trillerin. Jostain syystä luen tosi vähän amerikkalaista kirjallisuutta, yleensä, joten nyt oli hyvä tilaisuus paikata puutetta. Törmäsin hyviin, ennen lukemattomiin, klassikoihin (Hemingway, Morrison, Harper Lee), joten oli antoisa haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Minua nyt vähän harmittaa, että aika monta "todella isoa" amerikkalaista kirjailijaa jäi kokonaan uupumaan omalta listaltani, mutta kaikkea muuta sitten tulikin luettua senkin edestä. :) Mutta Toni Morrisonia nyt ainakin aion lukea tässä tulevan talven aikana.

      Poista
  12. Minulta on mennyt tämä haaste ihan ohitse - valitettavasti - sillä tämä olisi auttanut jälleen avartamaan omaa horisonttia.
    Sinun listaltasi olen lukenut vain Tiklin, johon en varauksettomasti ihastunut, sillä odotukseni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -teoksen jälkeen olivat todella korkealla.
    Viime aikoina olen lukenut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan, Tara Westoverin Opintiellä, Cecilia Samartinin Kirottu kauneus ja meneillään Jennifer Clementin Rakkaudesta aseisiin. Tästä otoksesta välittyy kovin kurja Amerikka, mutta varmaankin valitettavan realistinen kuva osasta isoa maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttin Jumalat juhlivat öisin on tosiaan hyvin erityyppinen kuin hänen kaksi muuta romaaniaan, joten jos samantyylista luettavaa haluaa niin varmaankaan odotukset eivät täyty. Lucia Berlin on minulla jäänyt vielä tutustumatta, mutta pitää varmaankin jossain vaiheessa tutustua, sen verran hänen kirjojaan on kehuttu. Jennifer Clementin uusin suomennos kiinnostaa myös, ja kerran se jo kävi minulla kirjastosta. Lukuaika ei vaan juuri silloin riittänyt sen tekstiin, mutta uusi yritys on tulossa tässä talven mittaan. :)

      Poista
  13. Tunnen amerikkalaista kirjallisuutta hävettävän huonosti, mutta lähes aina kun sitä luen, niin pidän kyllä lukemastani. Viime aikojen (no siitäkin on kyllä jo aikaa) mieleenpainuvin on Angie Thomasin Viha jonka kylvät, joka hienosti kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa tänä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angie Thomasin kirja on keikkunut minullakin lukulistalla, ja tarkoitukseni oli se vihdoin ja viimein lukeakin tähän haasteeseen... mutta aikeeksi jäi. Onneksi ehtii myöhemminkin. Blogijuttujen perusteella kyseessä on erittäin vaikuttava kirja.

      Poista
  14. Kiinnostava haaste ilman muuta. Todella vähän tullut seurattua haasteita viime aikoina. Yhtään noista kirjoistasi en ole lukenut, vaikka useampi oli nimeltä tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän näihin aina ehdi mukaan, eikä siinä mitään. Lukea voi ilman haasteitakin (voisi olla terveellistä minullekin... huomaan joskus miettiväni, että "kannattaakohan" jotain kirjaa aloittaa kun tätä ei saa sopimaan mihinkään lukuhaasteeseen - silloin kyllä olen todennut, että nyt ehkä olisi aika höllätä otetta :D). :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.