Helsingin Kirjamessut - torstain messukuvia

 Helsingin Kirjamessut ovat käynnistyneet! Tosi kivaa olla taas messuilla 😊! Tässä kuvia torstain messupäivästä. Pääsin messuille vasta etätyöpäivän jälkeen, joten ehdin tutkimaan osastoja ja lavoja vain muutaman tunnin ajan. Yhden tärppilistan ohjelman ehdin kuuntelmaan, muutoin kiertelin siellä sun täällä ja nautin tunnelmasta. 😊

*

 Messukeskukseen! 

Tykkään aina siitä hetkestä, kun tulee messuille ensimmäisenä päivänä ja messut "humahtavat" päin näköä, kun portaiden yläpäästä katselee alas halliin. Siellä ne on! Jee, sekaan vaan!



Tärppiohjelma Kallio-lavalta: Millä odotuksilla kohtaamme toisemme? Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä ajautuvat yhteen? Juuli Niemi (Mahdottomia oletuksia) ja Emmi-Liia Sjöholm (Virtahevot) keskustelevat ihmisten välisen kommunikaation vaikeudesta ja välttämättömyydestä. Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia (WSOY, 2022) veti minut kuuntelemaan tätä ohjelmaa, sillä ihastuin kirjaan 5 tähden veroisesti. Lisää kirjasta aikanaan blogijutussa.💗


 Aurinko Kustannuksen osasto on hurmaava, oikea messujen valopilkku! Kirjojen lisäksi siellä on mm. mukavaa paperitavaraa. Teen ostoksistani messujen päätteeksi oman jutun, mutta täältä ostin mm. ihania muistivihkoja - niille on aina tarvetta töissä! Vaikka olenkin it-alalla töissä, teen edelleen vanhanaikaisesti muistiinpanoja kynä-paperi-systeemillä. Muistilaput ja vihkot rules 😊.


.. ja hei ihmiset, Aurinko Kustannus myy myös ihania palapelejä! Niitä on messuillakin sellainen valikoima, etten osannut valita mitään - pitää tuumailla ja käydä uudemman kerran katsomassa joku ihanuus kotiin tuliaisiksi. Olen junalla liikenteessä, kyllä siellä yksi (tai ehkä kaksi) palapeli jotenkin kulkee mukana (ei nyt tosin tuo 33 600 palan peli...).


Eeva-lehden lavalla haastateltiin Leena Lehtolaista. Jäin kuuntelemaan, kun sattumalta kuljin ohi. Oli kiinnostavaa kuulla Lehtolaisen ajatuksia kirjoittamisesta. Hänen uusin kirjansa ei olekaan dekkari vaan Antti Ruuskasen elämäkerta. Keihäänheitto ei silti ollut kirjailijalle aivan vieras laji, sillä eräässä vanhemmassa Mario Kallio -kirjassa on sivuttu tätä lajia.

Denise Rudbergin ohjelmaa en ehtinyt kuuntelemaan kuin vain hieman lopusta, mutta tässä kuitenkin kuva.

Sammakko - tämä osasto oli minulle pettymys, kun tuoreessa muistissa on heidän ihana osastonsa Turun Kirjamessuilla. Siellä Sammakon osasto oli kuin minikokoinen piipahdus heidän mahtavaan kirjakauppaansa. Mutta tämä Helsingin osasto... vain kirjoja siisteissä pinoissa! Tiedän, että ollaan kirjamessuilla mutta missä on kaikki se muu hauska tilpehööri ja silmäkarkkisälä?!

 
 Onneksi messuilla on mukana Putinki! Suloinen paperikauppa, jonka olen aikoinaan "löytänyt" juuri kirjamessuilta. Täällä on silmäkarkkisälää yllin kyllin 😁. Nyt huomasin lähteneeni messuille työpäivän jälkeen niin kiireellä, että muistivihko ja kynä jäivät pois messulaukusta. Onneksi Putinki ei ollut myynyt aivan kaikki kyniään loppuun, ja vihkokin löytyi.
 

 Kirja-asetelmat ovat aina yhtä kivoja, tykkään 😊.

  
Messupäivän päätteeksi: messulehti näemmä ehti rytistyä jo muutamassa tunnissa, metrilakua en taaskaan osannut vastustaa, mukaan tarttui ilmainen Hautalehto-kirjamerkki (näitä oli pino jossain osastolla kirjojen päällä - tulkitsin, että saa ottaa 😁) ja ne Putinkin ihanat messukynät. Nyt tulee hyvät muistiinpanot!

Perjantaina on uusi messupäivä! Aamupäivän olen taas töissä, mutta toivottavasti pääsen suuntaamaan messukeskukseen viimeistään puolen päivän maissa.


Kommentit