Anni Swan: Iris rukka
Kirjojen pyörteissä -blogin lukuhaaste Ajattomia satuja ja tarinoita innosti minut Anni Swanin Iris rukan (WSOY, 2012/1916) pariin. Anni Swan on minulle erikoinen kirjailijanimi: tavallaan todella tuttu mutta silti vieraaksi jäänyt. Muistan lapsuudessani ainakin hypistelleeni Swanin kirjoja, mutta lukumuistoja niistä ei ole kertynyt. Montgomeryn ja Alcottin tyttökirjat kuluivat käsissäni ahkerasti, mutta kotimainen Swan ei jostain syystä nostattanut minussa lukuhaluja. Niinpä lähdin lukemaan Iris rukkaa ilman ennakko-odotuksia. Kirjan nimestä voi toki jo jotain päätellä, mutta minä erehdyin ennakkoarveluissani. Odotin näet paljon synkempää ja ankeampaa tarinaa kuin lopulta luin.
"Rouva Heinonen loi nuhtelevan katseen syylliseen. - Iris rukka, pitäisihän sinun ymmärtää, ettei semmoista kerrota.
- En minä kertonut muuta kuin totta, koetti Iris puolustautua.
- Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester kiivasti sanomaan. - Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja kenraalitar ajatella meistä, joilla on semmoinen serkku!
- Ei siinä vielä kaikki, jatko Elsa kielimistään. - Me istuimme juuri kauniissa ruokasalissa juomassa kahvia, Ullan täti, presidentinrouva, oli läsnä ja monta muuta hienoa rouvaa. Virvokkeita nauttiessamme soittaa miss Walker, Ullan englantilainen kotiopettajatar, meille. Hän soittaa hyvin kauniisti ja kaikki kuuntelevat. Äkkiä alkaa joku laulaa, ja kauhukseni minä huomaan, että Iris on noussut paikaltaan, seisoo missin tuolin takana ja huutaa minkä kurkusta saa.
- Mutta Iris! huudahtavat rouva Heinonen ja Ester kauhistuneina." (s. 37)
Tähän katkelmaan tiivistyy Iriksen tuhkimotarina. Köyhissä oloissa kasvanut maalaistyttö "pelastetaan" kaupunkilaisserkkujen kotiin, koulun ja sivistyksen pariin. Iris ei osaa hienoja tapoja ja hänen vallaton, kujeellinen mielenlaatunsa ei tahdo sopia serkkujen hienostelevaan kotiin. Musiikaalinen tyttö löytää silti viimein oman tiensä, ja sukulaissuhteissakin tapahtuu mieluista käänne aivan kirjan loppusivuilla.
Iriksen tarina oli niin perinteinen tyttökirja kuin vain olla voi. Tämä oli minulle yllätys. Taisin odottaa enemmän kotimaisia vivahteita tarinaan, mutta onhan näitä luonnonlapsi kaupungissa sukulaisten kauhisteltavana -kertomuksia tullut luettua. Onneksi sentään tuota kauhistelua ei ollut aivan hurjasti, vaan ikään kuin siellä täällä muistuttamassa, millainen tyttö se Iris oikein on.
Iris rukka oli kliseisyydestään huolimatta omalla tavallaan viehättävää luettavaa, ja kirja toimi työreissulukemisena mainiosti. Noin sadan vuoden takaiset tunnelmat - kaikessa viattomuudessaan ja hyveellisyydessään - olivat mukavaa hermolepoa työpäivän jälkeen. Pidin kirjan lämminhenkisyydestä ja lempeää huumoriakin pilkahteli rivien välistä. Kirjasta oli mm. hauska bongailla sanoja, jotka eivät enää ole kovin yleisiä. Vietettiin syntymäpäiväkestejä, omenan tuli ruskottua kun sitä paistetaan, ja mitähän Iris teki, kun hän konehti?
Swanin klassikkokirja saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Suurta intoa tutustua Swanin muuhun tuotantoon Iris rukka ei silti herättänyt.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Kirjan pauloissa, Sheferijm ja Kirjojen kamari.
E-kirjan tietoja:
Anni Swan: Iris rukka (1916)
WSOY, 2012
131 sivua
Minä luin Anni Swania lapsena ja Iris rukka oli iki-ihana, jopa niin että tyttöni nimeksi tuli Iris juuri tästä kirjasta! Mutta lue nyt vielä ainakin Ollin oppivuodet, siinä on mielenkiintoista historiallista ajankuvaa nykyisestä kotikaupungistani. Aina kun kävelen Södermalmin puutalokujilla mietin Ollia... /Mari
VastaaPoistaOnpa ihanaa, että Swanin kirja on ollut sinun noin tärkeä. Hmm, jos minulla olisi tytär, hänen nimensä voisi olla vaikkapa Emilia, Uuden Kuun kaimansa mukaan. :) Kiitos lukuvinkistä, laitetaanpa korvan taakse!
PoistaOllin oppivuodet on sitten muuten huomattavasti synkempi kuin Iris rukka mutta voin luvata onnellisen lopun!
PoistaHyvä hyvä, onnelliset loput sopivat nuortenkirjoihin. :) Pikku annos tummia sävyjä antaa kirjalle vähän särmää, joten voipa olla, että Ollin oppivuodet voisi olla enemmän minun makuuni.
PoistaOi, kyllä suosittelen tutustumaan koko tuotantoon, Pikku Pappilassa ja sen jatko-osa Ulla ja Mark teoksiin, niissä löytyy monenlaisia henkilöhahmoja naisten oikeuksia ajavasta Liisistä haaveelliseen Ullaan.
VastaaPoistaKuulostaa hivenen kiinnostavammalta kuin tämä Iris-kirja. Pikku Pappilassa on mukana myös Ylen 101 kirjaa -listalla, joten se voisi olla senkin vuoksi mielenkiintoista luettavaa. Edustaa vuotta 1922: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/03/anni-swan-pikkupappilassa-tytot-ja-nuoret-naiset-ovat-itsenaisia-toimijoita
PoistaMinulle Iris rukka on ollut yksi suosikkikirjoja, mutta kun hiljattain luin sen uudelleen, olin minäkin yllättynyt Iriksen kujeellisuudesta ja kepposista sekä siitä, ettei se ollutkaan synkkä, vaikka vetosikin tunteisiin.
VastaaPoista'Rukka' sana kirjan nimessä sai minut aavistelemaan pahaa, mutta oli oikein mukava yllätys, että Iris oli valoisa ja iloinen luenne. Kirjassa ei muutoinkaan kieriskelty elämän synkkyydessä, vaikka Irista aina välillä syystä tai toisesta moitiskeltiinkin.
PoistaIris rukka on aivan ihana, yksi niistä lapsuudenkirjoista, joihin edelleen aina aika ajoin palailen. Näissä vanhoissa tyttökirjoissa on aina se oma hellivä maailmansa, juuri se tietty viattomuus johon välillä tekee hyvää itsensä kääriä. Iris rukasta tekee viehättävän myös juuri se, että siinä on valoa ja toiveikkuutta, ja Iriksen särmikkyys tekee pikku sankarittaresta myös monivivahteisen. Ihana kirja <3
VastaaPoistaAivan, viattomuus kuuluu olennaisesti tyttökirjaan. Jollei sitä ole, kirja ei ainakaan minun mielestäni ole sellainen "oikea" tyttökirja. :) Hienoa, että näitäkin kirjoja on. Minullakin oli se oma kiihkeä tyttökirjavaiheeni, vaikken sen aikana Swanin kirjoja lukenutkaan. <3
Poista