Sarah Crossan: Yksi
Sarah Crossanin Yksi (S & S, 2018) oli lukukesäni suurin yllättäjä. En ollut edes ajatellut lukevani kirjaa, sillä kun runot eivät maistu niin jokin sellainen kuin "säeromaani" kuulosti tosi oudolta. Jaa mikä säeromaani? Hesarin artikkeli valaisee asiaa: "Säeromaanissa teksti jaetaan säkeisiin runon tapaan. Kirjoittajan fokus on jäntevässä kerronnassa, mutta ilman perinteisen nuortenromaanin juonivetoisuutta. Sisäiset tapahtumat ja mielenliikkeet ovat keskiössä." Crossanin kirja päätyi lukupinooni, kun lähikirjaston tuttu kirjastonhoitaja antoi sen käteeni ja sanoi "luepa tämä!". Olin epäileväinen mutta otin kuitenkin kirjan - ja olipas mahtava lukuvinkki, isot kiitokset! Kesti jokusen viikon ennen kuin noudatin kehotusta, mutta sitten hups heijaa, lukea hurautin Yhden yhden illan aikana ja viimeisellä sivulla oli pakko kaivaa nessut esiin. Yksi on ehdottomasti oman lukuvuoteni tähän asti koskettavin ja liikuttavin ja sympaattisin kirja 💖.
Yksi kertoo siamilaisten kaksosten Gracen ja Tippin tarinan. Tytöille ei heidän syntyessään luvattu kuin muutama vuosi elinaikaa, mutta he ovat selvinneet lukioikään asti. Perheen heikentynyt rahatilanne pakottaa Gracen ja Tippin luopumaan tutusta ja turvallisesta kotikoulusta ja menemään yksityislukioon. Edessä on suuri muutos, sillä lukiossa odottaa iso joukko uusia ihmisiä. Ja tietäähän sen, etteivät Grace ja Tippi voi noin vaan huomaamatta astella uuteen kouluun (tai ylipäänsä mihinkään kotiovensa ulkopuolella).
Gracen ja Tipin lukiotaival pitää sisällään tavallisia juttuja: uusia kavereita, läksyjä, irrottautumista kodin kuvioista. Mutta sitten on muutakin. Tippi sairastuu ja tytöt joutuvat elämänsä suurimpien päätösten eteen. Kaikkea tätä käsitellään miellyttävän kiihkottomasti ja lämpimän huumorin kera. Kirjaa lukiessa tuntui, että sain astua Gracen ja Tipin elämään juuri sellaisena kuin he sen kokevat. Arki on arkea, vaikka se olisikin erilaista kuin heillä, jotka sopivat paremmin yhteiskunnan asettamiin normeihin.
"Onko outoa nähdä toinen alasti?"
kaksitoistavuotias
Helen-serkku kysyi
viime vuonna
kiitospäivän kalkkunan ääressä,
ja mummi
oli tikahtua perunaan.
Tippi ja minä kohautimme olkapäitämme,
pudistimme päätämme
kaikkien odottaessa vastausta,
teeskennelessä välinpitämätöntä,
ja Tippi sanoi:
"Kun on yhteinen elämä,
oman siskon rinnat
eivät oikeastaan ole
mikään juttu."
Säeromaanin muoto vei tietenkin kirjan lukemisen alkuvaiheissa jonkin verran huomiota, mutta totuin siihen todella nopeasti ja Yksi oli lopulta erittäin nopealukuinen. Kirjan "luvut" hypähtelivät tunnelmasta ja tapahtumasta toiseen, mutta niistä rakentui vaivattomasti yhtenäinen kokonaisuus. Yksi ei ollut mikään tirkistelykirja vaan tarina tytöistä, joiden
on ollut pakko sopeutua elämään hieman toisin kuin valtaosa ympärillä
olevista ihmisistä. Siihen elämään mahtuu iloja ja suruja, rakkauksia ja menetyksiä kuten meillä kaikilla ja kaikkea tätä Yksi kuvaa hienosti. Goodreadsiin Crossanin kirja saakin minulta täydet viisi tähteä.
***
Kirjankansibingossa saan kukan ruutuun "keltainen ja oranssi" ja nappaan peräti kolme bingoa (vinorivi, vasen pystyrivi ja alimmainen vaakarivi). Ruudukko on kesän mittaan täyttynyt jo aikas kivasti, mutta olen havainnut itsessäni lievää bingoväsymystä. Mietin, lopetanko bingoilun tähän (vaikka haastehan päättyy joka tapauksessa pian, ensi viikon sunnuntaina 19.8.) mutta ruutuihin "maaseutu" ja "aurinko" olisi tyrkyllä mukavanoloista luettavaa nuortenkirjojen puolelta. Joten kenties ne vielä...
Kirjankansibingossa saan kukan ruutuun "keltainen ja oranssi" ja nappaan peräti kolme bingoa (vinorivi, vasen pystyrivi ja alimmainen vaakarivi). Ruudukko on kesän mittaan täyttynyt jo aikas kivasti, mutta olen havainnut itsessäni lievää bingoväsymystä. Mietin, lopetanko bingoilun tähän (vaikka haastehan päättyy joka tapauksessa pian, ensi viikon sunnuntaina 19.8.) mutta ruutuihin "maaseutu" ja "aurinko" olisi tyrkyllä mukavanoloista luettavaa nuortenkirjojen puolelta. Joten kenties ne vielä...
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Evarian kirjahylly, Kirjasähkökäyrä, Carry On Reading ja Expelliarimus
Kirjan tietoja:Sarah Crossan: One (2015)
Suomennos Kaisa Kattelus
S & S, 2018
439 sivua
Kiitos Marika <3
VastaaPoistaKirja kosketti kovasti. Tämän vuoden parhaimpia lukukokemuksia.
Kyllä tämä minullakin on eräs vuoden parhaita. Ihana kirja hienosta aiheesta. Toivottavasti nuoret lukijat löytävät Crossanin kirjan.
PoistaArvasin, että tykkäisit :)
VastaaPoistaOot hyvä arvaamaan, tosin taitaa olla kyllä ammattitaidosta nyt kyse. :)
Poista