Saskia Noort: Ruokakerho
Saskia Noortin Ruokakerho (WSOY, 2006) on nopealukuinen romaani viidestä hollantilaisesta, vauraasta kotiäidistä, joiden kotoisa pikkukylän idylli rikkoutuu parin oudon kuolemantapauksen seurauksena. Naisten kiiltokuvataustojen takaa alkaa paljastua petoksia, juonitteluja ja salaisuuksia.
"Minä epäilin, että Hanneke oli onneton. Ehkä hän ei enää rakastanut Ivoa. Niinä kahtena vuotena, joiden aikana olin tuntenut Ivon, mies oli lihonut ainakin kaksikymmentä kiloa eikä näyttänyt itsekään olevan siitä tippaakaan iloinen. En osannut kuvitella, että Hanneke pitäisi häntä enää seksuaalisesti puoleensavetävänä, vaikka hän olikin yhtä herttainen kuin aina. Siitä asiasta me emme puhuneet. Valitimme kyllä miehistämme, mutta silloin puhuimme aina siitä, että he olivat niin usein poissa, viskasivat sukkansa pyykkikorin viereen eivätkä koriin ja jättivät lastenhoidon kokonaan meidän niskoillemme. Paljon tätä syvemmälle emme keskusteluissamme uskaltautuneet, sillä pelkäsimme että avioliittomme leimautuisivat onnettomiksi." (s. 57)
Kirjaa mainostetaan takakannessa jännitysromaaniksi, mutta enpä kirjaa lukiessa mitään oikeaa jännitystä päässyt kokemaan. Ruokakerho oli pikemminkin kepoinen viihderomaani, jossa kotiäiti Karen ajautuu tekemään omia harrastelijamaisia 'tutkimuksia' ystävättärensä kuolemaan liittyen - samalla, kun harrastaa syrjähyppelyä toisen ystävättärensä miehen kanssa. Karenin touhuja ei voi parhaalla tahdollakaan nimittää salapoliisitutkimuksiksi, mutta onneksi pienen pienissä sivurooleissa pyörii myös aivan oikeita poliiseja. Ja paljastuuhan se murhaajakin lopulta.
Tämä hömpähtävä kirja löytyi tietenkin futishaasteen myötä. Näin höttöistä kirjaa en vähään aikaan ole lukenut, ja toivottavasti Hollannin oranssipaidat tarjoavat aikanaan tasokkaamman peliesityksen kuin Noortin Ruokakerho. Vaan eipä kirja suuremmin ärsyttänytkään, joten jos haluaa kevyesti jännitykseen päin kallellaan olevaan viihdettä, Ruokakerho toiminee ajankuluna vallan mainiosti.
"Minä epäilin, että Hanneke oli onneton. Ehkä hän ei enää rakastanut Ivoa. Niinä kahtena vuotena, joiden aikana olin tuntenut Ivon, mies oli lihonut ainakin kaksikymmentä kiloa eikä näyttänyt itsekään olevan siitä tippaakaan iloinen. En osannut kuvitella, että Hanneke pitäisi häntä enää seksuaalisesti puoleensavetävänä, vaikka hän olikin yhtä herttainen kuin aina. Siitä asiasta me emme puhuneet. Valitimme kyllä miehistämme, mutta silloin puhuimme aina siitä, että he olivat niin usein poissa, viskasivat sukkansa pyykkikorin viereen eivätkä koriin ja jättivät lastenhoidon kokonaan meidän niskoillemme. Paljon tätä syvemmälle emme keskusteluissamme uskaltautuneet, sillä pelkäsimme että avioliittomme leimautuisivat onnettomiksi." (s. 57)
Kirjaa mainostetaan takakannessa jännitysromaaniksi, mutta enpä kirjaa lukiessa mitään oikeaa jännitystä päässyt kokemaan. Ruokakerho oli pikemminkin kepoinen viihderomaani, jossa kotiäiti Karen ajautuu tekemään omia harrastelijamaisia 'tutkimuksia' ystävättärensä kuolemaan liittyen - samalla, kun harrastaa syrjähyppelyä toisen ystävättärensä miehen kanssa. Karenin touhuja ei voi parhaalla tahdollakaan nimittää salapoliisitutkimuksiksi, mutta onneksi pienen pienissä sivurooleissa pyörii myös aivan oikeita poliiseja. Ja paljastuuhan se murhaajakin lopulta.
Tämä hömpähtävä kirja löytyi tietenkin futishaasteen myötä. Näin höttöistä kirjaa en vähään aikaan ole lukenut, ja toivottavasti Hollannin oranssipaidat tarjoavat aikanaan tasokkaamman peliesityksen kuin Noortin Ruokakerho. Vaan eipä kirja suuremmin ärsyttänytkään, joten jos haluaa kevyesti jännitykseen päin kallellaan olevaan viihdettä, Ruokakerho toiminee ajankuluna vallan mainiosti.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Lukulasi ja Kirjavinkit.
Kirjan tietoja:
Saskia Noort: De eetclub (2004)
Suomennos Titia Schuurman
WSOY, 2006
279 sivua
Luin tämän joskus aivan samanlaisissa tunnelmissa. Kirja lupasi enemmän kuin antoi!
VastaaPoistaAivan, minäkin arvelin takakannen perusteella, että tämä voisi olla jopa melko mukava jännäri, mutta totuus valkeni melko nopsaan. :)
VastaaPoistaMinä luin tämän aikanaan Eurooppa-haasteeseen. Melko samanlaisia ajatuksia herätti kuin sinulla. Luulisi Hollannista löytyvän parempaakin käännettävää.
VastaaPoistaOlen yleensä sitä mieltä, että kaikkea pitäisi kääntää, mutta tämä tuntui kieltämättä melkoiselta turhakkeelta. :)
VastaaPoistaSamansuuntaisia havaintoja. Joku teoksen kielessä miellytti minua, kun sain sen kuitenkin loppuun, vaikka tyypit ärsyttivät. Pitääkö teos sitten arvioida, kun ei mulla ole paljoa omaa sanottavaa siitä, siinä toinen kysymys.
VastaaPoistaVaikka tämä ei mikään mestariteos ollutkaan, en jättänyt kesken - eli aivan totta, jotain tässä siis oli. :) Blogata vai ei, sen päättää bloggaaja. Minulla on periaatteena sanoa jotain niistä jotka luin, olkoonkin että mielipide on sama kuin jonkun muun. Joskus niputan useamman kirjan samaan tekstiin, mutta tämä näytti saneen oman postauksen. Oma blogi, oma tyyli - lukijahan sitten päättää, viitsiikö lukea vai ei :).
VastaaPoista