Andrei Pajanne: Autuaiden saari

Andrei Pajanteen esikoisromaani Autuaiden saari (Imogen, 2013) päätyi luettavakseni Anna minun lukea enemmän -blogiin jättämäni kommentin kautta. Kirja tuntui Annamin jutun perusteella kiintoisalta, mutta unohdin  sen vinkkilistalleni, kunnes kustantaja kysyi, olisinko kiinnostunut arvostelukappaleesta. Miksipä ei, kun luvassa tuntui olevan hieman keskivertoa erikoisempi tarina. Kirjan paksuus arvelutti (1000 sivua!), mutta päätin olla uskalias ja kokeilla kirjaa.

Aloittelin Autuaiden saaren lukemista väsyneenä, ja on pakko tunnustaa, että prologin teksti tuntui liitelevän niin sfääreissä, etten tajunnut siitä mitään ja lukuinnostus meinasi lopahtaa heti alkuunsa. Onneksi päätin seuraavana päivänä jättää prologin omaan outoon arvoonsa ja keskittyä kirjan ensimmäiseen osaan, jossa pääsin juoneen jo paremmin kiinni. Autuaiden saaren päähenkilö Andreas joutuu lento-onnettomuuteen ja veden varaan heti kirjan ensimmäisessä luvussa. Meren tyrskyissä kelluessaan Andreas kohtaa Kuoleman, ja alkaa kertoa tälle tarinaansa. Takaumien kautta lukijalle annetaan tietoa Andreaksen elämänvaiheista, hänen rakkaudestaan vaimoonsa Meriin ja hänen työstään liikemies Haidarin palveluksessa. Andreaksen työn tarkoituksena on tarjota nanoteknologian keinoin kaikille ihmisille mahdollisuus rakkauden tunteeseen. Rakkaudesta puhutaankin tässä kirjassa paljon, paljon ja varmuuden vuoksi vielä hiukan lisää.

"Andreas kokosi ajatuksiaan. 'Rakkaus on toisin sanoen ikuinen olento, joka lentelee aurinkokunnasta toiseen ja hedelmöittää planeettoja.'

    Elämä nauroi,. 'Ei hän lentele missään! Hän on kaikkialla.' Nainen hipaisi hänen taas hänen vatsaansa. 'Siellä missä universumin näkyvät ja näkymättömät osat ovat otollisessa asennossa, hän hedelmöittyy. Onnellisten tähtien alla hän tulee raskaaksi ja alkaa kantaa lasta, jonka otsaan on piirretty Rakkauden merkki. Lapsen isä on Kosmos.'

    'Kosmos?'

    'Isäni on kosmos ja äitini ajatus, elämän alkuvoima.'

    'Elämän alkuvoima', Andreas toisti mietteliäästi. 'Ihmiset uskoivat tuhansia vuosia elämää ylläpitävään voimaan. Alkuvoima yhdistettiin veteen, ilmaan ja jopa eetteriin, jota ei ole edes olemassa. Taikavoimaa etsittiin myös sähköstä ja radioaktiivisuudesta.'

    Elämä avasi suunsa, mutta mies ei kuunnellut. 'Kaikki teoriat on kumottu! Elämä ei tarvitse salattua voimaa, fysiikan lait riittävät. Sisällämme olevat aineet eivät poikkea kuolleissa kappaleissa olevista aineista.'" (s. 183)

Lento-onnettomuuden jälkeen Andreas ajautuu oudolle saarelle, jossa hän kohtaa muun muassa Elämän, Hetken ja Alun ja kokee mitä merkillisimpiä asioita. Kirjan tapahtumia on melko mahdotonta tiivistää mitenkään muutoin, niin mielikuvituksellisia juonenkäänteitä sivuille mahtui. Autuaiden saaren takakansi lupaa lukijalle 'kaikkeuden historiaa, mystiikkaa, romantiikkaa ja tieteisfantasiaa', ja Autuaiden saari onkin melkoinen maailmanselitys.

Autuaiden saari oli jossain määrin hämmentävää luettavaa. Totesin jo, että prologi vaikutti perin merkilliseltä, ja kun Andreas rantautui saarelleen, yhteydet reaalimaailman mahdollisuuksien rajoihin katosivat täysin. Andreaksen matkasta lukiessani totesin, että Autuaiden saari pakotti minut pohtimaan omaa lukijuuttani: miten tärkeää minulle on se, että ymmärrän edes jossain määrin, missä mennään ja miksi asioita tapahtuu? Entä jos mitä vain voi tapahtua enkä oikeastaan tiedä laisinkaan, mistä kaikessa on kysymys? Autuaiden saaren loppuluvut toki antavat oikein hyvän selityksen kirjan juonenkululle, mutta kun en käynyt kurkkimassa loppuratkaisua etukäteen, vaelsin Andreaksen matkassa satoja sivuja välillä huuli hyvinkin pyöreänä. Viimeisen sivun jälkeen tulikin tunne, että kirjasta saisi paljon enemmän irti, jos se lukisi heti uudestaan tietoisena loppulukujen annista (mutta ei, en silti aloittanut kirjaa heti alusta uudestaan).

Hämmennyksestä huolimatta lukukokemus jäi plussan puolelle. Autuaiden saari on melkoinen järkäle sivumäärältään, ja varmaankin siitä olisi voinut tiputtaa lukuja pois ilman, että kokonaisvaikutelma olisi suuresti kärsinyt. Mutta toisaalta, olipahan kerrankin kirjan lukemisen jälkeen semmoinen olo, että tässä aivan varmasti oli kerrottu kaikki, mitään lisälukuja tai tapahtumia en jäänyt kaipaamaan. Pientä miinusta annan siitä, että kirjassa puhuttiin niin paljon rakkaudesta, että minulla alkoi tulla rakkausähky jo puolessa välissä tarinaa - vähempikin olisi minulle riittänyt. 

Luin kirjaa melko kauan, lähes kolmisen viikkoa, mutta varsinkin kirjan loppua kohden tapahtumat imaisivat minut yhä enemmän mukaansa. Mikään toimintatrilleri Autuaiden saari ei ole, vaan kerronta on rauhallista ja henkilöiden väliselle dialogille annetaan runsaasti tilaa. Andreas oli aika sympaattinen päähenkilö, ei tiede-nörtti-action-sankari vaan elämässään omaa tietään hapuillen etsivä ihminen. Kyllä hänen matkaansa Autuaiden saarelle kannattaa etsiytyä, jos ei pelkää pitkää tarinaa ja yllättäviä tapahtumia. Autuaiden saari oli hyvällä tavalla erilainen kirja, jolle annan neljä Goodreads-tähteä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Anna minun lukea enemmän ja Pähkinäkukkula.

Kirjan tietoja:
Andrei Pajanne: Autuaiden saari
Päällys: Ville Murtojärvi
Imogen, 2013
1000 sivua