Diana Gabaldon: Sudenkorento
Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja tuntuu herättävän joko ihastusta tai vihastusta. Kesän aikana sarjan ensimmäiseen osaan Muukalainen tykästyttiin Tarinoiden syvyydet -blogissa, kun taasen Notkopeikon blogissa oltiin sitä mieltä, ettei edes kaunis kansi pelasta sarja-aloitusta. Itse luin Muukalaisen viime keväänä, ja pidin sitä aivan kelvollisena viihdyttävänä kirjana eli ihastus-vihastus -asteikolla taisin jäädä neutraalisti puoliväliin. Vaikka sarja ei ollut minulle lukuelämyksenä napakymppi, ostin upeakantisen pokkarisarjan kakkososan Sudenkorento (Gummerus, 2013) hyllyyni. Pokkari lähti kesäkuun lomareissulle mukaan, ja kirja saattoi olla parhaimmillaan juuri rantaolosuhteissa. Aurinkovarjon alla oli mukava pulahtaa mukaan Clairen ja Jamien tarinaan. Jotain tapahtui koko ajan ja pääpari oli sopivasti hulluna toisiinsa - se riitti viihdykkeeksi hellepäivinä.
""Tohtori Randall! Claire!" Roger vaipui toisen polvensa varaan ja kietoi käsivartensa Clairen ympäri tukeakseen häntä. Claire näytti niin kauhealta, että Rogeria suorastaan pelotti. Hiki valui pitkin hänen ohimoitaan ja näytti kuin hän olisi voinut pyörtyä millä hetkellä hyvänsä. "Claire", Roger toisti yrittäen havahduttaa Clairen transsista. "Mitä nyt? Onko siinä joku, jonka sinä tunnet?" Roger kuuli päässään omat sanansa. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen, hän oli sanonut Briannalle. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen." (s. 63-64)
Kirjan parasta antia minulle olivat nykyhetken tapahtumat. Kirjan alussa Claire saapuu Skotkantiin 20-vuotiaan tyttärensä Briannan kanssa, ja paljastaa tyttärelleen tämän syntyperän salaisuuden. Tämä osuus oli vetävästi kirjoitettu, ja Clairen epätoivo Jamien haudalla oli riipaisevaa luettavaa hellepäivänä. Myös kirjan loppuosassa palattiin nykyhetkeen, ja jos siinä välissä olin jo ehtinyt ajatella, että jääköön tämä sarja osaltani tähän, pyörsin päätökseni viimeisillä sivuilla. Ai yllätys, Jamie ei kuollutkaan Cullodenin sotakentillä?! Hmm, taidanpa haluta tietää mitä siis tapahtui.
""Tohtori Randall! Claire!" Roger vaipui toisen polvensa varaan ja kietoi käsivartensa Clairen ympäri tukeakseen häntä. Claire näytti niin kauhealta, että Rogeria suorastaan pelotti. Hiki valui pitkin hänen ohimoitaan ja näytti kuin hän olisi voinut pyörtyä millä hetkellä hyvänsä. "Claire", Roger toisti yrittäen havahduttaa Clairen transsista. "Mitä nyt? Onko siinä joku, jonka sinä tunnet?" Roger kuuli päässään omat sanansa. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen, hän oli sanonut Briannalle. Tänne ei ole haudattu ketään kahteensataan vuoteen." (s. 63-64)
Kirjan parasta antia minulle olivat nykyhetken tapahtumat. Kirjan alussa Claire saapuu Skotkantiin 20-vuotiaan tyttärensä Briannan kanssa, ja paljastaa tyttärelleen tämän syntyperän salaisuuden. Tämä osuus oli vetävästi kirjoitettu, ja Clairen epätoivo Jamien haudalla oli riipaisevaa luettavaa hellepäivänä. Myös kirjan loppuosassa palattiin nykyhetkeen, ja jos siinä välissä olin jo ehtinyt ajatella, että jääköön tämä sarja osaltani tähän, pyörsin päätökseni viimeisillä sivuilla. Ai yllätys, Jamie ei kuollutkaan Cullodenin sotakentillä?! Hmm, taidanpa haluta tietää mitä siis tapahtui.
Valtaosin kirjassa liikuttiin menneisyydessä, eli Claire muisteli
vaiheitaan Jamien kanssa 1700-luvun Ranskassa ja Skotlannissa. Tämä
osuus olisi kaivannut enemmän punaista lankaa. Toki Jamie ja Claire mm. seurasivat ranskalaista kuninkaallista elämää ja
valtataisteluja, ja juonen siirryttyä Skotlantiin mukaan tuli lisää jakobiittien
valtataisteluita ja toimintaa. Sivuhenkilöitä
putkahteli juoneen mukaan ja sitten taas häipyi pois, mutta esimerkiksi
ykkösosan pahis Jonathan Randall oli melkoisen pienessä osassa. Hieman
lisäselvyyttä hänen vaiheistaan saatiin, mutta muistelen hänen
olleen ykkösosassa paljon vaikuttavampi hahmo. Kiinnostavaa ajankuvaa kirjassa silti oli. Esimerkiksi 1700-luvun sairaanhoidossa hyödynnettiin virtsantutkijoita eikä koiran nenääkään väheksytty.
Höttöinen
tai ei, luulen hankkivani myös sarjan kolmannen osan hyllyyni.
Valokuvakansin varustettu pokkarisarja on näyttävän näköinen, ja kun
olen jo kahden osan verran lueskellut Jamien ja Clairen
aikamatkustustarinaa, niin miksei tämän parissa voisi jatkaa seuraavalla lomalla. Kevyenä
lomalukemisena tämä sarja on todella paikallaan. Goodreadsissa jatkan
samaa linjaa ykkösosan kanssa eli Sudenkorento saa kolme tähteä.
***
I Spy -lukuhaaste saa merkinnän kohtaan 21) Animal.
Lukulampun kesäkirjahaasteessa ruksaan kohdan 10) Tiiliskivi. Kirjassa on sivuja yli 750, joten eiköhän tiiliskiven kriteerit tule täytettyä.
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'rakennus' ja kolmas bingo muodostuu riville fiktiivinen hahmo - nainen - kengät - rakennus - eläin:
Bingorivin kirjat ja kannet:
fiktiivinen hahmo - Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien
nainen - Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen
kengät - Martti Linna: Rakkausarpia
rakennus - Diana Gabaldon: Sudenkorento
eläin - Helena Waris: Talviverinen
***
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Kirjan tietoja:
Diana Gabaldon: Dragonfly in Amber (1992)
Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2013 (6. painos)
763 sivua
763 sivua
Ei voi sanoa että tämä olisi mitään kirjallista ilotulitusta, mutta kyllä näissä joku koukku on että tällaiset järkäleet tuli kahlattua läpi. Nyt olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Odotan kovasti että loputkin osat tulevat pokkareina näillä kauniilla kansilla, ostan ne nimittäin välittömästi :)
VastaaPoistaKoukkuja tosiaan on... jossain 500 sivun paikkeilla olin valmis sanomaan heipat tälle sarjalle, mutta nyt jo katselin että Adlibriksesta ainakin saa kolmatta osaa valokuvakannella (on muuten upean näköinen kansi, vielä parempi kuin nämä kaksi jo lukemaani osaa). :) Jotenkin mukavan leppoisa sarja tämä on, on vähän jännitystä ja rakkautta, kauniita maisemia. :)
Poista