Anni Swan: Pikkupappilassa

Kirjankansibingokesä alkaa kääntyä loppusuoralle, sillä bingohaaste päättyy tämän viikon sunnuntaina, 19.8.2018. Sunnuntain aikana ehtii siis vielä lukea loppuun ja blogata ruudukkoon sopivia kirjoja. Jos haluat kirjoittaa haasteesta erillisen koosteen, niin niitä ehtii kirjoitella ensi viikonkin aikana. Teen bingokesän koosteen vasta lähempänä kuun loppua, joten haastekoontien julkaisuilla ei ole hoppu. 

Oma ruudukkoni saa toiseksi viimeisen ruksinsa Anni Swanin Pikkupappilassa-tyttökirjaklassikon (WSOY, 2000/1922) myötä. Ruutuna on "maaseutu" ja Martta Wendelinin taiteilema kansikuva on tavattoman viehättävä ja henkii maaseudun idylliä, menneiden vuosikymmenten takaista heinäntuoksua ja lintujen liverrystä:

Lapsuudessani Anni Swanin kirjat eivät löytäneet tietään omaan lukupinooni, ja olen tutustunut Swanin nuortenkirjoihin vasta näin aikuisiällä. Tutustuminen on tosin ollut verkkaista, sillä blogiaikana olen lukenut vain Iris rukan ja nyt vuoron sai Pikkupappilassa. Google tiesi kertoa, että Pikkupappilassa on ollut Swanille itselleen tärkeä ja rakas kirja, ja onhan se todettava, että maalaispappilan kesävietto valloitti minutkin puolelleen. Vuonna 1922 ilmestynyt Pikkupappilassa on edelleen todella ihastuttava kirja, jota lukiessa pääsin kunnon tyttökirjafiilikseen: sydän sykkyrällä jännäsin pappilan nuorten neitien rakkauselämän kiemuroita ja perheen muiden huolien selvittelyä ja ratkeamista kaikin puolin onnellisesti.

Pikkupappilassa pappilan ison lapsikatraan tekemiset ovat pääosassa, mutta heidän ajatustensa kautta peilataan myös aikuismaailman murheita. Pappilan perhe on köyhä, ja heidän ja varakkaiden sukulaisten välinen juopa on merkittävässä osassa kirjan tapahtumia. Myös säätyjen väliset erot nousevat esille, ja Pikkupappilassa sisältääkin nykylukijan näkökulmasta paljon antoisaa ajankuvaa ja on melkoinen aikahyppy aivan toisenlaiseen aikaan. Maaseudulla kun ollaan, elämä on luonnonläheistä ja puuhat sen mukaisia:

"Hetkeä myöhemmin astui pappilan nuoriväki pitkin kujaa, joka päättyi nuoreen, vaaleata vehreyttä uhkuvaan lehtimetsään. Oli vispilänteon paras aika, ja keväisistä koivunvarvuista sai norjia ja ihania vispilöitä. Kuljettiin mäkeä ylös, ohi Pikku haan, jossa vasikat kesäisin kirmasivat, ja painuttiin Isoa hakaa kohti. Iso haka oli pappilan ja parin muun talon yhteinen laidunmaa. Se oli laaja ja salaperäinen, täynnä yllätyksiä ja ihmeitä korkeiden sammaleisten kivien, käyriksi kummituksiksi kasvaneiden puiden ja tavattoman runsaan kasvillisuuden muodossa. Se oli oikea satumaa. Ei kukaan oikeastaan tiennyt, kuinka pitkälle sitä ulottui - mutta jokseenkin maailmanlopun ääriä se hipaisi - niin arveli ainakin Lauri poika." (s. 44-45)

Jos vispilänteko alkoi kiinnostamaan, niin esimerkiksi Värjärin pata -blogissa on ohjeita kuvien kera.

Swanin kirjaa lukiessani en voinut välttyä mielleyhtymistä Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjaan, vaikka nuortenkirjasta onkin kyse. Pappilan kirjailijan urasta haaveilevassa Ullassa oli myös hiven runotyttö-Emily Staria. Silti Pikkupappilassa oli mielestäni hyvin suomalainen tunnelmaltaan. Jos nyt jotain haluan moittia, niin henkilöhahmoja ja erilaisia juonilankoja oli lyhyeen nuortenkirjaan mahdutettu tosi paljon eikä niihin ehditty kovin paljon syventyä. Erityisesti maalle kesää viettämään tulleet kaupunkilaislapset jäivät kummallisen pieneen rooliin. Mutta toisaalta, koko ajan tapahtui jotain ja lukijalle riitti seurattavaa. Ehkäpä syvälliset pohdinnat ja moniulotteiset henkilökuvat eivät niin kuulukaan nopealukuisiin tyttökirjoihin. 

Anni Swanin Pikkupappilassa-kirjaa olisi ihana nähdä nykylapsienkin kädessä. Minulta kirja saa Goodreadsiin neljä tähteä.

***

Kirjankansibingossa kukitan ruudun "maaseutu" ja saan toiselle vaakariville bingon:

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjan pauloissa, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Kirsin kirjanurkka

Kirjan tietoja:
Anni Swan: Pikkupappilassa (1922)
Kansi Martta Wendelin
WSOY, 2000 (18. painos)
234 sivua