Lukuviikon lempikirja #1: Saariston lapset

Tällä viikolla vietetään Lukukeskuksen perinteistä Lukuviikkoa, ja viikon teemana on: kirjavinkkaus! 

"Lukuviikko haastaa tänä vuonna kaikki kirjanystävät suosittelemaan omia lempikirjojaan. Anna lahjaksi lukuseikkailu suosittelemalla omaa suosikkikirjaasi." 

Aion vastata haasteeseen täällä blogissani koko viikon ajan, eli luvassa on juttuja oman kirjahyllyni suosikkikirjoista. Vinkkaan kirjoja, jotka olen lukenut useampaan kertaan ja joista luen toisinaan vain pienen pätkän, kun tekee mieli hypätä hetkeksi kirjan tunnelmiin. Seuraa siis lukuvinkkejä aikuisille ja nuoremmille lukijoille - kaikille hyvien kirjojen ystäville!

 

Hip hei, vinkkausviikkoni käynnistyy Astrid Lingrenin iki-ihanalla kirjalla Saariston lapset. Matka Saltkråkanin saarelle alkaa näin: 

"Menepä Tukholmassa jonakin kesäaamuna Strandvägeniin katsomaan, onko siellä pieni valkea saaristolaiva, jonka nimi on "Saltkråkan 1". Jos se on siellä, astu laivaan. Täsmälleen kello kymmeneltä se antaa lähtömerkin ja peruuttaa irti laiturista aloittaakseen tavallisen matkansa, joka päättyy kaukana avomeren äärellä oleviin saariin. "Saltkråkan 1" on määrätietoinen ja pieni laiva, joka on kulkenut tätä reittiä yli kolmekymmentä vuotta kolme kertaa viikossa. Eikä se luultavasti tajua kyntävänsä ainoalaatuista meritietä. Yli aavojen ulapoiden, läpi kapeiden salmien, ohi satojen vihreiden saarien ja tuhansien harmaiden luotojen se puuskuttaa eteenpäin hitaasti mutta uupumatta. Ja aurinko on jo alhaalla, kun laiva saapuu viimeiseen laituriin. Saltkråkaniin, saareen, jonka mukaan se on saanut nimensä. Kauemmaksi sen ei tarvitse mennä. Saltkråkanin ulkopuolella ovat avomeren paljaat  luodot ja riutat, joilla asuu vain haahkoja, lokkeja ja muita merilintuja.

    Mutta Saltkråkanissa asuu ihmisiä. Ei paljon. Enintään kaksikymmentä. Talvella nimittäin. Kesällä tulee kesävieraita." (s. 5 - 6)

Astrid Lindgrenin kirjoista minulle on rakkain kesän- ja merentuoksuinen Saariston lapset. Lapsena en tainnut tutustua Melkersonien perheen seikkailuihin Saltkråkenin saarella kirjan muodossa, vaan tarina tuli tutuksi tv-sarjana. Aurinkoiset saaristolaismaisemat, Pampula ja Laivuri-koira - sarjan miljöö ja tunnelma olivat jotain aivan muuta kuin oman lapsuuteni todellisuus tavallisessa suomalaisessa lähiössä, ja se taisi vetäistä minut mukaan Saltkråkenin maailmaan.

Joitakin vuosia sitten kuuntelin kirjan äänikirjana ja ihastuin Saariston lapsiin uudemman kerran. Äänikirjan päätyttyä olisin halunnut aloittaa kirjan kuuntelun heti uudelleen. Mikä Saariston lapsissa sitten niin viehättää yhä edelleen? Tavattoman lämminhenkinen perusfiilis, henkilöhahmojen persoonallisuus ja aitous, se, että maailman pahuus tuntuu olevan kovin kaukana saariston tapahtumista. Silti kirjan teksti ei ole saarnaavaa tai lässyttävää, vaan elämäniloa pulppuilevaa ja täynnä pieniä arjen seikkailuja. Kirjan lukeminen tai kuuntelu on kuin sukellus kesäloman idylliin! Henkilöhahmoista viisikymppisen isä-Melkersonin vallaton poikamaisuus ja iloluonteisuus tuntuu tosi hellyttävältä ainakin tämän aikuislukijan mielestä:

"Että ihmisellä pitikin olla noin kevytmielinen isä! Hän täyttäisi piakkoin viisikymmentä, mutta oli yhä ajattelematon kuin lapsi ja poikamaisempi ja huolettomampi kuin omat poikansa. Nytkin hän oli taas innoissaan kuin lapsi jouluaattona ja odotti, että kaikki olisivat ikionnellisia, kun hän oli keksinyt vuokrata kesäpaikan saaresta, jonka nimi merkitsi suolavarista." (s. 6)

Lopuksi yksi vanhempi ja uudempi Youtube-klippi, joiden kautta pääsee fiilistelemään Saariston lasten kesän viettoa (sarjan näyttelijävalinnat ovat erittäin onnistuneet):

Mukavaa lukuviikkoa kaikille!

***

Goodreads: 5 tähteä

Mistä kirja minulle? Oma ostos

Muualla verkossa: Saariston lapsista on luettu blogeissa Luetut, lukemattomat, Kirjojen kamari, Ajatuksia kirjamaasta, Värikäs päivä Lastenkirjablogi 

Kirjan tietoja:

Astrid Lindgren: Vi på Saltkråken (1964)

Kuvitus Ilon Wikland

Suomennos Laila Järvinen 

WSOY, 2015

375 sivua