Sarjakirjoja x 2

Tämä postaus on lähinnä lyhyt muistiin merkintä siitä, että myös minä lukenut seuraavat kirjat, jotka kuuluvat runsaasti blogihuomiota keränneisiin sarjoihin: Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjan kuudes osa Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017) ja Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aloitusosan Paimentyttö (Otava, 2015). Jos kaipaat leppoisaa lukemista kesäpäivään, voin suositella näitä sarjoja. Flavian matkaan tosin kannattaa hypätä sarjan alusta eli Piiraan maku makea -kirjasta. Kuudennessa osassa ollaan jo sen verran syvällä de Lucen sukutunnelmissa, etteivät kirjan juonen hienoudet ehkä aukene uudelle lukijalle.

"Kaikkien näiden vuosien jälkeen kameran sisällä oli yhä filmi.

    Ja jos minä mitään ymmärsin, siitä oli valotettu noin neljäkymmentäviisi jalkaa.

    Valotettu, vaan ei kehitetty!

    Yhtäkkiä sydämeni hyppäsi kurkkuun ja yritti päästä karkuun.

    Olin vähällä tukehtua.

    Jos epäilyni osuivat oikeaan, tässä kamerassa olevalla filmillä saattoi olla salassa pysyneitä kuvia kuolleesta äidistäni Harrietista." (Kuolleet linnut eivät laula, s. 28 - 29)

Viimeinkin! Olen koko Flavia de Luce -sarjan ajan odottanut, milloin Flavian kadonneesta äidistä Harrietista ja suvun salaisuuksista alkaa tipahdella tiedonmurusia. Ja nyt se sitten tapahtui, melkoisella rytinällä (jos verrataan niihin epämääräisiin vihjauksiin, joita Bradley on sarjassa tähän asti tarjoillut). Kuolleet linnut eivät laula pyörii täysin Harrietin odottamattoman kotiinpaluun ympärillä, ja minä pidin osasta todella paljon. Kirja oli tunnelmaltaan synkempi ja surullisempi kuin aiemmat osat, mutta se oikeastaan vain kuului asiaan. Hieno kirja - odotukseni seuraavaa osaa kohtaan ovat jälleen korkealla.

***

Sain bloggaajakollegaltani Pihiltä naiselta muutaman osan verran Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa, ja keväällä innostuin viimein tutustumaan sarjan aloittavaan Paimentyttöön. En ollut aivan vakuuttunut siitä, osuisiko kirja minun makuuni, mutta yllätyksekseni Paimentyttö oli erittäin mukavaa luettavaa kiireisen arjen keskellä. Kirjan juonesta ei voi tipahtaa, niin verkkaan ja vailla kiemuroita se etenee, mutta Paimentytön sympaattinen ja vaatimaton kertojaääni, pikkuinen Ida-tyttönen oli oikein miellyttävää seuraa.

Orvoksi jäänyt Ida päätyy piiaksi Topeliuksen taloon, ja lukijalle avautuu ikkuna suomalaiseen menneiden vuosikymmenten tapakulttuuriin ja maaseudun elämään. Näiden kuvaamisessa Paimentyttö onnistui mielestäni hyvin. Itse Topelius jäi kirjassa aika etäiseksi, mutten sitä pahoitellut. Minusta oli mukavampaa seurata piikatyttöjen arkea ja maatalon väen touhuja. Jatko-osat ovat käden ulottuvilla lukemista odottamassa, joten jatkan kyllä tämän sarjan parissa.

***

Goodreads: Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula saa 4 tähteä ja Mustosen Paimentyttö 2 tähteä.
Muualla verkossa: Molemmista kirjoista löytyy runsaasti bloggauksia. Tässä muutama linkkivinkki:
* Kuolleet linnut eivät laula -kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä
* Paimentyttöä on luettu mm. blogeissa Kirjojen kamari, Amman lukuhetki ja Kirjojen pauloissa
Kirjojen tietoja:

Alan Bradley: The Dead in their Vaulted Arches (2014)
Suomennos Maija Heikinheimo
Bazar, 2017
336 sivua

Enni Mustonen: Paimentyttö
Otava, 2015 (pokkaripainos)
363 sivua