Oksan hyllyltä

Mari A:n kirjablogi heitti viime vuoden puolella ilmoille hienon idean: luetaan kirjallisuutta futismaista . Kirjablogeissa on näkynyt maailmanvalloitusprojekteja, mutta koko maapallon valloittaminen on tuntunut minulle liian massiiviselta projektilta. 32 futiksen MM-kisoihin selvinnyttä maata sen sijaan houkutteli. Puolen vuoden kokeilu, ja kun kisakatsomossa istuminen on joka tapauksessa edessä (mieheni on innokas penkkiurheilija, ja kisat kiinnostavat hippusen minuakin vaikken mikään lajiniilo olekaan), päätin lähteä mukaan haasteeseen. Etukäteisarvioni oli: eihän tämä kovin vaikeaa voi olla, kun luen aika paljon käännöskirjallisuutta muutenkin. Heh, niin sitä lähdettiin soitellen kisoihin. Tiettyyn pisteeseen asti napsin helppoja maapisteitä, mutta kevään edistyessä maakeräilyyn ja itselle mieluisten kirjojen etsimiseen piti keskittyä aivan tosissaan. Ja siltikään niitä mieluisia ei aina löytynyt, vaan muutaman kohdalla sivujen kääntely tapahtui jokseenkin hampaat irvessä. K...

Slavenka Drakulićin Balkan Express (Kääntöpiiri, 1994) on alaotsikkonsa mukaisesti 'katkelmia sodan toiselta puolelta'. Drakulić on kroatialainen kirjailija ja toimittaja, joka kirjoitti Balkanin sodan aikana ajatuksiaan ylös tarinoiden muotoon. Balkan Express kokoaa ne yhteen kirjaan, ja vie lukijan uutisotsikoiden taakse. Miten sota vaikuttaa tavallisen ihmisen elämään? Miten hänen arvonsa ja maailmankuvansa muuttuvat? Näitä kysymyksiä Drakulić käsittelee pääosin hyvin omakohtaisissa teksteissään, joiden hän kuvailee olevan puoliksi novelleja ja puoliksi esseitä. "Oloni tuntuu kuitenkin näin itsenäisyyden aattona (kuulin uutisista, että Euroopan Yhteisö aikoo tunnustaa Kroatian huomenna, tammikuun 19. päivänä vuonna 1992) kaksijakoiselta. Minusta tuntuu, että minulta on riistetty menneisyyteni, lapsuuteni, kasvatukseni, muistoni ja tunteeni, ikään kuin koko elämäni olisi ollut väärää, pelkkää erehdystä ja valhetta. Olen häviäjä, itse asiassa me olemme nyt häviäjiä ...

Robert Wilsonin Mitätön murha Lissabonissa (WSOY, 2005) antaa minulle Portugali-pisteen Futishaasteeseen . Portugali oli (edellisen bloggauksen Australian ohella) hankala maa. Saramago ei minua innostanut, joten mistä haastekirja, joka ei jää kesken? Päädyin lopulta Robert Wilsonin kirjaan, vaikka Wilson onkin britti eikä syntyperäinen portugalilainen. Lissaboniin sijoittuva dekkari kuulosti sellaiselta, että jaksan lukea kirjan loppuun - sen kimppuun siis. Futishaasteessa olen tähän asti pitäytynyt kirjailijoissa, jotka ovat kotoisin ko. maista, mutta kyllä joukkoon aina yksi poikkeus mahtuu eli tapahtumapaikka oli Portugalin kohdalla riittävä kriteeri haastekirjalle. Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti, kuinka nuori tyttö murhataan (ei raakoja yksityiskohtia). Sitten tarina haarautuu kahteen osaan: murhatutkimuksiin nykyajassa ja toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin. Aikanaan nämä kaksi tarinalinjaa kytkeytyvät toisiinsa, mutta sitä lukija joutuu odottamaan aivan kirjan lopp...

Futishaasteen  Australia tuotti minulle aika lailla päänvaivaa. Kokeilin useampaakin australialaisen kirjailijan kirjaa ( Peter Careyn Oscar ja Lucinda , Murray Bailin Eucalyptus , Randa Abdel-Fattahin Näyttääkö pääni tässä isolta? ), mutta kirjat eivät vieneet mennessään ja jäivät kesken. Maija Poppanen (WSOY, 2010) pelasti viimein minut ja Australian, sillä Poppiksen kirjoittaja P. L. Travers on australialainen ja oikealta nimeltään Helen Lyndon Goff. Löysin kirjastosta vuonna 2010 ilmestyneen uuden painoksen, jonka suomennoksen on tehnyt Pottereista tunnettu Jaana Kapari-Jatta. Olen lukenut Poppas-kirjoja viimeksi joskus ammoin lapsuudessani (ja muistelen pitäneeni kirjoista), joten aloittelin näyttävän näköistä kirjaa melkoisella mielenkiinnolla. Hämmästyksen aiheita lukijalle, joka palasi Maija Poppasen pariin vuosien tauon jälkeen: Anja ja Veikko? Tauno ja Inkeri? Lähikirjastossa ei ollut paikalla vanhempia suomennoksia, mutta voisin vannoa, ettei niissä ollut tä...

Arturo Pérez-Reverten Taistelumaalari (Like, 2009) on kirja, jossa keskustellaan. Tunnettu sotavalokuvaaja Faulques on lopettanut uransa ja omistautunut maalaukselleen, joka kattaa kokonaisen rappeutuvan vartiotornin seinän. Eräänä päivänä tornille löytää tiensä mies, jonka elämän Faulquesin ottama valokuva on muuttanut. Mies on päättänyt tappaa hänet kuvanneen miehen, mutta sitä ennen... hän haluaa saada Faulquesin ymmärtämään jotain kuvasta ja itsestään. Kun alkuasetelma on tehty selväksi, loppuosa kirjasta kattaakin lähes yksinomaan näiden kahden miehen keskusteluja sodasta, ihmisyydestä ja elämästä. "Kosteus teki kuumuudesta kestämättömän, ja Faulques oli tutkinut maassa makaavia miehiä varovasti, hiljakseen, paita läpimärkänä, yrittänyt säästää voimiaan pienimmissäkin liikkeissä ja pysähdellyt välillä hengittämään suun kautta jähmeää, kuumaa ilmaa, joka löyhkäsi likaiselta jokivedeltä ja törmällä riutuvilta ihmisruumiilta. Raa'alta lihalta. Afrikkalaisten ruumiit ...

Blogiini lennähtää eksoottinen outolintu Etelä-Koreasta: Eun-Ha Jon Les Bijoux -sarjan (Punainen jättiläinen, 2005) ensimmäinen osa on nimeltään Ennustus, ja se edustaa manhwaa eli korealaista sarjakuvaa. Kerronpa heti alkuun, että ainut syy, jonka vuoksi luin tämän julkaisun oli futishaaste. Etelä-Korea on mukana pian alkavissa MM-karkeloissa, ja uteliaisuuttani päätin kokeilla sikäläistä sarjakuvaa. Wikipedia sta löytyi muutama lukuvinkki, ja satunnaisotannalla päädyin Ennustus -albumiin. Wikipedia tiesi kertoa, että manhwa on sukua japanilaiselle mangalle, mutta enpä ole siihenkään tutustunut. Tunsinkin astuvani melkoisen vieraalle maaperälle aloittaessani Ennustusta . Ennustuksen tarina on fantasia-aiheinen. Rujon kääpiön ja kyttyräselkäisen naisen liitosta syntyy lapsi, joka on tarinan päähenkilö Lapis. Hänet on mainittu vanhassa ennustuksessa henkilönä, joka voi palauttaa kulta-ajan siihen maailmaan, jossa tarinassa eletään. Ennustuksen nykymaailma tuntuukin olevan kovin...

Luettujen pinooni on kertynyt jokunen 'tulipahan luettua, vaan eipä ihmeemmin säväyttänyt' -kirja. Lukufiiliksistä ei irtoa juttua kokonaisiin yksilöpostauksiin, joten päätin naputella kolmesta kahden Goodreads-tähden kirjasta lyhykäiset arviot samaan postaukseen. Olkaapa hyvät: Annelies Verbeken Kalanpelastaja (Avain, 2011) edustaa Belgiaa futishaasteessa. Kirjailija nimeltä Monique Champagne (oih, mikä nimi!) potee eroahdistusta ja suuntautuu muualle - eli aloittaa maailmanpelastuksen kaloista. Hän saa pestin kalakonferenssien alustuspuhujaksi, ja etsii samalla itseään. Aiemmin keväällä luin samalta kustantajalta toisen eroahdistuskirjan, Elena Ferranten Hylkäämisen päivät. Se oli kirpeä, hauska omalla tavallaan ja oikein hieno kirja. Kalanpelastaja oli valju eikä oikein koskettanut minua. Onneksi kirja oli lyhyt, ja sen päähenkilöllä oli tyylikäs nimi. Ursula K. Le Guinin Muistamisen taito (WSOY, 2008) lähti kirjastosta mukaan, kun tulin lukeneeksi viime syksynä ...

Saskia Noortin Ruokakerho (WSOY, 2006) on nopealukuinen romaani viidestä hollantilaisesta, vauraasta kotiäidistä, joiden kotoisa pikkukylän idylli rikkoutuu parin oudon kuolemantapauksen seurauksena. Naisten kiiltokuvataustojen takaa alkaa paljastua petoksia, juonitteluja ja salaisuuksia. "Minä epäilin, että Hanneke oli onneton. Ehkä hän ei enää rakastanut Ivoa. Niinä kahtena vuotena, joiden aikana olin tuntenut Ivon, mies oli lihonut ainakin kaksikymmentä kiloa eikä näyttänyt itsekään olevan siitä tippaakaan iloinen. En osannut kuvitella, että Hanneke pitäisi häntä enää seksuaalisesti puoleensavetävänä, vaikka hän olikin yhtä herttainen kuin aina. Siitä asiasta me emme puhuneet. Valitimme kyllä miehistämme, mutta silloin puhuimme aina siitä, että he olivat niin usein poissa, viskasivat sukkansa pyykkikorin viereen eivätkä koriin ja jättivät lastenhoidon kokonaan meidän niskoillemme. Paljon tätä syvemmälle emme keskusteluissamme uskaltautuneet, sillä pelkäsimme että aviolii...

Johan tuli luettua - ja katseltua - upea sarjakuva-albumi. Etsiskelin futishaasteeseen Brasilian edustajaa, ja kirjaston tietokannasta löytyi Fábio Moonin ja Gabriel Bán Daytripper (Egmont, 2012) -sarjakuva. Google kertoi, että tekijäkaksikkona ovat brasilialaiset kaksosveljekset, joten ilman sen kummempia ennakkotietoja laitoin albumin varaukseen. Kyllä kannatti. Albumin parilla ensimmäisellä sivulla on varmuuden vuoksi hehkutuslainauksia, mutta kun päästiin kuvasivuihin ja ruutuihin, tajusin jo itsekin, ettei edessäni ole aivan se tavallisin ja tylsin tusina-albumi. Päinvastoin, Daytripper saa minulta viisi säihkyvän kirkasta Goodreads-tähteä. Daytripperin kansi jo vinkkaa albumin hienosta kuvituksesta: värejä ei ole säästelty ja kuvat kasvavat parhaimmillaan yllättäviin ulottuvuuksiin: Albumin päähenkilönä on mies nimeltä Brás de Oliva Domingos. Daytripper sisältää kymmenen tarinaa hänen elämästään - ja kuolemastaan. Kymmenen kertaa Brásin elämästä kerrotaan ja kuvataan jok...

Boualem Sansalin Hyvitys (Into, 2012) saa kunnian edustaa Algeriaa futismaakeräilyssäni. Kirjan aihepiiri on sellainen, että ilman futishaastetta tuskin olisin valinnut Hyvitystä lukupinooni: siirtolaistaustainen nuori mies hengailee Pariisin lähiön jihadistipiireissä, käy läpi veljen ja isän kuolemaa, ja isän salattua natsimenneisyyttä. Ja nyt kirjan luettuani ihmettelen, eikö algerialaisen kirjallisuuden parista tosiaan mitään muuta löytynyt... no, huomasin kirjan sattumalta kirjaston hyllyssä, alku vaikutti lupaavalta, ja kun kirja oli aika lyhyt, lukaisin sen urhoollisesti loppuun. Hyvästä alusta huolimatta lukuelämys ei ollut kovin huikea, joten Hyvityksen Goodreads-tähdet jäävät kahteen. "Rachel oli palannut Algeriasta uuden persoonallisuutensa kanssa. Hän oli muuttunut myös fyysisesti. Näin häntä super harvoin tuona ajanjaksona, hän matkusti jatkuvasti ja minulla oli omat ongelmani - olin joutunut uuteen kuulusteluun eikä tilanne näyttänyt hyvältä - mutta huomasin k...

Federico Andahazin Hurskaat sisaret (Otava, 2001) kartuttaa futismaiden keräilyäni Argentiinalla. Takakansi mainostaa kirjan olevan " räävittömän seksuaalinen romaani goottilaisen kauhuromaanin syntysijoilta. " Juu-u, räävittömyyttä ja seksuaalisuutta löytyi, mutta tämä osa kirjan antia jäi minulla lähinnä huvittavuuden asteelle. Eroottiset touhut vedettiin tietyllä tapaa överiksi, ja mitään hirveyksiä kirjassa ei ollut (toisin sanoen tämän uskaltaa lukea), mutta jääköön nämä jutut nyt kertomatta, jottei olennaisin asia juonesta paljastu. Kauhugenre ei ole minulle kovinkaan tuttu, joten kun takakansi viittailee kauhuun, tunnen olevani itselle vieraan genren parissa. Lähinnä alan tarkkailemaan, alkaako minua pelottaa, nouseeko pienintäkään kauhunväristystä pintaan. No, eipä näin käynyt tällä kertaa, vaan Hurskaat sisaret jäi omalla tavallaan viihdyttävän romaanin asteelle. "Kriitikot olivat oikeassa. Byron oli keskinkertainen kirjailija, jonka kuuluisuus perustui...

Pikkuruinen Norsunluurannikko on selviytynyt futiksen MM-kisoihin, joten jotain luettavaa piti kyseisestä maasta löytää. Ahmadou Kourouman Ei Allahin tartte (Tammi, 2002) sattui sopivasti olemaan myös Ihminen sodassa -haasteen vinkkilistalla, joten kahden haasteen kannustamana tartuin kirjaan - ja luin sen loppuun. Kourouman kirjalla oli hyvät puolensa, mutta jos Norsunluurannikon kirjailijoiden teoksia olisi runsaammin tarjolla, olisin varmaankin jättänyt sen kesken. Nyt olin laiska etsimään toista kirjaa ja lukea pinnistin lainaamani kirjan loppuun. Ja siis sehän EI ollut vaihtoehto, että Norsunluurannikko olisi jäänyt kokonaan ilman futiskirjaa. Ei tämä Kourouma niin huono sentään ollut. "Jakuba ja mä läpäistiin testit, eikä niiden perusteella onneksi ollu epäilyksiä sielunsyönnistä. (Epäilys tarkottaa haitallista, johonkin perustuvaa tai keksittyä epäluuloa.) Sillä sielunsyöjiä hakataan ja kidutetaan, kunnes ne oksentaa veripallon, joka kaikilla sielunsyöjillä on sisu...

Futismaa-haaste johdatti minut tällä kertaa Iraniin. Anita Amirrezvanin esikoiskirja Kukkien verellä kirjottu (WSOY, 2008) löytyi lähikirjaston vinkkihyllyltä. Amirrezvani on syntynyt Teheranissa, ja hän vietti lapsuutensa San Franciscossa vanhempiensa eron jälkeen. Esikoiskirjaansa varten Amirrezvani teki useita tutkimusmatkoja Iraniin, joten kirjan sivujen tunnelma lienee aidonoloinen aivan oikeasti. Ainakin minusta tuntui, kuin olisin tehnyt pienen matkan 1600-luvun Persiaan. Kirjan päähenkilönä ja kertojana on nimettömäksi jäävä maalaistyttö. Perheen isä kuolee kirjan alussa, ja äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotikylästään isän velipuolen Gostahamin hoteisiin kaupunkiin. Köyhän äidin ja tyttären asema Gostahamin varakkaassa perheessä ei ole kovin korkea, sillä he joutuvat asumaan vetoisassa kopperossa ja auttamaan palvelijoita talon töissä. Gostaham omistaa kuninkaallisen mattokutomon, ja hän lupautuu opastamaan sukulaistyttöä matontekemisen saloihin, vaikka sukupuoli rajoi...

Torstaina 12.6.2014 tärähtää: Brasilia kohtaa Kroatian jalkapallon MM-kisojen avausottelussa. YLEn kisalähetysohjelma on jo julkaistu, ja tunnelmaan virittäytymisen voi mainiosti aloittaa Eduardo Galeanon kirjalla Jalkapallo valossa ja varjossa (Nemo, 2000). Löysin kirjan ¡Hola! español -haasteen vinkkilistan avulla, ja koska minulla on menossa futismaiden keräily, tuntui Galeanon kirja lähes pakolliselta luettavalta molempiin haasteisiin. Mieheni on perheemme 'oikea' jalkapallofani, ja minä olen ajan myötä kiinnostunut EM- ja MM-turnauksista sen verran, että käyn ostamassa ennen turnauksia kioskilta kisalehden. Paitsiosääntö pitää kerrata ennen kisoja, jokusen nykypelaajan tiedän nimeltä ja jalkapallon mestarien liigan olemassa olon taisin tiedostaa kunnolla vasta kun tajusin, että nykyinen mieheni seuraa talvisin jotain uppo-outoa liigaa. Näistä asetelmista (=huterat lajin pohjatiedot) aloittelin kirjan lukemisen, ja kas, Jalkapallo valossa ja varjossa oli minulle ...

Kirjastosta on viime aikoina lähtenyt mukaan useampikin pienoisromaani. Tässä niistä kaksi: Alessandro Bariccon Silkki (WSOY, 1997) ja Andreas Staikoksen Herkullisia suhteita (Tammi, 2000). Alessandro Bariccon Silkki kertoo silkkiperhosen toukkia ostavasta ja myyvästä miehestä , joka Japanin-matkallaan rakastuu salaperäisen oloiseen, kauniiseen naiseen. Miestä odottaa kotona Ranskassa aviovaimo, mutta miehen sydän on kallellaan japanittaren suuntaan. Tarinaa kerrotaan lukijalle lyhyissä luvuissa, ja takakannessa kirjaa kuvataan läpikuultavaksi. Minulle lukuelämys oli niin läpikuultava, että se jäi jopa valjuksi. Ehkä teksti oli liian hienostunut ja herkkä, kun en tuntunut saavan siitä kovinkaan paljon irti. Henkilöistä kiintoisimmaksi nostan madame Blanchen, joka kääntää päähenkilölle Japanista tulleita kirjeitä. Blanchella tuntui olevan menneisyys, mutta valitettavasti hän esiintyi ohimennen ainoastaan parissa luvussa, ja Blanchen menneisyyteen annettiin vain pieniä, uteliaisuu...

Alexandre Dumas vanhemman Punainen sfinksi (Gummerus, 2007) -romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1628 Ranskaan. Aloitusluvuissa ollaan Värjätyn pujoparran majatalossa, jossa jalosukuinen, tuntematon mies yrittää houkutella ritari Etienne Lathilia ryhtymään kuolettavaan kaksintaisteluun erään aatelismiehen kanssa. Etiennestä ehdotus tuntuu epäilyttävältä, ja kieltäytyessään siitä Etienne päätyy lopulta miekkailuotteluun muukalaisen ja tämän ystävien kanssa. Kirjan aloitusepisodi osoittautuu erittäin merkitykselliseksi Punaisen sfinksin juonelle, sillä majatalon tapahtumiin palataan vielä monta kertaa.  Kirjan varsinaisen pääjuonen hahmottaminen otti silti aikansa. Kaikenlaista aatelispiireihin ja kuninkaan hoviin liittyvää juonittelua esitellään lukijalle, mutta vasta reilun sadan sivun jälkeen minulle valkeni, että kirjan keskeinen henkilö on kardinaali Richelieu. Tämänhän kertoo tietenkin jo kirjan nimi, mutta nimen taustaa ei paljasteta lukijalle aivan kirjan alussa. En tu...

Yksi outo ja hämmentävä lukukokemus on (jälleen) takanapäin. Futismaiden keräily sai minut valitsemaan luettavakseni Amos Tutuolan Palmuviinijuopon (Kirjayhtymä, 1963). HS:n Klassikkoautomaatti kuvailee kirjaa näin: "Nigerian jorubaheimon suullista perinnettä hyödyntävä värikäs tarina palmuviiniä latkivasta nuorukaisesta. Isän menehdyttyä poika etsii käsiinsä Kuoleman. Kansanuskomuksia kuoleman synnystä, nälänhädän syistä ja ihmeellisistä olennoista." Kuulostaa kiehtovalta ja bonuksena Nigeria-piste futismaihin, ajattelin kirjaa lainatessani. Jokusen sivun luettuani aloin jo aavistella, etten varmaankaan tule tajuamaan kirjasta paljoakaan. 136 sivun jälkeen totean, että oikeassa olin. Melkoinen määrä tapahtumia ja outoja olioita on vilistänyt läpi sivujen, mutta mistä ihmeestä tässä kaikessa oli kyse? "Nyt menin Punakaupungin Punakuninkaan luo ja kerroin hänelle, että olin tappanut molemmat punaiset eläimet, ja niin pian kuin hän kuuli sen minulta, hän nousi valt...

Alice Hoffmanin Punainen puutarha (Gummerus, 2012) on leppoisa romaani. Siitä ei jäänyt kummoistakaan jälkimakua, mutta silti se viihdytti minua lukuhetkien aikana. Mieleenpainuvinta kirjassa oli sen rakenne. Punainen puutarha koostuu erillisistä tarinoista, joista ensimmäinen sijoittuu 1700-luvulle ja viimeinen nykyaikaan. Tarinoiden tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltalaiseen Blackwellin pikkukaupunkiin, ja pääosissa ovat kaupungin perustajanaisen Hallie Bradyn jälkeläiset ja sukulaiset. Muutamissa tarinoissa on jopa hieman salaperäisiä elementtejä, kuten kummitteleva pikkutyttö, mutta nämä lupaavan oloiset ainekset jäivät aina mukavalle, vähän pliisulle tasolle - kunnon säväytykset jäivät puuttumaan lukukokemuksestani. Punaisessa puutarhassa hypähdellään ajan hetkestä toiseen, kerrotaan jokin merkityksellinen episodi jonkin henkilön elämästä ja siirrytään sitten taas eteenpäin kohti nykyhetkeä. Kertomusten alussa pitikin aina käyttää hetki siihen, että huomasi, kenelle ja mill...

Kerstin Gierin Rubiininpuna (Gummerus, 2012) aloittaa Rakkaus ei katso aikaa -trilogian, jossa matkustellaan pitkin ja poikin aikaa. Taisin alunperin kiinnittää kirjaan huomiota jossain blogissa, ja kun se nökötti kirjaston palautushyllyssä, päätin kokeilla, miten koukuttava nuortensarja-aloitus Rubiininpuna on. Ja pakkohan se on myöntää, että myös aikamatkustus kuulosti kovin kiehtovalta. "'Mutta Leslie, minä en voi kertoa tästä kotona. Ne luulevat, että olen seonnut. '     Leslie pärskähti puhelimeen. 'Gwen! Mikä tahansa muu perhe passittaisi sinut hoitoon, mutta ei sinun perheesi! Nehän eivät puhu mistään muusta kuin aikamatkageenistä ja kronometristä ja mysteeritunneista.'     'Kronografista', korjasin. 'Se vehje toimii verellä! Eikö ole ällöä?'     'Kro-no-gra-fi! Minä googletan sen.'" (s. 59) 16-vuotias Gwendolyn kuuluu perheeseen, jonka suvussa kulkee salaperäinen aikamatkustusgeeni. Geenin kantajaksi  on luultu Gwend...