Syksyllä lukemiani genrekirjoja
Kokosin tähän juttuun arvioita syksyn aikana lukemistani genrekirjoista. Fantasiaa, scifiä, niiden sekoitusta ja yksi dekkari, olkaapa hyvät 😊:
N. K. Jemisin: Murtunut maailma 1 - Viides vuodenaika (Jalava 2021; suomennos Mika Kivimäki)
Murtunut maailma -trilogia on kerännyt kiitosta siinä määrin, että se oitis herätti uteliaisuuteni. Kaikki sarjan osat on palkittu fantasia - ja scifikirjallisuuden Hugo-palkinnolla, johon ei ole tähän mennessä yltänyt mikään muu sarja. Tämä kyllä nostatti odotukset tosi korkealle! Avausosa ilmestyi suomeksi jo viime vuonna, mutta kaikesta hypestä ja kiinnostuksesta huolimatta innostuin lukemaan sen vasta nyt loppukesällä.
Tämän genren kirjat tuppaavat usein olemaan tiiliskiviluokkaa, eikä Viides vuodenaika ollut poikkeus. 480 sivua tuli silti luettua aika nopsaan, sillä tarina on vetävää (joskin synkkäsävyistä) luettavaa eikä todellakaan mitään perusfantasiaa. Jo kirjan alku on hätkähdyttävä: Essun-niminen nainen palaa kotiin huomatakseen, että hänen aviomiehensä on murhannut heidän toisen lapsensa ja siepannut toisen. Pikku hiljaa Essunin tarina alkaa keriytyä auki, ja mukaan tulee paljon muitakin henkilöhahmoja. Juuri henkilökuvaus on Viidennen vuodenajan suuri vahvuus, ja loppuun on säästetty hieno yllätys, joka saa minut antamaan kirjalle täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Kirjassa käsitellään toki myös tärkeitä aiheita fantasian keinoin: erilaisuuden pelkoa, vähemmistöjen ja naisten asemaa. Erittäin lupaava sarja-avaus!
Luin Greben esikoisdekkarin Kun jää pettää alta nelisen vuotta sitten jouluna, ja kirja sai Goodreadsiin kolme tähteä eli oli sellainen "perushyvä" dekkari. Grebeltä on sittemmin käännetty monta dekkaria, mutta olen sivuuttanut ne tyystin. Kesällä sain kuitenkin ystävältä pinon Greben dekkareita kehujen saattelemina, ja pitihän Grebelle siten antaa edes tilaisuus. Ruotsalaiset dekkarit eivät kuulu suosikkeihini (niissä kun on usein minun makuuni liikaa yhteiskunnallista analyysiä tai murhia jollain sympaattisella pikkusaarella), joten hieman ennakkoluuloisesti tartuin Lemmikkiin. Yllätyin iloisesti, kun kirja koukutti minut tosi nopeaan!
Kirjan tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen Ormbergin kylään, ja sisäänpäin lämpiävän kyläyhteisön kuvaus saa minulta suuren plussan. Tykkäsin myös siitä, ettei juonenkehittely ollut aivan sitä perinteisintä dekkaria. Murhaa sai odotella, sen sijaan kirjan alussa keskittyttiin siihen, miksi ihmeessä poliisin profiloijana työskentelevä Hanne löytyy metsästä harhailemasta, verisenä ja muistinsa menettäneenä. Missä on hänen työparinsa Peter? Entä Hannen muistikirja, johon hän kirjoitti muistiin "kaiken"? Näiden kysymysten ympärillä pyörittiin pitkän aikaa, mutta kyllä niitä murhiakin sitten lopulta saatiin. Mukana on myös yhteiskunnallisia juttuja, mutta ne upposivat sopivasti kaiken muun aineksen sekaan. 500-sivuinen pokkari ei tuntunut laisinkaan ylipitkältä vaan hyvin rakennettu juoni ja kiinnostavat henkilöt pitivät mielenkiiintoni yllä aivan loppuun asti.
Lemmikki saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin, ja Greben muut dekkarit alkoivat kiinnostaa aivan eri tavalla kuin ennen.
David Mitchell: Luukellot (Sammakko 2017, suomennos Einari Aaltonen)
David Mitchell on lempikirjailijoitani. Pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa sisällöltään yltäkylläisen runsaita romaaneja, joista ei oikein koskaan tiedä mitä odottaa. Luukellot oli taas aivan omanlaisensa kirja, joka lukee pitkään kuin tavanomaista romaania, mutta joka lopulta kääntyy dystooppiseksi scifiksi.
Luukellojen tapahtumien keskellä on Holly Stokes, joka on kirjan alussa kapinoiva, kotoaan karkaava teini. Kirjan aikana seurataan muidenkin henkilöiden elämää, mutta Holly putkahtaa aina jostain mukaan kuvioihin. Hiljalleen lukijalle paljastuu, että ihmissieluista käydään kiihkeää kamppailua, ja tässä taistelussa Hollyllä saattaa olla omalla tavallaan merkittävä rooli.
Annan kirjalle Goodreadsiin neljä tähteä, mutta täytyy myöntää, että ennakolta oletin Luukellojen olevan minulle vieläkin parempi kirja. Mitchell kirjoittaa taitavasti kuten aina, ja pidin romaanin kalaidoskooppimaiseksi kuvatusta rakenteesta - kaikki kiertyy Hollyn hahmon ympärille todella kiehtovasti. Koin silti lopun scifimäiset tunnelmat hieman hämmentäviksi, sen verran kauas niissä etäännyttiin kirjan alun teinivuosien kuvauksesta (joista taas pidin erittäin suuresti). Loppufiilis Luukelloista oli aika epätasainen, mutta siitä huolimatta suosittelen kirjaa lämpimästi heille, jotka pitävät hyvistä romaaneista ja haluavat lukea jotain erilaista.
Tuo Murtunut maailma alkoi vähän kiinnostaa. En ole tätä ennen kuullutkaan!
VastaaPoistaKokeilepa, on tosi hienon ja erilaisen oloinen sarja! Ja sen kaikki osat ovat jo ilmestyneet suomeksi, eli jos kiinnostut, sen voi lukea vaikka putkeen. :)
PoistaGrebe on kyllä huisin hyvä dekkaristi. Olen lukenut koko sarjan ja uusinta odotan.
VastaaPoistaNiin on! En tiedä, miksi tuo esikoinen jäi minulle niin vaisuksi, etten sitten vaivautunut edes kokeilemaan hänen muita dekkareitaan... no, nyt on sitten luettavaa. :)
PoistaOhoh, tuo Jemisinin trilogia alkoi kiinnostaa toden teolla! Olen nyt innostunut taas vaihteeksi fantasiasta, kun juuri luin erään scifi-fantasiakirjan ja tajusin, miten jännää sellaista on lukea. Siis ihan erilaista kuin yleensä luen ja siksi minulle tosi tuoretta ja erilaista.
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla, että olet innostunut fantasiasta! Jeminisin sarjaa voin kyllä suositella jo tuon avausosan perusteella, on laadukas ja "aikuiseen makuun" sopiva (eli ei mikään YA-fantasia).
Poista