Oksan hyllyltä

Kesäinen kirjankansibingohaasteeni päättyi 19.8.2018, ja on loppukoosteen aika. 10 bloggaajaa (oman blogini lisäksi) kertoi bingoilleensa kesän aikana, ja tässä ovat linkit heidän bingokoosteisiinsa: Elämä on ihanaa Evarian kirjahylly Jokken kirjanurkka Kirjan pauloissa Kirjapöllön huhuiluja Kirja vieköön!   Kirjojen kuisketta Nannan kirjakimara Oksan hyllyltä Sheferijm Villasukka kirjahyllyssä Kiitos osallistujille, onnittelut bingoriveistä ja hienojen kansien löytämisestä 😍. Jos blogisi puuttuu listalta, kerrothan sen kommenttiboksissa! Bingon suosituin ruutu oli... keltainen ja oranssi ! Iloisia kesävärejä löytyi 10 ruudukosta:   Anna Jansson: Murhan alkemia   - Elämä on ihanaa -blogi Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat, Toinen tuuli - Jokken kirjanurkka -blogi  David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa - Kirjan pauloissa -blogi Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä - ...

Kesäinen kirjankansibingo on päättynyt, ja oma ruudukkoni päätyi tilaan 6 bingoa, 5 tyhjää ruutua: Ruudukon aiheet osoittautuivat osin yllättävän vaikeiksi. En esimerkiksi todellakaan tiedä, mitä mietin laittaessani mukaan sanan "mökkeily". Onneksi tähänkin kohtaan on luettu ainakin yksi kirja! Mukavasti kirjoja silti löytyi ruutuihin, ja sain saaliikseni seuraavanlaiset kannet: Ylin vaakarivi:   kaupunki - Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta veden olomuoto - Nam Le: Merimatka rakkau s -  Javier Marías : Rakastumisia perhe - Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Himaset - Kaikki kotona?   Rivin suosikkikanteni on: Rakastumisia. Mustavalkoinen valokuvansi on yksinkertaisen tyylikäs, ja siitä välittyy kirjan nimen mukainen tunne. 2. vaakarivi:   hieno fontti - Mimi Pond: Over Easy Kuvassa myös loma-ruudun Nikke-kirja.   sininen ja vihreä -   Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika     uimarannal...

Hei kaikki kirjankansibingoilijat!  Kesäinen bingohaasteeni päättyy huomenna, 19.8.2018 ja silloin pitäisi olla haasteen kirjat luettuna ja blogattuna. Huomenna siis ehtii ehtii vielä bloggaamaan bingokirjoista, ja voit ilmoitella bingoriveistäsi joko tähän juttuun tai haasteen aloituspostaukseen, joka löytyy täältä .  Jos teet koostepostauksen haasteeseen lukemistasi kirjoista, sen ehtii tehdä loppukuun aikana. Teen nimittäin haasteen koostejutun vasta lähempänä kuun loppupuolta, ja omakin koosteeni ilmestyy blogiini vasta ensi viikolla. Kiitokset jo nyt kaikille haasteeseen osallistuneille!

Kirjankansibingokesä alkaa kääntyä loppusuoralle, sillä bingohaaste päättyy tämän viikon sunnuntaina, 19.8.2018. Sunnuntain aikana ehtii siis vielä lukea loppuun ja blogata ruudukkoon sopivia kirjoja. Jos haluat kirjoittaa haasteesta erillisen koosteen, niin niitä ehtii kirjoitella ensi viikonkin aikana. Teen bingokesän koosteen vasta lähempänä kuun loppua, joten haastekoontien julkaisuilla ei ole hoppu.  Oma ruudukkoni saa toiseksi viimeisen ruksinsa Anni Swanin Pikkupappilassa -tyttökirjaklassikon (WSOY, 2000/1922) myötä. Ruutuna on "maaseutu" ja Martta Wendelinin taiteilema kansikuva on tavattoman viehättävä ja henkii maaseudun idylliä, menneiden vuosikymmenten takaista heinäntuoksua ja lintujen liverrystä: Lapsuudessani Anni Swanin kirjat eivät löytäneet tietään omaan lukupinooni, ja olen tutustunut Swanin nuortenkirjoihin vasta näin aikuisiällä. Tutustuminen on tosin ollut verkkaista, sillä blogiaikana olen lukenut vain Iris rukan ja nyt vuoron sai Pikkupapp...

Sarah Crossanin Yksi (S & S, 2018) oli lukukesäni suurin yllättäjä. En ollut edes ajatellut lukevani kirjaa, sillä kun runot eivät maistu niin jokin sellainen kuin "säeromaani" kuulosti tosi oudolta. Jaa mikä säeromaani? Hesarin artikkeli valaisee asiaa: "Säeromaanissa teksti jaetaan säkeisiin runon tapaan. Kirjoittajan fokus on jäntevässä kerronnassa, mutta ilman perinteisen nuortenromaanin juonivetoisuutta. Sisäiset tapahtumat ja mielenliikkeet ovat keskiössä." Crossanin kirja päätyi lukupinooni, kun lähikirjaston tuttu kirjastonhoitaja antoi sen käteeni ja sanoi "luepa tämä!". Olin epäileväinen mutta otin kuitenkin kirjan - ja olipas mahtava lukuvinkki, isot kiitokset! Kesti jokusen viikon ennen kuin noudatin kehotusta, mutta sitten hups heijaa, lukea hurautin Yhden yhden illan aikana ja viimeisellä sivulla oli pakko kaivaa nessut esiin. Yksi on ehdottomasti oman lukuvuoteni tähän asti koskettavin ja liikuttavin ja sympaattisin kirja 💖. Y...

Lyhytarvioissa on vuorossa rikosjuonia espanjalaiselta kielialueelta. Mistään perusdekkareista ei tällä kertaa ole kyse vaan kolumbialaisen Melba Escobarin Kauneussalonkia (Aula & Co, 2018) ja espanjalaisen Javier Maríasin Rakastumisia (Otava, 2012) voin suositella heille, jotka pitävät hieman erikoisemmista, rikoksen sävyttämistä tarinoista. Melba Escobarin romaani Kauneussalonki viihdytti minua lentokentällä ja -koneessa parisen viikko sitten, kun palailin kaupunkilomalta Riikasta. Nopsalukuinen ja sujuvasti etenevä kirja hämäsi minua kansikuvan teksteillään (juu, en juuri käyttänyt lukuaikaa kustantajan lähettämään kirjan esittelytekstiin), sillä "Manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia" kuulosti paljon viihteellisemmältä kuin kirja lopulta olikaan. Kirja päättyi itse asiassa niin murheellisiin tunnelmiin, että päädyin sijoittamaan Kauneussalongin Helmet-haasteen kohtaan 24. Surullinen kirja (okei, rima oli suht matalla tässä sillä ei Escobarin kirja mikään...

Helteinen heinäkuu sai minut valikoimaan lukupinoon lähinnä kivan kevyttä luettavaa, ja ranskalaiskirjailijoilta löytyi tähän tarpeeseen pari koulupoikien lomanvietosta kertovaa kirjaa. Jules Vernen Kahden vuoden loma-aika (Otava, 1975/1886) on kulkeutunut kotiini lähikirjaston kirjanvaihtohyllystä ja Nikke-kirjoista olen kiinnostunut Jokken kirjanurkan juttujen perusteella. Itsehän en koskaan lapsuudessani törmännyt Nikke-kirjoihin, mutta aikuisenakin on hauska tutustua uusiin lanu-sarjoihin. Valitsin luettavakseni Nikke kesälomalla -kirjan (WSOY, 2004) sen kannen perusteella, sillä saan kirjalla ruksittua kirjankansibingosta ruudun "loma". En ole kummoinenkaan uimari, mutta jos uin, silloin olen takuuvarmasti lomalla. Jules Vernen Kahden vuoden loma-aika kertoo uusiseelantilaisesta poikajoukosta, joka kirjan alussa ajehtii merellä myrskyn kourissa Eteenpäin-nimisellä kuunarilla ja haaksirikkoutuu sitten autiolle saarelle. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, he vi...

Alan Hollinghurstin paksu tiiliskivipokkari Vieraan lapsi (Otava, 2013) oli alkukesäni "ah, viimeinkin aikaa tälle kirjalle" -lukutapaus. Kauan kaivattu loma ja kesän ensimmäinen lomareissu loi otolliset olosuhteet ottaa luettavaksi jotain sellaista, mikä oli kiinnostanut minua jo pitkään ja jolle olin halunnut antaa kunnolla aikaa. Vieraan lapsi olikin täydellinen valinta aurinkovarjon alla luettavaksi. Oli nautinnollista antautua hitaan viipyilevän, hillityn englantilaisen proosan vietäväksi ja kokea, kuinka Sawlen perheen Two Acres -kartanon ympärillä vuosikymmenet ja niiden ilot, surut ja suuret rakkaudet lipuivat ohi silmien ja samalla työmietteet kaikkosivat ajatuksista.  "Hän oli maannut jo yli tunnin riippumatossa ja lukenut runoja. Se ei ollut helppoa: hän mietti koko ajan, että George tulisi pian Cecelin kanssa, ja valui mietteissään alaspäin puolittain tahallisina pieninä luiskahduksina kunnes lojui sykkyrässä riippumaton pohjalla ja piteli kirjaa...

Lapsuudesta tuttuihin kirjoihin on jännittävää palata aikuislukijan silmin, ja tämän kesän nostalgiapläjäykseni oli Arthur Ransomen Pääskyt ja Amatsonit -nuortenromaanin (Otava, 1979) uudelleenlukeminen. Jokunen vuosi sitten satuin löytämään divarista juuri niillä minulle tutuilla kansilla varustetun painoksen, mutta lukupuuhiin uskaltauduin vasta tänä kesänä. Onneksi olin murehtinut aivan turhaan sitä, toimisiko purjehdusseikkailu enää minulle - toimii, toimii ♥ vaikka selvästikin olen säilyttänyt hyvin valikoituja muistijälkiä kirjan tapahtumista. "Aika kului nopeasti kuuden merenkulkijan istuessa nuotion ääressä suunnittelemassa uusia matkoja. Lopulta kapteeni Nancy katsahti aurinkoon. - Meidän on parasta lähteä tai tulee uusia hankaluuksia alkuasukkaiden kanssa. Olemme jo kahdesti myöhästyneet illalliselta tällä viikolla. Tämä tuuli tyyntyy aina auringonlaskun aikaan, ja meillä on mahdottoman pitkä soutumatka. Liikutapas koipiasi, Peggy.     Koko Pääskyn mieh...

Naistenviikon bloggaukseni jatkuvat sarjakuvan merkeissä, ja nyt hypätään 1970-luvun Kaliforniaan, hippien, suhdesotkujen ja huumehöyryjen (no joo, näitä on kirjassa lopulta aika vähän) sekaan. Mimi Pondin sarjakuvaromaani Over Easy (Drawn & Quarterly, 2014) kuvaa taidekoulussa opiskelevan, kiltin ja kunnollisen oloisen Margaretin elämää sen jälkeen, kun hän huomaa taloudellisen tilanteensa heikenneen siinä määrin, että työpaikka kahvilassa tuntuu houkuttelevalta. "Mayby it's the waitresses in their thrift store dresses, which give them the look of gorgeous, cheery dustbowl refugees, or demented gangsters' molls, cracking wise to the custemers. Mayby it's just that everyone here is so good-looking, maybe it's that when you sit at the counter at one end, you can flirt with someone at the other end, just by looking in the mirror. Gazing into that reflected tableau, I want to jump in." (s. 40) Kertomalla hyvän vitsin Margaret (tai Madge, kuten häntä ...

Keskiviikkona 18.7.2018 alkoi naistenviikko, ja kirjablogeissa sitä juhlistetaan Tuijan emännöimän teemaviikon merkeissä. Naistenviikon juttulinkkejä löydät täältä , ja nyt minäkin hyppään teemaviikkoon mukaan naisten kirjoittamalla sarjakuvalla. Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula ovat taiteilleet hienon, suomalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta ammentavan sarjakuvan Metsänpeitto (Arktinen Banaani, 2018), ja kauniin kuvallisen annin lisäksi se tarjoilee mukavan tietoannoksen kotimaisista puulajeista ja ottaa omalla tavallaan kantaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Metsänpeitto sisältää kahdeksan eri tarinaa, jotka on kiedottu eri puulajien ympärille. Puulajista, sen ominaispiirteistä ja siihen liittyvästä perinnetiedosta kerrotaan aukeaman verran jokaisen tarinan alussa, ja pidin todella paljon näistä pienistä tietoiskuista, joissa nykyaika ja ammoiset tavat nivoutuvat yhteen: " Metsälehmus on tunnettu myös pärnän ja niinipuun nimellä. Sen kuoresta on v...

Kun sain Mikki ja hukkunut meri (Sanoma, 2018) -sarjakuvan käsiini, välitön reaktioni oli: wow!!! Jo kansikuva antaa oivallisen vinkin albumin piirrostyylistä, jossa totisesti riittää yksityiskohtia, värejä ja näyttävyyttä. Mikki ja hukkunut meri -albumi on osa sarjaa, jossa ranskalaiset sarjakuvataiteilijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa Disneyn Mikki Hiiri -hahmon seikkailuja. Eri tekijöiltä on käännetty suomeksi jo kolme muutakin albumia, mutta jostain syystä ne ovat menneet minulta täysin ohi. Onneksi huomasin Mikki ja hukkunut meri -seikkailun Goodreadsin feedistäni, ja Denis-Pierre Felipen käsikirjoittama, Silvio Gambonin kuvittama ja Gaspard Yvanin värittämä albumi oli niin mukava ja vähän erikoinenkin paluu Mikin maailmaan, että nuo muutkin sarjan kirjat on pakko etsiä luettavaksi syksyn mittaan. Oma historiani Ankkalinnan asukkien kanssa ei ole kovinkaan kummoinen. Meille ei tilattu lapsuudessani Aku Ankkaa, mutta taskukirjoja osteltiin silloin tällöin ja kirjas...