Heikki Kännö: Sömnö

Heikki Kännön Mehiläistie (Sammakko, 2017) oli eräs erikoisimpia alkuvuonna lukemiani kirjoja. Aloittelinkin Kännön uutta romaania Sömnö (Sammakko, 2018) suurella mielenkiinnolla. Kirjan luettuani voin jälleen todeta, että Kännön tekstin erikoisuusaste on ennallaan, mutta Mehiläistien kaltaista juonen koukuttavuutta en kuitenkaan enää tavoittanut taiteilija Werner H. Bergerin sukutarinan kertovasta Sömnöstä. Lukutunnelmani jäivät kovin ristiriitaisiksi, sillä Sömnö oli paikoin todella erinomainen, mutta osittain koin kirjan tavallaan liian vaikeaksi tai teemoiltaan vieraaksi itselleni. Kirjan tähdittäminen olikin minulla tällä kertaa harvinaisen vaikeaa, mutta päädyin lopulta kolmeen Goodreads-tähteen.

"Lucréce Doré saapui Belgian Kongoon vuonna 1916 kesäkuun lopulla Bureau International d'Etnographien tutkimusryhmän mukana. Lucréce oli hätkähdyttävä näky eurooppalaisiin tottuneenkin silmin, mutta viidakon pimennossa eläneet uskoivat törmänneensä jumalattareen. Hän oli huomiota herättävän pitkä, laiha kuin paperiveitsi ja lähes albiinomaiseisen vaalea. Hän pukeutui Ranskan armeijan tunnuksettomiin vaatteisiin ja hellekypärään, jonka sovitti päähänsä kaulan ympäri kietaistavalla, hyönteisten pistoilta suojaavalla huivilla, ja kantoi selässään Winchesterin puoliautomaattista kivääriä, joka tarvittaessa vaihtui hetkessä kantajan kuljettamaan .500 jefferin kivääriin, jollaisella hän tuohon päivään mennessä oli ampunut kaksikymmentäkolme norsua." (s. 108)

Sömnön parhaita puolia oli sen sirpalemainen, ajassa ja paikassa sujuvasti liikkuva sukuhistorian kuvaus. Innostun aika harvoin historiallisista romaaneista, mutta kun Werner H. Bergerin suvun historia alkaa purkautua 1800-luvun hämäryydestä, niin luvassa on värikkäitä persoonia, sattumuksia Euroopan ja Afrikan mantereella, keksintöjä ja hurjia matkoja, huimapäisyyttä ja suuria tunteita. Lukija saa pitää hatustaan kiinni ja itsensä hereillä, sillä Sömnö ei aina etene kovinkaan kronologisesti vaan hypähtelee nykyhetken ja menneen välillä. Pidin silti siitä, miten Bergerin suvun historia rakentuu pala palalta, välillä hyvinkin utuisesti ja subjektiivisesti, kulloisenkin kertojan painotusten mukaan. Historia on sitä, mitä itse kukin haluaa siitä muistaa tai kertoa.

Sitten ne vaikeat osuudet...

"Jo tuossa ensimmäisessä tapaamisessaan Werner oli täydellisen avoin eikä salannut kiinnostavaa pyrkimystään. Hän kertoi rakentavansa itselleen G. I. Gurdjieffin menetelmien avulla sielun ja myyvänsä sen Saatanalle vastineeksi vastaavanlaisista henkisistä voimista, jotka koituivat Dorian Grayn kohtaloksi, mutta jotka myös mahdollistivat hänelle pysyvät nuoruuden." (s. 303)

Tiivistäen voisi todeta, etten ollut Werner H. Bergerin kanssa samalla aaltopituudella. Liian syvällistä menoa minun makuuni! En saanut kiinni Wernerin hienoista, korkealentoisista pyrkimyksistä ja kirjan varsin mahtipontinen loppu (samoin kuin sen alku) ei tainnut tavoittaa minun käsissäni ns. oikeaa lukijaa. Joku Gurdjieffiin ja Grayn kirjoihin perehtynyt lukija kenteis olisi saanut tästä aineksesta minua enemmän irti. Luin kirjaa ajoittain lähes silmät ymmyrkäisinä ja ihmettelin, mitä ihmettä mahtaa seuraavaksi tapahtua. Jollei siis muuta, niin ainakin Sömnö onnistui Wernerin hahmossa piirtämään kirjan sivuille henkilökuvan eksoottisesta taiteilijapersoonasta (tai mistäs minä tiedän, miten tavallisia tämäntyyliset henkilöt ovat taidemaailmassa...), ja ajoittain Wernerin  touhut saavuttivat jopa (luultavasti) tahattoman komiikan rajat.

Historiasta ja taiteilijakuvista kiinnostuneille Sömnö tarjonnee kokeilemisen arvoista luettavaa. Minulle kokonaisuus jäi kolmen tähden tasolle, vaikka erityisesti kirjan alkuosalle olisin ollut valmis antamaan enemmänkin tähtiä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitokset!
Muualla verkossa: Hesarin juttu kirjasta löytyy täältä.
Kirjan tietoja:
Heikki Kännö: Sömnö
Sammakko, 2018
546 sivua