2. kesäkuuta 2015

Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien

J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta on lempikirjojeni kärkikastia, mutta sen kirjoittajasta olen tiennyt tähän asti häpeällisen vähän. En yleensäkään juuri intoudu hankkimaan faktatietoja kirjailijoiden elämästä, mutta jos jokin kirja on niin rakas kuin TSH niin... vaan nytpä tuli tuo puute korjattua, sillä Colin Duriezin napakka Tolkien-elämäkerta Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien (Minerva, 2012) antoi minulle hyvän yleissilmäyksen Tolkienin elämään. Suurta kerronnan juhlaa (täydellisen epäreilu vertaus TSH:hon, vaikka kirjallisuuden laji on eri yms.!) kirjan tiukan kronologisesti etenevä teksti ei ollut, mutta lukija johdateltiin sujuvasti John Ronald Reuel Tolkienin (1892 - 1973) syntymästä kuolemaan ja läpi yliopistovuosien.



"Yliopisto-opintojen ja upseerikoulutuksen lisäksi Tolkien kirjoitti omaa mukaelmaansa Suomen kansalliseepoksen Kalevalan Kullervon tarinasta, mutta työ jäi keskeneräiseksi. Hän kirjoitti 21 suurikokoista (noin A3-kokoinen standardi, suom.), joka vastasi kahta kolmannesta tarinasta. Kertomus muistutti hänen hitaasti kehkeytyvää Keskimaan tarinoiden ja historiankirjojen kokoelmaansa; vuosia myöhemmin hän muunsi Kullervon tarinan ilmeikkääksi tragediaksi lohikäärmeensurmaaja Túrin Turambarista. Tolkien mukaili William Morrisin tyyliä, jonka kirjassa The House of the Wolfings oli katkelma Kullervon tarinasta." (s. 82-83)

Aloin totta kai lukemaan kirjaa TSH-silmälasit päässä, mutta kirjan teksti ei pyöri ainoastaan Tolkienin kuuluisan teoksen ympärillä. Itse asiassa sitä käsiteltiin mielestäni aika vähän, ja Duriez toteaa kirjan loppupuolella lyhyesti, ettei teoksen vastaanotto ja sen tarkka erittely kuulu hänen kirjansa piiriin. Silti kirjan sivuilta oli mukava bongailla kaikenlaista pientä Keskimaa-aiheista knoppitietoa. Tiesin Tolkienin ottaneen vaikutteita Kalevalasta, mutta Duriez osasi kertoa mm. yllä mainitun kaltaisia yksityiskohtia. 

Kirjan kiinnostavinta antia oli Tolkienin yliopistovuosien kuvailu ja hänen omistautumisensa muinais- ja keskiajan kielille ja eepoksille. Tolkienin elämäntarina välitti ajankuvaa brittiläisistä yliopistopiireistä, mutta meheviä juoruja tai paljastuksia kirjan sivuilta on turha etsiä. Duriez käsittelee aihettaan erittäin kiltisti, sillä hän lähinnä kertoo Tolkienin elämänvaiheet. Kirja palvelee mielestäni parhaiten heitä, joita Tolkien jo kiinnostaa jonkin muun yhteyden kautta. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea uskoa, että kukaan aloittaisi Taru Sormusten herrasta -kirjan tai Hobitin lukemista luettuaan Duriezin kirjan, joten mainos tämä elämäkerta ei totisesti ole. Tolkien-diggareille voin silti suositella  kirjaa, ja itse aion tänä kesänä uusintalukea ainakin Hobitin. Hyllyssäni odottaa Tove Janssonin kuvittama painos. <3

***
Haastepojoja merkitsen kahteen lukuhaasteeseen:

Les! Lue! -blogin elämäkertahaaste saa toisen pisteensä. Haasteessa on menossa kesänmittainen minihaaste, joka käy myös aivojumpasta. Duriezin kirjalle minun pitäisi löytää pariksi kirja, joka on kirjoitettu elossa olevasta suomalaisesta naisesta, joka ei ole taiteilija. Siinäpä kirjanetsintäpähkinä kesäviikoille. Luulen silti, että luen kesän mittaan kaikki ne kiinnostavat muistelmat ja elämäkerrat, joita olen lukuajan puutteen vuoksi jemmannut hyllyyni odottamaan aikaa parempaa. Deadlinen lähestyessä etsin epätoivon vimmalla jollekulle kirjalle sopivan parin ja luen sen vaikka väkisin. :)

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'fiktiivinen hahmo', sillä kannessa luuraa kukas muu kuin Gandalf-velho, joka on tärkeässä roolissa Tolkienin Taru Sormusten herrasta -kirjassa:

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Leena Lumi -blogin arvonnasta. Kiitos <3.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Leena Lumi ja Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
Colin Duriez:  J. R. R. Tolkien. The making of a Legend (2012)
Suomennos Jere Saarainen
Minerva, 2012
248 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...