Jenna Kostet: Marrasyöt

Kirjojen lukeminen vuodenaikojen mukaan ei taida olla minun juttuni. Täydellinen hetki Jenna Kostetin Marrasöiden (Robustos, 2015) lukemiselle olisi totta kai ollut marraskuu, mutta minä luin kirjaa vapun alla. Lyhenevän yön valossa olikin aika jännää lukea kirjaa, jossa marraskuun pimeys iskee päälle. Kontrasti vain vahvisti Marrasöiden tunnelmaa, ja minä viihdyin erinomaisesti synkähkön kirjan sivuilla, Turun saariston maisemissa.

"Mä jään kiertämään tuon", Selja sanoi Svakille ja nyökkäsi kivikehää kohti.

    "Hyvä, tee se", Svak sanoi. "Teet oikein, kun kierrät sen."

    Selja ei tiennyt, mitä Svak tarkoitti. Hän katsoi miehen loittonevaa selkää ja toivoi, että kivikehän kiertämällä saisi vastauksia mieltään vaivaaviin kysymyksiin. Hän tunsi itsensä  typerykseksi, kun lähestyi kivisti ladottua labyrinttia ja astui ensimmäisten kivien väliin. Toisten äänet katosivat puiden katveeseen. Selja tunsi miten tuuli pyöritti hänen hiuksiaan ja toi mukanaan meren tuoksun.

    Hän astui kivikehään." (s. 62)

Marrasöiden päähenkilönä on nuori opiskelijanainen, väitöskirjaa arkeologiasta tekevä Selja. Vakavasti tieteen ottava Selja suhtautuu epäillen kansanperinnettä ja -uskomuksia käsittelevään kurssiin, jonne Seljan ystävä Anni hänet houkuttelee. Annia taitaa kiinnostaa eniten kurssia vetävä Juha Svak, mutta Selja huomaa kiinnostuvansa jatulintarhoista, arvoituksellisista kivikehistä, joiden merkitystä ei ole pystytty selvittämään.

Toinen juonilanka kulkee saaristossa, sillä kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin, kun Finbyn jatulintarhasta löytyy nuoren naisen ruumis. Murhatutkimuksessa avustaminen tuo uutta säpinää saariston verkkaiseen arkeen. Poliisityön kuvaus ei ole kirjassa kovin merkittävässä asemassa, sillä saaristolaispoliisivat vain avustavat, lähinnä omaksi ajankulukseen. Tämä ei minua haitannut, sillä meno tuntui sympaattiselta kiihkeämpiin dekkareihin verrattuna. Kirjan loppukahinoissa sympaattisuus tosin sai väistyä muiden voimien tieltä.

Pidin todella paljon kirjan tapahtumapaikoista. Yliopistoympyrät ovat osa omaa arkeani, joten osittain akateemiseen maailmaan sijoittuvaa tarinaa oli mukavaa lukea. Väitöskirjan teosta minulla ei ole kokemusta, mutta Seljan kipuilu tieteen tekemisen kanssa tuntui uskottavalta. Kivikehien kautta juoneen tuli mukaan outoutta, joka kurotteli todellisuuden verhojen läpi. Näitä piirteitä sai silti odotella melko kauan, sillä alkuun kirja tuntui tavanomaiselta dekkarilta. Alun ei pidä antaa hämätä, sillä tunnelma tihenee asteittain, samalla kun syksy etenee kohti pyhäinpäivää ja kuolema kiristää otettaan henkilöiden ajatuksissa.

Meri on voimakkaasti läsnä Marrasöissä, ja liitän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 7) Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja. Olen aina asunut lähellä meren rantaa, nyt täällä Oulussa ja lapsuudessani Porin liepeillä. Meri ja sen rannat ovat minun maisemaani.

"Nils oli tapausta tutkiessaan tajunnut, ettei hän oikeastaan tiennyt jatulintarhasta saatikka Nauvon esihistoriasta mitään. Hän oli aina ammentanut kaiken merestä. Meri oli turvapaikka ja meri oli uhka. Meri oli ollut hänelle Nauvon ja kodin symboli, se elementti, joka oli tehnyt kodista kodin." (s. 129)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Todella vaiheessa, Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone ja Hyllytontun höpinöitä.
Kirjan tietoja:
Jenna Kostet: Marrasyöt
Kansi Johanna Lumme
Robustos, 2015
230 sivua