101 kirjaa: Katukiviä - Anders Cleve (vuosi 1959)

Kirjabloggaajat ovat kuluneen vuoden aikana bloganneet Ylen 101 kirjaa -listan kirjoista. Minulle osui arvonnassa vuoden 1959 kirja, Anders Cleven kirjoittama novellikokoelma Gatstenar, joka suomennettiin nimellä Katukiviä (Otava, 1984/1959). Perustelut kirjan valintaan listalle ovat:

"Novellikokoelmassa tuoksuu ja soi työläiselämä 1950-luvun Helsingissä. Kokoelman neljä novellia tarjoavat erilaisia näkökulmia kaupunkilaiselämään. Radiosta kuuluu iskelmiä, paistinpannussa kärisee läskisoosi ja talonmies Multanen kamppailee kalanruoto kurkussa.

Slangia käyttäneen Cleven novelleihin taltioitui 1950-luvulla nopeasti kasvavan Helsingin syke, ja teoksen ote on impressionistinen. Kokoelma ilmestyi alunperin ruotsiksi nimellä Gatstenar. Sen suomensi Pentti Saarikoski."

Lähdin lukemaan Cleven kirjaa kylmiltäni. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut kirjasta saati sen kirjoittajasta mitään, ja vaikka divarista hankkimani painos kuuluu Otavan Koulukirjasto-sarjan lukiolaisille suunnattuun osaan, minua tämä lyhyt novellikokoelma ei omina lukioaikoinani tavoittanut. En siis tiennyt, mitä odottaa mutta yllätyin silti positiivisesti: Cleven novellit ovat kestäneet hienosti aikaa, ja ne olivat kohtuullisen nopealukuisia. Ajankuva toki välittyy novellien kuvaamasta kaupunkilaisarjesta, mutta henkilöiden murheet ja ilot tuntuivat kovin ajattomilta.

Talonmies aloittaa kokoelman, ja heti alkuun lukija pääsee eläytymään kaupunkikuvaukseen:

"Siellä kohosivat  vuokrakasarmit kallistellen ylöspäin. Ne muistuttivat oikeastaan enemmän vapaapainijoita kuin taloja ja ne oli maalattu merkillisen värisiksi: puolukkapuuronpunaisiksi, pilsnerinkeltaisiksi, rännänvalkoisiksi, homeenvihreiksi, keittiötuolinsinisiksi, viinanruskeiksi. Hatarat puuhökkelit näyttivät säälittäviltä ja pelokkailta kivitalojen rotevien hartioiden välissä, kiemuraisine  friiseineen ne hitaasti  lahosivat ja haisivat tuskastuttavasti  mädäntyneelle perunalle." (s. 9) 

Keittiötuolinsininen talon sävy kuulostaa aivan Oulun Tuirassa sijaitsevalta siniseltä talolta eli jo edesmenneen kirjailija Samuli Paulaharjun kotitalolta. Cleve maisemankuvailut saivat mielikuvituksen heräämään, ja ne olivatkin minusta kirjan parasta antia. Pidän tätä saavutuksena, sillä en yleensä innostu maisemakuvausten lukemisesta. Nyt ei mieleni tehnyt laisinkaan ohittaa näitä kohtia ylimalkaisesti silmäillen, vaan bongailin kirjasta mitä herkullisimpia metaforia. Tässä vielä yksi, kalantuoksuinen kappale novellista Varis:

"Suomenlahden hengitys oli paksu ja märkä. En usko että pahasti valehtelen jos sanon että se muistutti huljuvaa kalasoppaa jota tarjoillaan kaupungin kaikissa kuppiloissa. Tai ehkä pääsen lähemmäksi totuutta jos vertaan sitä ryssänkurkun erikoiseen maustettuun liemeen. Suomenlahden hengitys haisi suolatulta turskalta tai raa'alta lipeäkalalta. Tai ehkä se pikemminkin lemusi kuin se mustin nikotiiniöljy jonka minä saan ilkeästä rahisevasta piipustani hampaisiini ja kitalakeeni." (s. 121)

Novellien henkilöhahmot ja heidän kohtalonsa eivät vanginneet mielenkiintoani maisemakuvausten tavoin. Kokoelman neljän novellin kuvaamat ihmistyypit olivat elämänsä murheiden keskellä hyvin tavanomaisia, ja näitä tyyppejä varmasti löytyy meidänkin aikamme elävästä elämästä: rahvaanomainen ja kiivasluonteinen talonmies; tutkimustyöstään irtipääsemätön lisensiaatti; nuoripari, jonka rakkautta koettelee vahingossa alkunsa saanut raskaus; elämän laitapuolta kulkenut nainen, jolla jätti yhden yllätyksen jälkeensä.

Cleve kuvaa henkilöidensä elämää vaikeuksien tai elämän ehtoopuolen aikana, Jolleivat ajankuvaa ja maisemaa piirtäneet kuvaukset olisi sävyttäneet lukemistani, kokoelma olisi taatusti tuntunut puisevammalta. Löysin itseni saman ongelman ääreltä kuin usein novelleja lukiessani: novellin kuvaama pieni hetki päähenkilön elämästä ei ehdi herättämään kiinnostustani, tai jos se tekee, novellin viimeinen sivu on edessä ja on aika virittäytyä uuteen tarinaan. Katukiviä tallanneet henkilöt taisivat olla liian arkisia minun makuuni - kokoelma olisi kenties innostanut minua enemmän, jos olisin vain saanut hekumoida ja tunnelmoida Cleven terävänäköisissä ja elävissä maisemakuvissa. Nyt ne tosin loivat kiinnostavan kontrastin henkilöiden arkisille huolille, ja ikän kuin häivyttivät tarinoiden epäkiinnostavaksi kokemaani realismia.

Cleven kokoelmasta olisin mieluiten jäänyt seuraamaan Seijan ja Tapin nuoren rakkauden kohtaloa. Kestikö hauras ihastus koettelemuksen, jonka elämä heidän tielleen heitti?

"Hämärässä oli katukivien hengitys hopeanvärinen. Niiden sisällä pehmenivät herkät värisevät suonet. Katukivien pinnat pehmenivät rauhallisesti, kaikki ruoste, kaikki hiekka ja kaikki lika. Ruskeat, harmaat, punaiset ja violetit värisävyt lauloivat katukivissä matalaan ääneen.
    Tappi ja Seija vaelsivat hiljaisina käsi kädessä katuja pitkin. Välillä Tappi yritti pakottaa itsensä juttelemaan. Hän lateli vitsejä, jotka hän oli napannut sieltä täältä. Kertoi rivoja juttuja jotka oli kuullut jengissä. Paukutti teknillisiä tietoja jotka oli oppinut Valituista paloista. Puhui, puhui." (s. 73)

Lukumaisemana kesäinen Oulu.

Kaikki Ylen 101 kirjaa -listaan liittyvät kirjabloggaukset löytyvät täältä.

***

Aloitan Cleven kirjalla Novellihaasteen toisen kierroksen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin divarista
Muualla verkossa: Kiiltomato-verkkolehden juttu kirjasta löytyy täältä
Kirjan tietoja:
Anders Cleve: Gatstenar (1959)
Suomennos Pentti Saarikoski
Otava, 1984
158 sivua