Ingmar Bergman: Laterna magica

"Nyt aloitin siis hänen [Bergmanin] omaelämäkertansa lukemisen, mutta en kyennyt laskemaan sitä ulottuviltani ennen kuin olin lopussa." Näin tuumaa Jörn Donner Ingmar Bergmanin Laterna magica -kirjan (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1988) alkupuheessaan. Jörkka on elokuvamiehiä ja Bergmanin ystävä monen vuosikymmenen ajalta, joten hänen innostuksensa on ymmärrettävää. Minä satunnaisena elokuvankatsojana ja vielä satunnaisempana teatterinkävijänä en hurmioitunut niin että olisin lukenut Bergmanin muistelmat kertaistumalta, vaan etenin hitaan varmasti loppua kohden.

Löysin kirjan sattumalta lähikirjaston kirjanvaihtohyllystä, ja taianomainen otsikko sai minut ottamaan kirjan mukaani. Lukuelämykseni oli varmasti ollut enemmän taikaa täynnä, jos olisin tutumpi Bergmanin elokuvien tai teatterituotannon kanssa. Nyt teatterimaailman nimet sujahtivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta Bergmanin elämänkaaresta ja tuntemuksista vaiherikkaan taipaleen varrelta sentään sain jonkinlaisen yleiskuvan.

Bergmanin kirjoitustyyli on ehdottoman sujuvaa ja pidin siitä, että hän liikkuu sulavasti elämänsä aikajanalla. Kirja alkaa loogisesti lapsuudesta ja päättyy kirjoittajan nykyhetkeen, mutta välissä ei ole tylsää kronologiaa vaan paloja sieltä täältä, ystäviä ja rakkaita kunnioittaen. Bergman nimittäin kommentoi kirjan loppupuolella, ettei kirjoita heistä ja ikävät repostelut ja paljastukset eivät onneksi kuulu tähän kirjaan. Sen sijaan sivuilta välittyy surumielisyyttä, raakaa rehellisyyttä omia valintoja ja elettyä elämää kohtaan sekä tunnelmoivia muistoja lapsuudesta:

"Päivä oli kuuma. Uin Svartsjönin mustassa vedessä, jonka läpi syvyydestä kohosi lumpeiden helposti uimariin takertuvia kukkavanoja. Vesi oli aina jääkylmää, ja järveä pidettiin pohjattomana ja tutkimattoman maanalaisen kanavan oletettiin johtavan siitä jokeen. Muuan Svartsjöniin hukkunut poika löydettiin muutamaa kuukautta myöhemmin, hän oli juuttunut Solbackenin luona olevaan tukkipuomiin. Hänen mahansa oli täynnä ankeriaita, niitä pisti ulos suusta ja takapuolesta.
    Valitsin suon kautta johtavan reitin, se oli kiellettyä, mutta tunsin polun, siellä tuoksui kirpeästi ja ja ruskea vesi kupli varpaiden välistä. Pieni kärpästen ja paarmojen pilvi seurasi minua." (s. 75)

Kirjaa lukiessani kurkkasin muutamia Bergman-faktoja Wikipediasta, sillä Laterna magica ei liikoja selittele, vaan tapahtumia ja ihmisiä pompahteli välillä eteen kuin tyhjästä. Vaikka henkilöhahmot eivät aina olleet tuttuja, lukija pääsi kurkistamaan teatterityöskentelyn arkeen ja juhlaan, kulissien takaiseen elämään menneinä vuosikymmeninä. Myös lapsuusmuistoissa oli jotain kiehtovaa, vaikkei Bergmanin lapsuudenkotia voikaan kuvata lämmön tyyssijaksi. Joidenkin erityisen kiinnostavien tapahtumien kohdalla harmittelin sitä, ettei Bergman intoutunut laajempiin pohdintoihin. Esimerkiksi hänen vierailunsa Saksassa vuonna 1934 16-vuotiaana opiskelijana sisälsi jo esimakua natsien tulevasta vallasta, mutta näihin nuoruudenkokemuksiin ei montaa sivua uhrata.

Bergman-faneille kirja lienee kiehtovaa luettavaa. Minä pidin Laterna magicasta kolmen tähden verran.

***

Aloitan kirjalla uuden lukuhaasteen eli Elämäkertahaaste 2015 -haasteen, joka on laitettu liikkeelle les! lue! -blogissa. Haasteeseen sopivat onneksi myös muistelmat, ja muistelmapisteen nappaan lisäksi 50 kategorian haasteeseen, joka saa ruksin kohtaan 26) A memoir. Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaaste saa jälleen yhden Ruotsi-merkinnän.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Löysin kirjan lähikirjaston kirjanvaihtohyllystä
Muualla verkossa: Suomen kuvalehden laaja juttu Ingmar Bergmanista.
Kirjan tietoja:
Ingmar Bergman: Laterna magica (1987)
Suomennos Heikki Eskelinen
Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1988
272 sivua