Warren 13. ja Kuiskausten metsä & Kolmentoista vuoden kirous

Löysin Will Staehlen luoman Warren 13.-hahmon muutama vuosi sitten, kun luin upeasti kuvitetun lasten fantasiasarjan ensimmäisen osan englanniksi. Kirja on sittemmin käännetty myös suomeksi nimellä Kaikennäkevä silmä (Kumma, 2022). Tässä postauksessa ovat sarjan kaksi jatko-osaa: Kuiskausten metsä (Kumma, 2023) ja Kolmentoista vuoden kirous (Kumma, 2023). Suosittelen lämpimästi aloittamaan sarjan lukemisen alusta! Warrenin, hänen perinnöksi saamansa kävelevän hotellin ja sekalaisen ystäväjoukon seikkailut muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka vetäisee siinä määrin mukaansa, että ahmaisin nämä pari osaa aivan putkeen.

Kuiskausten metsässä Warrenin isännöimä kävelevä hotelli kupsahtaa kumoon, menettää asiakkaansa ja Warren joutuu melkoiseen satimeen, kun sekatavarakauppiaaksi naamioitunut miimikko eli muodonmuuttaja ottaa hänen hahmonsa ja aikoo johdattaa hotellin salaperäiseen noitien hallitsemaan Ilkimetsään. Huh sentään, tässä kirjassa riittää tapahtumia ja outoja hahmoja, kun Warren rientää pelastamaan hotelliaan ja ystäviään noitien kynsistä! 

Kolmentoista vuoden kirous vie Warrenin ystävineen merelle ja lopulta myös ilmaan. Kuiskausten metsän lopuksi Warrenin hotelli on pelastautunut Ilkimetsän mustasta kraaterista pakenemalla merelle, ja sarjan päätösosassa seikkaillaan vetisissä tunnelmissa. Tässä kirjassa Warren joutuu etsimään rakasta mustakalaystäväänsä Piirtoa, joka siepataan. Aikoinaan hotellin putkistosta esiin putkahtaneen Piirron tarina ja menneisyys paljastuu, ja olin kirjan lopussa tippa linssissä, sen verran tunteisiin vetoava Piirron taival on. Tykkäsin hirmuisesti siitä, miten kivasti kirjoissa korostetaan ystävyyden merkitystä ja kilttiä suhtautumista toisiin, samalla kun juoni rullaa täydellä höyryllä eteenpäin.

Sympaattiset, lämminhenkisen humoristiset ja mielikuvitusta pursuavat Warren-kirjat ovat vieneet täysin sydemeni, ja erityisesti sarjan päätösosa oli täysosuma, viiden Goodreads-tähden kirja. Kirjat ovat upean näköisiä, ja minusta on valtavan hienoa, että lastenkirjojen ulkoasuun panostetaan. Kuvitustyyli ja tehokeinot ovat toki samoja kuin jo sarjan avausosassa, eli jokaisessa kirjassa on oma teemaväri, luvuilla hauskat ja kuvaavat nimet, aukeamilta löytyy tekstinpätkiä suuren suurella fontilla korostostettuna, ja kuvia on joka aukeamalta. Melkoisia silmäkarkkikirjoja. 

Tässä näyte Kolmentoista vuoden kirouksen luvusta, jossa Warren lähtee Keripukkilaan etsimään Kaapparisanomien tuoreinta numeroa, sillä siinä kerrotaan missä Merisirkus esiintyy seuraavan kerran:


Jos kaipaat piristystä pimeneviin syksyn iltoihin, kannattaa etsiytyä Warrenin ja hänen hotellinsa luokse! Goodreadsiin annan Kuiskivalle metsälle neljä tähteä ja Kolmentoista vuoden kiroukselle viisi tähteä.
 

Haastepisteet: 

Helmet-haasteessa Kuiskausten metsä sopii kohtaan 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo. Kolmentoista vuoden kirous puolestaan käy kohtaan 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon.

Osallistun Kolmentoista vuoden kirouksella myös Kirjoja ulapalta -haasteeseen. Todella merellinen kirja!

Kuiskausten metsästä saa männyn Kirjametsä-haasteeseen, sillä merkilliset pihkajalat ja niiden ravintona oleva männyn pihka on kirjassa keskeisessä osassa. 


Goodreads: Kuiskausten metsä saa 4 tähteä ja Kolmentoista vuoden kirous 5 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kuiskausten metsää on luettu blogissa Kirjojen keskellä ja Kirjavinkit. Myös Kolmentoista vuoden kirous löytyy Kirjojen keskellä -blogista.

Kirjojen tietoja:

Tania del Rio (teksti), Will Staehle (kuvitus): Warren the 13th and the Whispering Woods (2016)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Kumma, 2023
237 sivua 
 
Tania del Rio (teksti), Will Staehle (kuvitus): Warren the 13th and the Thirteen- Year Curse (2020)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Kumma, 2023
223 sivua

Kommentit