Siri Pettersen: Mätä (Korpinkehät #2)

Luin Siri Pettersenin Korpinkehät-fantasiatrilogian avausosan Odininlapsi melko pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta sarja-aloitus ei vakuuttanut minua siinä määrin, että olisin innostunut etsimään jatko-osat käsiini.  No, säästyipä hyvää luettavaa kesälle 2018. Trilogian kakkososa Mätä (Jalava, 2016) nimittäin koukutti minut erittäin tehokkaasti jokunen viikonloppu sitten, ja lukea hurautin viisisataa sivuisen kirjan pikavauhtia parin päivän aikana. Trilogian päätösosa Mahti on siis tiiviisti alkaneen kesän lukulistallani.

"Hirka istui selkä seinää vasten ja tuijotti ylemmässä kerroksessa olevaa kelloa. Musta aukko, kyllin ahmaisemaan hänet, jos se putoaisi. Mutta se oli ollut täällä jo kauan. Hammasrattaiden ja puupalkkien keskellä. Ja köysien, jotka juoksivat alas asti ja joista vetämällä ihmiset saivat aikaan metelin, joka herättäisi koko Vainajalan. Ehkä isänkin.

    Hän karkaisi jälleen. Se olikin ainoa asia, jossa hän oli todella taitava. Häipyminen. Niinkö sen piti aina mennä?" (s. 49)

Odininlapsen tapahtumat olivat minulla vain hämärästi muistissa, mutta pääsin yllättävän hyvin Mädän juoneen mukaan. Hirka pujahti Odininlapsen lopussa korpinkehien kautta ihmisten maailmaan, ja Mädän tapahtumat sijoittuvat meille tuttuun ympäristöön. Hirka koettaa sinnikkäästi sopeutua ja omaksua vieraan kielen ja tavat edes siinä määrin, että selviäisi arjesta liikaa huomiota herättämättä. Eräs pappi on ottanut Hirkan siipiensä suojaan kirjan alussa, ja Hirka on majoittunut kirkon kellotorniin paremman asumuksen puutteessa. Hänellä on korppi mukanaan, ja korppi saakin vauhtia juoneen. En halua spoilata enempää, sillä jos jollakulla on Mätä vielä lukematta, menee hyvä juonenkäänne piloille. Tykkäsin nimittäin tästä korppikuviosta, ja sen synkkyydestä ja siitä, miten korpin tarina kietoutui kirjan edetessä Hirkan oman menneisyyden ympärille.

Vaikken Odininlapsen tapahtumista kovin paljon muistakaan, mutu-fiilikseni on, että Mätä on tummasävyisempi ja vetävämpi ja ylipäänsä paljon parempi kuin sarjan avausosa. Lukijan uteliaisuutta tyydytettiin runsain mitoin Hirkan menneisyyden suhteen, mutta luulen ja toivon, että trilogian päätösosaankin on säästetty makoisia juonikuvioita. Mädässä minua hieman tuskastutti ja toisaalta huvitti Hirkan haikailu ja huokailu Rimen perään (YA-fantasiaa ei voine kirjoittaa ilman pakollista teiniromanssia!). Onneksi Rime oli vain yksi sivujuonne kirjan muutoin hyvin rullaavassa juonessa. Hirkan persoona ja hänen pohdintansa omasta identiteetistään ja arvoistaan olivat paljon enemmän etualalla, ja Hirkan hahmo kannattelikin hienosti kirjaa viimeisille sivuille asti.

Viihdyttävä fantasiakirja saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

****

Aloitan kirjalla BookishTeaParty-blogin lukuhaasteen Prinsessoja ja astronautteja. Ensimmäinen haastepiste menee kohtaan naisen kirjoittama fantasiakirja.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjakaapin kummitus, Todella vaiheessa, Villasukka kirjahyllyssä ja Musteen jäljet
Kirjan tietoja:
Siri Pettersen: Råta (2014)
Suomennos Eeva-Liisa Nyqvist
Jalava, 2016
499 sivua