Lukuviikon lempikirja #4: Pieni rumpalityttö

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen John le Carrén jännäreihin. Useat hänen tuotannostaan kokeilemani kirjat olen joutunut jättämään kesken, kun sivut eivät ole kääntyneet eivät sitten millään ja juoni tai tapahtumat ovat tuntuneet puuduttavan pitkäveteisiltä ja tylsiltä. Mutta sitten on pari timanttisen kovaa kirjaa, jotka olen lukenut useampaan kertaan. Toinen näistä huipuista on 1980-luvun alussa ilmestynyt Pieni rumpalityttö (Tammi, 1983), jonka valitsin Lukuviikon neljänneksi kirjavinkikseni.

Pieni rumpalityttö on teemoiltaan ja aiheiltaan edelleen pelottavan ajankohtainen. Se kertoo terrorismin maailmasta ja siitä, miten tavallinen kaduntallaaja voi omalla panoksellaan olla mukana taistelussa pahuutta vastaan. Pienen rumpalitytön rooli on varattu englantilaiselle nuorelle naiselle nimeltään Charlie. Hänet vetää mukaan erikoiseen näytelmään Joseph, terrorismin vastaisen taistelun veteraani. 

"Joseph ja Charlie esiteltiin muodollisesti toisilleen Mykonoksen saarella, rannalla missä oli kaksi tavernaa, myöhäisellä lounaalla elokuun jälkipuoliskolla, niihin aikoihin jolloin Kreikan aurinko hehkuu kuumimmillaan. Tai, isomman historian termein, neljä viikkoa siitä kun Israelin suihkukoneet pommittivat Beirutin täyteen ahdettua palestiinalaiskorttelia, mikä myöhemmin selitettiin yritykseksi tuhota johto, vaikka useiden satojen kuolleiden joukossa ei ollut yhtään johtajaa - ellei sitten tarkoitettu huomispäivän johtajia, sillä monet olivat lapsia.

    - Charlie, sano Josephille hei, joku touhusi, ja se oli tehty.

    Kuitenkin kumpikin käyttäytyi kuin tapaamista tuskin olisi tapahtunutkaan, Charlie kurtistamalla kulmansa vallankumouksellisesti ja ojentamalla kätensä englantilaisen koulutytön ihan hurjan kunnioitettavaan kädenpuristukseen ja Joseph luomalla Charlieen tyynen, suvaitsevaa arviointia ilmaisevan, oudon pyyteettömän katseen.

    - Vai Charlie, aivan, hei, hän myöntyi eikä hymyillyt enempää kuin kohteliaisuus vaati. Niinpä itse asiassa hän eikä Charlie oli se joka sanoi hei." (s. 61)

Kirjan kerronta on hidasta, mutta silti usein kepeästi etenevää ja vivahteita täynnä. Suuren maailman julmuuksia punotaan yksityisten ihmisten elämään ja sitten jo pohdiskellaan sitä, kuka sanoikaan hei ja miten tutustuttiin - tätä kirjaa kelpaa ja kannataa lukea ajan kanssa! Tosin on todettava, että kepeyden vastapainoksi löytyy poliittisia analyysejä, mutta omaa lukuvauhtiani ne eivät ole koskaan hyydyttäneet.

Pienen rumpalitytön juonikuviot ovat kohtalaisen syheröiset, ja niitä pohjustetaan huolella, mutta juonessa mukana pysyminen palkitsee kyllä vaivan. Josephin ja Charlien hahmot ovat taiten rakennettuja, ja varsinkin Charlien omapäinen näyttelijäpersoona kannattelee lähes koko kirjaa. Heidän seurassaan olen viihtynyt useampaan otteeseen mainiosti noin viiden sadan sivun verran, ja Pieni rumpalityttö onkin minulle viiden tähden Goodreads-kirja.

Kirjan kellastanut kansilehti on edustavampi kuin ruma, ruskea kansipaperi!

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos divarista
Kirjan tietoja:
John le Carré: The Little Drummer Girl (1983)
Suomennos Eero Mänttäri
Tammi, 1983
502 sivua