Georges Simenon: Maigret ja aave (#halloweenlukuhaaste)

Halloween-lukuhaasteen perjantaijuttuni jatkuvat belgialaisen Georges Simenonin dekkarilla Maigret ja aave (Otava, 1994). Mitään varsinaista linkkiä Halloweeniin tässä kirjassa ei ole, mutta kirjan nimen perusteella nappasin sen mukaan haasteen kirjalistalleni. Lisäksi kirjan tapahtumat sijoittuvat marraskuun puoliväliin, joten aika lähellä ollaan varsinaista pyhäinpäivää.

Maigret-dekkarin lukeminen vuosien tauon jälkeen oli jännä kokemus. Muistan filminauhatyyliset dekkarinkannet nuoruuteni kirjastoreissuilta, ja kiinnostuinkin silloin Maigreteista juuri erikoisen oloisten kansien ansiosta. Vaan täytyypä myöntää, ettei nuori lukuminäni juuri perustanut jäyhän oloisesta Maigretista. Jokunen sarjan kirja tuli luettua, mutta suurta innostusta Maigreteihin ei tuolloin herännyt. Tuoreimmat (!) Maigret-muistoni ovatkin 1990-luvulla näytetystä tv-sarjasta, jossa Bruno Crémer näytteli todella onnistuneesti Maigretia. Maigret ja aave -tarina pääsi mukaan sarjaan, ja jakson ohjasi Hannu Kahakorpi. Hän veti sen verran kotiinpäin, että tapahtumat siirtyivät Suomeen. Kyseinen jakso on nähtävissä Youtubessa, tosin ilman suomenkielistä tekstitystä:

Lukumaussani on tapahtunut sen verran kehitystä, että tykästyin Simenonin älykkääseen, vähäeleiseen ja omapäiseen komisarioon neljän Goodreads-tähden arvoisesti. Ennen kaikkea pidin siitä, että Simenon onnistuu punomaan ja selvittämään loistavan rikosjuonen alle kahdessa sadassa sivussa. Komisarion yksityiselämän puiminen on siis jätetty muutaman rivin keskusteluihin rouva Maigretin kanssa. Kirjan napakka pituus, tiivis tunnelma, ajankuva (puhelinrahakkeet kuulostivat kummallisilta, Maigretin oluenjuonnille työaikana kohauttelin nykyajan tyyliin kulmiani ja rouva Maigretin piirtämä naiskuva nyt oli varsinainen aikansa kuva) ja hienosti kehittyvä tarina olivat loistavaa viihdykettä syksyn pimeinä iltoina! 

"-Niin. Arvelin hänen kuulleen laukaukset. Kaikki asukkaat kuulivat. Jotkut kurkistelivat ikkunoista, toiset tulivat aamutakkisillaan alas kyselemään mitä oli tapahtunut. Näky jalkakäytävällä oli kauhea... Juoksin portaat ylös ja koputin oveen. Kukaan ei tullut avaamaan. Menin sisään, mutta asunto oli tyhjä.

    Portinvartija katsoi komisariota tyytyväinen ilme kasvoillaan, ikään kuin hän olisi halunnut sanoa: Olette varmasti nähnyt yhtä ja toista kummaillista uranne aikana, mutta myöntäkää pois että ette odottanut mitään tällaista!" (s. 27)

Maigret ja aave -kirjan alussa korttelipoliisin etsivä joutuu ammutuksi, ja Maigret alkaa selvitellä suurta juttua, jonka kimpussa etsivä kuulemma oli tehnyt töitä. Tapahtumat keskittyvät korttelin asukkaiden pariin, ja melko hämäräperäistä sakkia siellä asuukin. Simenon onnistuu henkilökuvauksessaan mielestäni hyvin, vaikka kuvailut rakentuvatkin lähinnä vuoropuheluiden kautta. Jos siis pidät pienessä yhteisössä tapahtuvista rikoksista, Maigret ja aave -kirjaa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sivuilta löytyy naapureitaan silmällä pitäviä ihmisiä, diplomaatin huomiota herättävä rouva, illan pimeinä tunteina hiippailevaa väkeä... Rikosjutun loppuratkaisussa on mukana pieni annos kyynistä realismia, ja se antoi omalla tavallaan hienon loppusilauksen tälle Maigret-tarinalle.

Maigret-kirjoja on suomennettu runsaasti, ja niitä näkyy myös olevan saatavilla kirjaston kautta. Lukuinnostus heräsi, joten saatanpa hyvinkin etsiytyä miellyttävästi hieman vanhanaikaisten Maigret-juttujen pariin syksyn ja talven mittaan. 😊

***

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Georges Simenon DekkariNetissä.
Kirjan tietoja:
Georges Simenon: Maigret et la fantôme (1964)
Suomennos Marja Luoma
Otava, 1994
173 sivua