Anni Swan: Iris rukka

Kirjojen pyörteissä -blogin lukuhaaste Ajattomia satuja ja tarinoita innosti minut Anni Swanin Iris rukan (WSOY, 2012/1916) pariin. Anni Swan on minulle erikoinen kirjailijanimi: tavallaan todella tuttu mutta silti vieraaksi jäänyt. Muistan lapsuudessani ainakin hypistelleeni Swanin kirjoja, mutta lukumuistoja niistä ei ole kertynyt. Montgomeryn ja Alcottin tyttökirjat kuluivat käsissäni ahkerasti, mutta kotimainen Swan ei jostain syystä nostattanut minussa lukuhaluja. Niinpä lähdin lukemaan Iris rukkaa ilman ennakko-odotuksia. Kirjan nimestä voi toki jo jotain päätellä, mutta minä erehdyin ennakkoarveluissani. Odotin näet paljon synkempää ja ankeampaa tarinaa kuin lopulta luin.

"Rouva Heinonen loi nuhtelevan katseen syylliseen. - Iris rukka, pitäisihän sinun ymmärtää, ettei semmoista kerrota.

- En minä kertonut muuta kuin totta, koetti Iris puolustautua.

- Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester kiivasti sanomaan. - Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja kenraalitar ajatella meistä, joilla on semmoinen serkku!

- Ei siinä vielä kaikki, jatko Elsa kielimistään. - Me istuimme juuri kauniissa ruokasalissa juomassa kahvia, Ullan täti, presidentinrouva, oli läsnä ja monta muuta hienoa rouvaa. Virvokkeita nauttiessamme soittaa miss Walker, Ullan englantilainen kotiopettajatar, meille. Hän soittaa hyvin kauniisti ja kaikki kuuntelevat. Äkkiä alkaa joku laulaa, ja kauhukseni minä huomaan, että Iris on noussut paikaltaan, seisoo missin tuolin takana ja huutaa minkä kurkusta saa.

- Mutta Iris! huudahtavat rouva Heinonen ja Ester kauhistuneina." (s. 37)

Tähän katkelmaan tiivistyy Iriksen tuhkimotarina. Köyhissä oloissa kasvanut maalaistyttö "pelastetaan" kaupunkilaisserkkujen kotiin, koulun ja sivistyksen pariin. Iris ei osaa hienoja tapoja ja hänen vallaton, kujeellinen mielenlaatunsa ei tahdo sopia serkkujen hienostelevaan kotiin. Musiikaalinen tyttö löytää silti viimein oman tiensä, ja sukulaissuhteissakin tapahtuu mieluista käänne aivan kirjan loppusivuilla.

Iriksen tarina oli niin perinteinen tyttökirja kuin vain olla voi. Tämä oli minulle yllätys. Taisin odottaa enemmän kotimaisia vivahteita tarinaan, mutta onhan näitä luonnonlapsi kaupungissa sukulaisten kauhisteltavana -kertomuksia tullut luettua. Onneksi sentään tuota kauhistelua ei ollut aivan hurjasti, vaan ikään kuin siellä täällä muistuttamassa, millainen tyttö se Iris oikein on.

Iris rukka oli kliseisyydestään huolimatta omalla tavallaan viehättävää luettavaa, ja kirja toimi työreissulukemisena mainiosti. Noin sadan vuoden takaiset tunnelmat - kaikessa viattomuudessaan ja hyveellisyydessään - olivat mukavaa hermolepoa työpäivän jälkeen. Pidin kirjan lämminhenkisyydestä ja lempeää huumoriakin pilkahteli rivien välistä. Kirjasta oli mm. hauska bongailla sanoja, jotka eivät enää ole kovin yleisiä. Vietettiin syntymäpäiväkestejä, omenan tuli ruskottua kun sitä paistetaan, ja mitähän Iris teki, kun hän konehti?

Swanin klassikkokirja saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Suurta intoa tutustua Swanin muuhun tuotantoon Iris rukka ei silti herättänyt.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Kirjan pauloissa, Sheferijm ja Kirjojen kamari.
E-kirjan tietoja:
Anni Swan: Iris rukka (1916)
WSOY, 2012
131 sivua