#naistenviikko: Ruoho laulaa - Doris Lessing
Doris Lessingin Ruoho laulaa (Tammi, 2007/1950) on ytimekkäästi sanottuna lukukesäni tähän asti vavahduttavin kirja. Tulevan Nobel-kirjailjan esikoisteos on kirjoitettu lähes 70 vuotta sitten, ja sen kerronta tuntui minusta edelleen tuoreelta, henkilöhahmot väkeviltä ja teemat ajankohtaisilta. Kirjan sivuilta piirtyy vahva naiskuva, joten wow! - tähän kirjaan on hyvä päättää oma osuuteni kirjablogien naistenviikosta!
Ruoho laulaa alkaa uutisella Mary Turnerin kuolemasta. Mary on valkoinen nainen, naimisissa epäonnisen maanviljelijän kanssa. Kirjassa kerrotaan, miten ujohko Mary päätyi kohtamaan kuoleman kotinsa verannalla, palveluspoikansa käden kautta. Mitä edemmäs Maryn elämää kuljetaan, sitä vahvemmin kirja pureutuu naisen pään sisälle, tämän kokemiin pettymyksiin, vähitellen tapahtuvaan lannistumiseen ankarien olojen ja miehensä kyvyttömyyden edessä. Ja kaiken taustalla on valkoisten ylivalta, rotuerottelun ajatusmaailma ja sen heijastuminen Maryn, hänen miehensä ja ympäröivän yhteiskunnan elämään.
"Valkoinen saa katsella alkuasukasta, joka on pelkkä koira. Niinpä Marya harmitti, kun mies keskeytti puuhansa ja oikaisi selkänsä odottaen että Mary lähtisi pois, osoitti ruumiillaan närkästyneensä siitä, että Mary oli läsnä. Marya raivostutti, että mies saattoi uskoa hänen tulleen sinne tahallaan; ajatus ei tietenkään ollut tietoinen; olisi niin hävytöntä, niin sanoinkuvaamattoman röyhkeätä miehen kuvitella sellaista, ettei hän sallinut sen päästä mieleensäkään; mutta miehen liikkumattoman ruumiin asento tämän katsellessa häntä heidän välissään olevien pensaiden yli, tämän ilme, sai hänet suunniltaan suuttumuksesta. Hänet valtasi sama mielijohde, joka oli kerran saanut hänet iskemään ruoskallaan miestä kasvoihin." (s. 195)
Aloittelin Lessingin kirjaa heinäkuun lukumaratonilla, mutten malttanut silloin lukea kuin vajaat 50 sivua. Jo alku vakuutti minut, mutta lukumaratonilla olin jotenkin niin rauhattomissa lukutunnelmissa, että jätin kirjan suosiolla maratonin jälkeisiin päiviin. Se kannatti, sillä kun asetuin ihan rauhassa Maryn tarinan eteen, se piti minua otteessaan todella tiiviisti. Eteläisen Afrikan kuumuus tunki sivuista läpi, ajankuva tuntui elävältä ja erityisesti pidin siitä, että kirjan teksti kuvasi rotujen välisiä suhteita kiihkottomasti, vallitsevana olotilana. Kertojan ääni kommentoi toisinaan Maryn ja hänen miehensä elämänvalintoja surullisen myötäelävästi, mutta vääjäämättä lähestyvä loppuhan oli jo lukijan tiedossa.
Ruoho laulaa on erittäin vaikuttava kirja, ja se saa minulta täydet 5 tähteä Goodreadsiin.
Kiitokset Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijalle mukavasta haasteviikosta!
Viikkoni muut kirjapostaukset:
Helen D. Boylston: Helena-sarja (osat 1, 6 ja 7)
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom
Lyhyesti: Itämeren Auri, Näkymätön ja Säkenöivät hetket
Leena Krohn: Tainaron
Ruoho laulaa alkaa uutisella Mary Turnerin kuolemasta. Mary on valkoinen nainen, naimisissa epäonnisen maanviljelijän kanssa. Kirjassa kerrotaan, miten ujohko Mary päätyi kohtamaan kuoleman kotinsa verannalla, palveluspoikansa käden kautta. Mitä edemmäs Maryn elämää kuljetaan, sitä vahvemmin kirja pureutuu naisen pään sisälle, tämän kokemiin pettymyksiin, vähitellen tapahtuvaan lannistumiseen ankarien olojen ja miehensä kyvyttömyyden edessä. Ja kaiken taustalla on valkoisten ylivalta, rotuerottelun ajatusmaailma ja sen heijastuminen Maryn, hänen miehensä ja ympäröivän yhteiskunnan elämään.
"Valkoinen saa katsella alkuasukasta, joka on pelkkä koira. Niinpä Marya harmitti, kun mies keskeytti puuhansa ja oikaisi selkänsä odottaen että Mary lähtisi pois, osoitti ruumiillaan närkästyneensä siitä, että Mary oli läsnä. Marya raivostutti, että mies saattoi uskoa hänen tulleen sinne tahallaan; ajatus ei tietenkään ollut tietoinen; olisi niin hävytöntä, niin sanoinkuvaamattoman röyhkeätä miehen kuvitella sellaista, ettei hän sallinut sen päästä mieleensäkään; mutta miehen liikkumattoman ruumiin asento tämän katsellessa häntä heidän välissään olevien pensaiden yli, tämän ilme, sai hänet suunniltaan suuttumuksesta. Hänet valtasi sama mielijohde, joka oli kerran saanut hänet iskemään ruoskallaan miestä kasvoihin." (s. 195)
Aloittelin Lessingin kirjaa heinäkuun lukumaratonilla, mutten malttanut silloin lukea kuin vajaat 50 sivua. Jo alku vakuutti minut, mutta lukumaratonilla olin jotenkin niin rauhattomissa lukutunnelmissa, että jätin kirjan suosiolla maratonin jälkeisiin päiviin. Se kannatti, sillä kun asetuin ihan rauhassa Maryn tarinan eteen, se piti minua otteessaan todella tiiviisti. Eteläisen Afrikan kuumuus tunki sivuista läpi, ajankuva tuntui elävältä ja erityisesti pidin siitä, että kirjan teksti kuvasi rotujen välisiä suhteita kiihkottomasti, vallitsevana olotilana. Kertojan ääni kommentoi toisinaan Maryn ja hänen miehensä elämänvalintoja surullisen myötäelävästi, mutta vääjäämättä lähestyvä loppuhan oli jo lukijan tiedossa.
Ruoho laulaa on erittäin vaikuttava kirja, ja se saa minulta täydet 5 tähteä Goodreadsiin.
***
Kiitokset Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijalle mukavasta haasteviikosta!
Viikkoni muut kirjapostaukset:
Helen D. Boylston: Helena-sarja (osat 1, 6 ja 7)
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom
Lyhyesti: Itämeren Auri, Näkymätön ja Säkenöivät hetket
Leena Krohn: Tainaron
***
Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Eniten minua kiinnostaa tie, Kartanon kruunaamaton lukija, Luettua.
Kirjan tietoja:
Doris Lessing: The Grass is Singing (1950)
Suomennos Eva Siikarla
Tammi, 2007 (Keltainen kirjasto nro 385)
281 sivua
Ruoho laulaa on todella vahva romaani. Doris Lessingiltä muistetaan ja mainitaan usein hänen myöhemmät teoksensa, mutta tämä esikoiskirja kannattaa myös lukea.
VastaaPoistaKyllä tämä Lessingin esikoinen on todella täyteläinen romaaani, ja esikoiskirjaksi erittäin vaikuttava. :)
PoistaTämä on todella vaikuttava ja häiritsevä romaani. Vaikka omasta lukukerrasta on jo aikaa, on kirjan hikinen tunnelma yhä voimakkaana mielessä.
VastaaPoistaJuuri tuo hikisyys iski kirjasta läpi tosi voimalla. 😊 Varsinkin kun itse tykkään viileämmistä keleistä, niin jotenkin eläydyin noihin kuumuuskuvauksiin aika voimakkaasti.
PoistaOi voi. Minun Doris Lessing -kokemukseni pilasi jokin Lessingin romaaneista, jonka luin opiskeluaikojeni alussa ja josta en pitänyt sitten alkuunkaan. Tämän jälkeen olen vältellyt Lessingiä toistuvasti, vaikka teosten teemat vaikuttavatkin siltä, että niistä pitäisin. Ehkä olisi aika päästä yli tuosta ikävästä lukukokemuksesta ja ottaa Lessing mukaan lukulistalle!
VastaaPoistaTämä taisi olla minulle kuudes tai seitsemäs Lessingin kirja, ja vasta nyt tuntui että löysin sellaisen minulle täydellisen kirjan hänen tuotannostaan. Ei siis kannata luovuttaa 😊.
PoistaRuoho laulaa on kyllä vaikuttava teos ja kuuma tulee, kun sitä ajatteleekin. Olen vinkannut lukiolaisille kirjaa, kun heidän on pitänyt lukea nobelisti-kirjailijoita.
VastaaPoistaOikein hyvä vinkki, olisin itsekin saattanut innostua tästä lukioikäisenä. Hyvin helposti lähestyttävä kirja, joka tarjoaa paljon pureskeltavaa.
Poista