Jhumpa Lahiri: Kaima

Jhumpa Lahirin Kaima (Tammi, 2005) on lymyillyt bloggauspinossani lähes parisen kuukautta. Päällimmäisin lukumuistoni kirjasta  on sama tunne, jonka koin jo kirjaa alkusyksyllä lukiessani: onpas tässä lämminhenkinen tarina. Sellainen, jota mielelläni suosittelisin, jos joku olisi vailla laadukasta lukuromaania luettavakseen. Olen lukenut Lahirilta aiemmin novellikokoelman Tämä siunattu koti, mutta siitä ei irronnut montaa riviä blogijuttuun eikä kirja jättänyt kummoisiakaan muistijälkiä. Kaima päätyi kirjahyllyyni aikoinaan heräteostoksena divarista, ja TBR-projektini innosti minut viimein lukemaan kirjan. Onneksi luin, sillä Kaiman ansiosta mielikuvani Lahirin kirjoista nousivat monta pykälää.

"Gogol nousee ja sulkee oven isänsä perästä, jolla on ärsyttävä tapa jättää se aina hiukan raolleen. Hän panee sen kaupanpäällisiksi lukkoon ja tunkee kirjan sitten ylähyllylle kahden Hardy Boys -sarja osan väliin. Hän asettuu taas seuraamaan laulun sanoja vuoteelle kun hänen mieleensä tulee jotakin. Kirjailijasta jonka mukaan hän on saanut nimensä - eihän Gogol ole tämän etunimi. Hänen nimensä on Nikolai. Ei riitä että Gogolilla on kotinimi josta on tullut kunnon nimi, hänellä on sukunimi josta on tullut etunimi. Ja hänen päähänsä pälkähtää, ettei hänen tietääkseen kenelläkään tässä maailmassa, ei Venäjällä, Amerikassa tai Intiassa, ole samaa nimeä. Ei sillä jonka kaima hän on." (s. 117)

Kaimassa seurataan Intiasta Amerikkaan muuttaneen pariskunnan, Ashima ja Ashoke Gangulin ja heidän poikansa Gogolin elämää. Ulkopuolisuuden ja muukalaisuuden tunne yhteiskunnassa ja toisaalta asteittainen sopeutuminen uuden kulttuurin sääntöihin ovat Kaiman suuria teemoja. Ne on taiten kiedottu erityisesti Gogolin tarinaan, joka nousee pääosaan kirjan edetessä. Amerikassa syntynyt Gogol varttuu ja lähtee opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta vanhempien intialainen tausta pysyy voimakkaasti läsnä hänen arjessaan. Kulttuurien yhteensovittaminen ei aina ole ristiriidatonta, ja oman identiteetin hahmottaminen on Gogolin elämän suuri haaste.

Pidin Gogolista, ja siinä lienee suurin syy siihen, miksi edelleen muistelen Kaimaa lämmöllä. Hänen elämää lempeän rauhallisesti katseleva hahmonsa oli todella sympaattinen, ja toivoin alusta asti Gogolille kaikkea hyvää. Kaima kertoo Gogolin ja hänen perheensä tarinan miellyttävän kiihkottomasti. Kiihkottomuus toisaalta poisti kaikenlaiset särmät tarinasta, mutta leppoisa lukutunnelma ei taatusti kärsinyt liian räväkästä menosta. Siirtolaistarinoista ja lukuromaaneista pitäville Kaima on oivallinen valinta.

Goodreads: 3  tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin divarista
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapolkuni, Kirjakaapin kummitus ja Opus eka
Kirjan tietoja:
Jhumpa Lahiri: The Namesake (2003)
Suomennos Kersti Juva
Tammi, 2005 (Keltainen kirjasto nro 368)
413 sivua