Donna Tartt: Tikli

Blogivuosi on mukavaa päättää viiden tähden kirjaan. Luin Donna Tarttin Tiklin (WSOY, 2014) jo alkusyksyllä, mutta jostain syystä bloggaaminen jäi muiden kirjojen jalkoihin. Nyt tämä sivumäärältään ja teemoiltaan muhkea lukuromaani saa kunnian olla lukuvuoden 2018 viimeinen kirja blogissani. Vuosi 2018 tosin viipyilee blogijutuissa vielä jonkin aikaa tammikuussa, sillä bloggausjonoa jää ensi vuoteen noin kuuden kirjan verran ja loppiaisena tarkoitukseni on julkaista kooste parhaista vuonna 2018 lukemistani kirjoista. Tikli tulee olemaan mukana tällä listalla. 💫

Donna Tartt on ollut minulle tärkeä kirjailija siitä asti, kun nuorena yliopisto-opiskelijana ihastuin oikopäätä Tarttiin esikoiseen Jumalat juhlivat öisin. Tuskinpa olisin voinut lukea yliopistomaailmaa sijoittavaa, antiikin mysteerejä sivuavaa kirjaa otollisempaan aikaan! Tarttiin seuraava romaani Pieni ystävä olikin sitten aivan erilainen kirja, mutta sen tiivis, kuuma etelän tunnelma vetosi minuun ja olen hieman tuumaillut, että Pieni ystävä pitäisi kenties lukea jossain vaiheessa uudemman kerran. Tiklin suomennos ilmestyi 2014, mutta vasta nyt tulin lukeneeksi lähes 900 sivuisen romaanin, joka on jälleen omanlaisensa kirja. Tartt ei todellakaan toista itseään kirjoissaan. Tiklissä Tartt johdattelee lukijan taiteen ja antiikin maailmaan ja roadtripille läpi Amerikan. Tikli on nuoren pojan kasvukertomus, kertomus erikoisista perhe- ja ystävyyssuhteista, eräänlainen sukutarina ja tarina siitä, millaiset asiat meitä kannattelevat läpi elämän, vaikka elämä tuntuisikin kovin irtonaiselta.

Tiklissä siis riittää pureskeltavaa, mutta silti romaani on helppolukuinen ja pääosin hyvin vetävä, ja itse lokeroin sen sujuvasti lukuromaanien joukkoon. Täytyy silti myöntää, että ensimmäinen lukuyritykseni päättyi noin 200 sivun kohdalle. En enää muista, olinko liian kiireinen vai mikä kirjassa mätti, mutta jotenkin lukutahti vain hiipui. Mutta kun nyt syksyllä aloitin kirjan uudemman kerran, sain luettua sen vaivatta loppuun asti. Lueskelin kirjaa kaikessa rauhassa pari-kolme viikkoa, välillä nopeammin ja välillä hitaammin, ja sillä tavoin Tikli eteni juuri sopivaa tahtia. Kirjan keskivaiheilla on joitakin suvantokohtia, joihin olisin toivonut lisää vauhtia tai mitä tahansa mielenkiintoista, mutta noin muuten nautin suuresti Tiklin sujuvan verkkaisesta kerronnasta, laveista lauseista ja siitä, että tapahtumien, tilanteiden ja tuntojen kuvauksille annetaan aikaa. Lukijalla ei saa olla kiire, kun ei tekstilläkään ole.

Kirjan päähenkilönä on Theo Decker, jonka vaiheita seurataan poikavuosista aikuisuuteen asti. Tiklin alkusivuilla kuvataan Theon ja hänen äitinsä piipahtamaista museossa, ja tästä käynnistä muodostuu käännekohta heidän molempien elämässä. Museossa räjähtää pommi, jonka seurauksena Theon äiti saa surmansa. Theo itse harhailee sekasortoisessa museossa, poimii mukaansa kuuluisan hollantilaistaiteilijan teoksen, Tiklin, ja tapaa erään elämäänsä suuresti vaikuttavan henkilön. Hienosti kuvattu museokohtaus vie kirjan alkuosasta useita kymmeniä sivuja, ja sen kerronnassa on jotain lähes maagista. Jospa vain koko kirja olisi ollut samaa tasoa! Theon ja Tiklin yhteistä matkaa seurataan kirjan loppuun asti, ja Tiklin sivuille mahtuu tunneskaalan koko kirjo.

"Kaikki olisi ollut paremmin, jos äiti olisi jäänyt henkiin. Äiti kuitenkin kuoli, kun olin vielä lapsi. Kaikki, mitä minulle on sen jälkeen tapahtunut, on kokonaan omaa syytäni, mutta kun menetin äidin, menetin samalla näköyhteyden maamerkkiin, joka olisi saattanut johdattaa minut onnellisempaan paikkaan, miellyttävämpään elämään ihmisten joukkoon."

Tikli saa minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Ihailen sitä, miten sympaattinen henkilökuva Theosta kirjan sivuilla rakentuu, vaikka hän kulkee aika usein elämän syrjäpolkuja ja tekee valintoja, joilla on huonot seuraukset. Silti Tiklissä on lämpöä ja valoa, ja kirjan viimeisellä sivulla tekisi mieli antaa halaus Theolle ja toivottaa hänelle hyvää loppuelämää.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos

Muualla verkossa: Tikliä on luettu mm. blogeissa Hurja Hassu Lukija, Lukemisen kartasto, Kirjakaapin kummitus ja Kulttuuri kukoistaa

Kirjan tietoja:
Donna Tartt: The Goldfinch (2013)
Suomennos Hilkka Pekkanen
WSOY, 2014
893 sivua