Saku Heinänen: Zaida ja taistelupari

Löysin Saku Heinäsen Zaida-tytöstä kertovan kirjasarjan viime kesänä lukiessani sarjan kakkososaa Zaida ja elovalkeat. Tykkäsin kirjan kesäisen salaperäisestä tunnelmasta siinä määrin, että sarjan uusin osa meni kirjastovaraukseen. Zaida ja taistelupari (Tammi, 2017) kertoo 12-vuotiaan Zaidan syksystä, johon mahtuu uusia ystäviä ja harrastuksia ja loppua kohden myös jännitystä. Ja onko kaikki tapahtunut ihan tottakaan? Kirjasarjan ominaispiirteisiin kuuluu maaginen realismi, ja vaikka tätä puolta voisi kirjassa olla enemmänkin, juuri todellisuuden verhon vieno raottelu on tehnyt minusta Zaidan ystäväksi.

"Sitten Petteri käänsi lampun ja osoitti sillä meitä kasvoihin. En hetkeen nähnyt mitään, kun säihke sokaisi minut. Nostin käden silmilleni.

   - Tässä kohdassa pitää vannoa vala, hän lausui. - Tauron on jo vannonut. Durga ja Valkyria, oletteko valmiita?

    - Totaalinen luottamus, Tero säesti.

    - Kerhohuoneeseen ei päästetä ketä tahansa, Petteri selitti.

- Ja tästä eteenpäin kaikki on todella salaista.

Katsoin Eeviin. Hän hymyili ja heilautti päätään.

-  Selvä, Eevi sanoi. - Valkyria on valmis. Kuinka se menee?

- Pitää olla tosissaan, Tero määräili. - Älä pelleile!" (s. 130)

Kirjassa Zaidan elämä pyörii voimakkaasti kaveriporukan ympärillä. Hän on saanut draamaleirillä Eevistä uuden ystävän, ja Eevi tutustuttaa Zaidan kerrostalonsa kerhohuoneen porukkaan, Petteriin ja tämän ystäviin. He elävät tietokonepelien maailmassa, ja niiden koukuttavan todentuntuisiin seikkailuihin tuntee vetoa myös Zaida. Ennen pitkää Petteri johdattelee porukan kaupungin alla oleviin huoltotunneleihin, joiden käytävillä Zaida joutuu kohtaamaan Petterin todellisen luonteen ja hieman muutakin... 

Zaida ja taistelupari oli mielestäni varsinkin loppua kohden jännittävämpi ja vauhdikkaampi osa kuin sarjan edellinen kirja. Pidin kirjan säpäkästä menosta, joka oli silti samalla aika kilttiä eli mitään suuria pahuuksia kirjassa ei tapahdu. Zaida elää perhetytön elämää, olematta silti mikään nynny tapaus. Kirjan vakavana teemana on todellisuuden ja keinotodellisuuden välinen suhde, ja aihetta käsitellään mielestäni sujuvasti, liikaa alleviivaamatta tai nipottamatta. Petterin hahmo on samalla kertaa vähän jännittävä, surullinen ja pelottava, ja hänen kauttaan kirjan tarinaan tulee paikoin uhkaaviakin sävyjä.

Zaida on adoptiolapsi, mutta tätä seikkaa ei tuoda korostetusti kirjassa esille. Zaidan vanhemmat tosin suunnittelevat kirjan edetessä juurimatkaa Intiaan, ja Intia-henkisyys elää myös Zaidan kirjoittamassa tarinassa, jota kirjan aikana seurataan. Toivoisin todella, että Zaidan tarina jatkuisi ainakin ko. matkan verran. Kirjan takakansi nimittäin kertoo tämän kirjan olevan Zaida-trilogian viimeisen osan. Harmillista, jos Zaida-kirjoja ei enää tule. Nuorille lukijoille kirjoitettua sujuvaa maagista realismia ei ole mitenkään liiaksi tarjolla, ja Zaida-kirjat ovat olleet mukava ja persoonallinen lisä lanu-puolen kirjahyllyjen tarjontaan.

Lopuksi vielä pari maistiaista kirjan hienosta kuvituksesta, joka on kirjailijan itsensä käsialaa:

Goodreadsiin kirja saa minulta 3 tähteä.

***

Zaida harrastaa kirjassa mm. parkouria ja tietokonepelejä, ja muistelee lämmöllä käymäänsä draamaleiriä, joten kirja sopii mainiosti Helmet-haasteen kohtaan 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Saku Heinänen (teksti ja kuvitus): Zaida ja taistelupari
Tammi, 2017
228 sivua