28. huhtikuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea (Flavia de Luce #1)

Aloitin Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjaan tutustumisen viime syksynä lukemalla sarjan kakkososan, Kuolema ei ole lasten leikkiä -kirjan (Bazar, 2014), joka oli riemastuttavan raikasta luettavaa. Luettuani nyt sarjan aloitusosan Piiraan maku makea (Bazar, 2014) jäin miettimään, oliko kakkososan lukufiiliksissäni mukana aimo annos uuden sarjan uutuudenviehätystä, sillä Piiraan maku makea tuntui jotenkin laimealta verrattuna Kuolema ei ole lasten leikkiä -kirjaan. Flavia on edelleen suloinen myrkynkeittäjä ja nokkela tytöntypykkä, mutta hänen kotipihalleen putkahtava murhajuttu ei vienyt minua samalla tavoin mennessään kuin Kuolema-kirjan teatteripiireihin liittyvä tapaus.
 

"Suljin tislausastian kannen ja yhdistin astian toiselta puolelta pulloon, jossa oli kiehuvaa vettä, ja toiselta puolelta kierteiseen lasiseen jäähdytysputkeen, jonka avoin suu oli tyhjän maljan yläpuolella. Kiehuva vesi kupli hurjasti, ja seurasin katseellani kuinka höyry kulki putkea pitkin tislausastian lehtien joukkoon. Ne käpristyivät jo ja pehmentyivät höyryn avatessa solujen välisiä pikku lokeroita, joista vapautui öljyä, elävän kasvin uutetta.
    Juuri tällä tavalla muinaiset alkemistit olivat tehneet taikojaan: tulen ja höyryn, höyryn ja tulen avulla. Tislaamalla.
    Miten minä tätä työtä rakastinkaan.
    Tislaus. Sanoin sen ääneen: "Tis-la-us!"" (s. 14-15)

Flavian kemistinpuuhat ovat kirjan ehdoton piristysruiske. Lainauksen kohdassa hän valmistelee yllätystä sisarelleen, ja Flavian perhe on muutoinkin kirjan tapahtumien keskiössä. Heidän maalaiskartanonsa puutarhasta löytyy tuntemattoman miehen ruumis, ja ruumiiseen kompastuu kukas muu kuin Flavia. Flavia on myös sattunut kuulemaan miehen riitelevän isänsä kanssa edellisenä yönä, ja tästä käynnistyy tapahtumavyyhti, jonka kuluessa selviää yhtä ja toista Flavian perheestä, postimerkkeilystä ja siitä, kuka söi palan piirasta ja miksi.

Aloitusosassa kirjailija on luonnollisesti halunnut esitellä sarjan keskeiset hahmot, ja Flavian perheen historia ja perheenjäsenten melko erikoiset keskinäiset välit tulevat tapahtumien edetessä tutuksi. Lähdin sarjan kanssa liikkeelle väärästä päästä eli toisesta osasta, joten Flavia oli jo minulle entuudestaan tuttu tapaus enkä jaksanut innostua hahmojen esittelyistä taas uudestaan (olennaiset seikat kun olivat käyneet selville Kuolema-kirjasta) - varsinkaan, kun rikostapaus ja siihen liittyvät henkilöt eivät tuntuneet niin herkullisilta kuin toisessa osassa. Tämä taisi olla suurin ongelmani  Piiraan maku makea -kirjan kanssa, mutta viihdyttävää luettavaa kirja silti oli. Kevyiden dekkarien ystäville ehdottoman suositeltava lukupaketti. :)

Syksyllä ilmestyy jälleen uusi Flavia-dekkari, Hopeisen hummerihaarukan tapaus, ja aion totta kai lukea myös sen. Kustantajan esittelysivun perusteella kirjan juoniaines sisältää perhepiirin ulkopuolella tapahtuvan murhan ja Flavian äitiin liittyviä salaisuuksia, ja tämä tuntuu lupaavan kiinnostavalta yhdistelmältä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, tässä muutama linkki: Ei vain mustaa valkoisella, Kirjakaapin kummitus, Ihminen välissä ja Kirjasähkökäyrä.
E-kirjan tietoja:
Alan Bradley:  The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
Suomennos Maija Paavilainen
Bazar, 2014
289 sivua

8 kommenttia:

  1. Uutuudenviehätystä se voi hyvinkin olla; minä kun luin tämän ensin ja ihastuin ihan täysin. Kakkososasta taas mietin vähän samoilla linjoilla, hahmot olivat jo tuttuja ja siinä oleva mysteeri taas ei ollut ihan niin vetävä mitä ensimmäisessä, mutta pidin siitäkin lopulta kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, mietin että jos olisin lukenut nämä kirjat toisessa järjestyksessä ehkä lukufiilikseni olisivat olleet silti täysin samanlaiset. :) Odotan mielenkiinnolla sarjan kolmatta osaa, meneekö tunnelmat vielä alaspäin ("taas tätä samaa" -tyyliin) - vai innostunko siitä taas uudella tavalla.

      Poista
  2. Olen seurannut tämän kirjailijan menestystä sivusta ja luulen, että jäänenkin sivustaseuraajaksi - ainakin toistaiseksi. Jostain syystä "kirjallinen kelloni" ei ala piristä, joten sitä odotellessa luen kyllä mielenkiinnolla toisten mietteitä. :) Joskus voi olla niinkin, että nyt ei ole tällaisen kirjallisuuden aika (siis minulle), mutta joskus vaikkapa vuosia myöhemmin saattaa muuttua ääni kellossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei oma kiinnostus herää, vaikka joku kirjailija olisi miten paljon esillä ja joka tuutista tulisi juttua ulos kirjailijan kirjoista... Bradleystä tosiaan bloggauksia riittää luettavaksi. Mietin jopa, viitsinkö enää kirjoittaa tästä mitään kun netti on jo pullollaan piiras-juttuja. :)

      Poista
    2. Hyvä, että kirjoitit! Minusta on kiva lukea erilaisia mielipiteitä vaikken itse olisi kirjaa lukenutkaan. Koskaan ei voi kirjoista "pöhistä" liikaa! :-)

      Poista
    3. Juu, aina on tilaa yhdelle kirjabloggaukselle. :) Ja sekin on lohduttavaa, ettei näitä postauksia ole kenenkään pakko lukea, jos kirja ei kiinnosta tai sitä on nauttinut yliannostuksen blogijuttujen muodossa.

      Poista
  3. Minulla tämä on edelleen kesken ja taitaa jäädäkin siihen. Ei vaan nappaile, mutta aika harvat dekkarit minuun uppoavatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se kirja siitä parane, että väkisin lukee loppuun. Kesken vaan jos ei nappaa. :) Itse olen todennut, että jos kirjan lukemiseen tulee vaikka viikon tauko niin se on jo selvä merkki siitä, että voisi alkaa katsella muuta lukemista. Minulla on tässä keväällä ollut jonkinlainen dekkarikausi meneillään... välillä tuntuu, etten muuta luekaan. Kesällä olisi kyllä jo tarkoitus etsiä muutakin lukupinoon. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...