André Brink: Valkoinen kuiva kausi
Kuukauden kieli -haasteen heinäkuun kielenä oli meikäläisittäin eksoottinen afrikaans, ja sain nyt vihdoin ja viimein luettua ko. kieltä edustavan kirjan. Suomeksi käännettyä valikoimaa ei kovin paljon ole tarjolla, ja päädyinkin melko ilmeiseen kirjailijaan eli André Brinkin tuotantoon. Brink kirjoitti tuotantoaan sekä afrikaansiksi että englanniksi. Valikoin luettavakseni kirjan Valkoinen kuiva kausi (WSOY, 1999 / 1979), ja vaikka se ilmeisesti on käännetty englannin kielisestä versiosta (kirjassa ei kerrota tätä!), niin kirjasta on olemassa myös afrikaansin kielinen versio, jonka Brink on itse kirjoittanut.
En ole aikaisemmin lukenut Brinkiltä mitään, ja valitettavasti on sanottava, ettei Valkoinen kuiva kausi herätellyt kiinnostusta herran muuta tuotantoa kohtaan. Kirjat ovat aikansa lapsia, sehän on selvää, ja Valkoinen kuiva kausi on sitä erityisen selvästi. Kirjassa on päähenkilönä valkoihoinen, eteläafrikkalainen opettaja Ben Du Toit, ja Valkoinen kuiva kausi kuvaa, kuinka Du Toitille vähitellen paljastuu maan rotusorron julma todellisuus. Hänen mustaihoinen tuttavansa katoaa koettaessaan saada selvyyttä huonoille teille joutuneen poikansa kohtalosta, ja kun Du Toit alkaa selvittämään tuttavansa katoamista maan itsevaltainen Erikoisosasto ja sen hämärät toimet turvallisuuden takaamiseksi tulevat hänelle tutuiksi. Valkoinen kuiva kausi on Du Toitin kujanjuoksu, jonka aikana hän jääräpäisesti pitää kiinni omasta idealismistaan ja ihanteistaan. Samalla lukijalle kerrotaan synkkää ajankuvaa yhteiskunnasta, jossa ihonväri määrittää sen, millaista todellisuutta ihmisen sallitaan elää.
"Ja nyt olet oma herrasi?"Stanley katsoi kenkiinsä ja pyyhkäisi hajamielisesti kädellään pölyt niiden kärjistä. "Kyllä vaan." Hän nosti katseensa. "Mutta älä anna sen hämätä, poikaseni. Minä olen vain sen verran kuin valkoiset pomot antavat minun olla. Tajuatko? Näin on marjat. No, minä olen oppinut ottamaan siitä kaiken irti. Sitä oppii ettei pidä jumalauta odottaa mahdottomia, sitä oppii suhtautumaan.." (s. 132)
Valkoisen kuivan kauden rotusorron vastainen teema on totta kai tärkeä, ja näistä asioista pitää kirjoittaa. Kirjan lukeminen sai minut silti pohtimaan sitä, olenko lukijana jotenkin pilalle hemmoteltu, kun ärsyynnyin kirjan itsestään selvistä tapahtumakulusta ja juonenkäänteistä. Pitäisikö yhteiskunallinen, kantaaottava aines aina paketoida erityisen kiinnostavaan pakettiin ja odottamattomiin näkökulmiin, jotta se innostaisi minut lukemaan? Koen nimittäin tämän tyyliset maailman kipupisteitä käsittelevät fiktiiviset kirjat vaikeaksi luettavaksi, ja usein syynä on se, että tympäännyn ennalta-arvattavuuteen ja kliseisiin. Kattava, hyvin taustoitettu uutisreportaasi olisi näille aiheille sopivampi, oman makuni mukainen tyylilaji, sillä sitä kohtaan minulla ei ole suuria odotuksia vaikkapa juonenkulun suhteen. Valkoinen kuiva kausi jäikin aika vaisuksi elämykseksi, ja päädyin antamaan kirjalle kaksi tähteä Goodreadsiin. Mutta jos rotusorto ja Etelä-Afrikan 1970-luvun ajankuva kiinnostavat, kannattaa kokeilla Brinkin kirjaa.
***
Osallistun kirjalla Kuukauden kieli -haasteeseen (heinäkuun kieli, afrikaans). Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Kirjakaapin kummitus. Kirjasta on tehty myös elokuvaversio.
Kirjan tietoja:
André Brink: A White Dry Season / ’n Droë wit seisoen (1979)
Suomennos Seppo Loponen
WSOY, 1999
405 sivua
Tämä ei ole Brinkin parasta mielestäni. Hänellä on muita teoksia, jotka eivät ole niin "yksinkertaisia". Toisaalta ilmetymisvuonnaan tämä on ollut ilmiömäisempi, kun Etelä-Afrikassa apartheid oli vielä tuolloin todellista.
VastaaPoistaBrinkin Myrskyinen hiljaisuus on mielestäni monikerroksellisempi. En kyllä ole lukenut Brinkin romaaneja akoihin, joten en tiedä miten ne kokisin nykyään kun moni asia on niin muuttunut (myös minä).
Ok, hyvä tietää että hieman parempaakin on tarjolla. :) Voin kyllä hyvin kuvitella, että tämä on ollut aika ravisutteleva kirja ilmestyessään. Kirjassa on itse asiassa esipuhe, joka jonkin verran valottaa kirjan vastaanottoa omana aikanaan ja kirjan henkilöiden todellisuuspohjaa, eli sitä, että Du Toitin kaltainen tietämättömyys maan oloista on oikeasti ollut mahdollista. Tältä kannalta kirja on siis toki ihan merkittävä tapaus, vaikkei juuri nyt minulle niin kolahtanutkaan, kovin erilaisessa yhteiskunnassa kun eletään.
PoistaMinä luin kesällä myös lopultakin Brinkiä samaa haastetta varten ja vaikka Katson pimeään oli osittain vastahankainen kirja, vaikutuin kyllä sen rankkuudesta ja Brinkin rohkeudesta kirjoittaa oman aikansa tabuista. Olenkin sitten bongaillut muutaman Brinkin kirjan kierrätyshyllyistä ym., ja aion tutustua tarkemmin hänen tuotantoonsa.
VastaaPoistaMeillekin on jostain kierrätyshyllystä kulkeutunut Brinkin kirja Kovan valon maa. Saapa nähdä, tuleeko luettua... rohkea hän tosiaan on ollut, kun on valinnut näin kipeitä aiheita teoksiinsa. Mietinkin, että onko edes reilua arvioida tämmöistä kirjaa ihan samoilla kriteereillä kuin muita kaunokirjoja...
PoistaBrinkin kirjat edustavat minulle tärkeää vaihetta, kun tulin tietoiseksi mustien asemasta mm Etelä-Afrikassa. Nelson Mandelasta tuli minulle äärettömän tärkeä henkilö. Pidin tästäkin kirjasta, vaikka oma suosikkini on Katson pimeään.
VastaaPoistaMinä en kai ole kaunokirjallisuuden kautta tullut tutustuneeksi rotusortoon. Enemmänkin tietokirjoja ja muita asiajuttuja on tullut luettua. Eli siinä mielessä oli tavallaan tosi valaisevaa lukea tällaistakin kirjallisuutta.
PoistaOlipa kiva, että kirjoitit tästä. Minulla Brink on yhä lukulistalla, on ollut jo kauan, mutta enää en taida jättää häntä väliin. Etelä-Afrikka on aika raskas aihe jo tuon rotusortonsa ja kaikkien sen jälkeisten tapahtumien jälkeen, mutta ehkä siihen saa lukemalla jotakin tarttumispintaa. Tällaisia ajatuksia ainakin itselleni nousi haasteeseen novelleja lukiessani. Kiitos osallistumisesta :)
VastaaPoistaJoku hyvä tietokirja olisi tosi kiinnostavaa lukea Etelä-Afrikan tilanteesta. Tässä kirjassa oli mukana lyhyt esipuhe, jossa maan yleistä tilannetta käsiteltiin lyhyesti, ja se kyllä herätteli mielenkiintoa aihetta kohtaan. Ilman haastettasi tuskin olisin kirjaa lukenut, joten olipa taas kiinnostavaa hyppiä hieman sivuraiteille omilta totutuilta lukupoluilta. :)
PoistaMuistelen lämmöllä Brinkin kirjaa Tuokio tuulessa. En siitä enää monen vuoden jälkeen tarkasti muista, mutta sen muistan, että siinä oli aihan ihana rakkaustarina ja tunnelma.
VastaaPoistaMukavaa kuulla, että Brinkistä on jäänyt hyviä lukumuistoja. Niinhän se usein on, että kirjasta jää vain jotain suuria linjoja mieleen ja yksityiskohdat häipyvät jonnekin. Voimakas tunnelma tässä lukemassakin kirjassa oli, sitä ei käy kieltäminen.
Poista