Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Kerttu ja Mira #3)

Kaipasin aiemmin tällä viikolla jotain kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa, sillä kaikki muut kesken olevat kirjat olivat ja ovat toki mukavia, mutteivät erityisen nopealukuisia. Monte Criston kreiviä luen ties monettako viikkoa, Zadie Smithin Valkoisista hampaista taitaa myös tulla pitkä ja hidas lukurupeama ja kauhuklassikko Golem oli erittäin raskaslukuinen valinta kesäpäiville. Sainpas senkin sentään urakoitua loppuun asti, mutta näiden rinnalla Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava, 2010) oli ihanan hyväntuulista luettavaa. Kirja oli minulle ensikosketus Rannelan tuotantoon, ja nappivalinta juuri tähän hetkeen: nuorten tamperelaisten roadtrip Lappiin ja Pohjois-Norjaan sisälsi huumoria, nuorta rakkautta ja vähän vakavampiakin teemoja.

"Volvon nopeusmittari nousee sadan paremmalle puolelle, kun Valtteri painaa kaasua ohituskaistalla. Ohitamme rekan, harmaan Toyotan ja leppäkertun näköisen punaisen Fordin. Kerttu ja Mira vilkuttavat taakse jääville kuskeille. Ohituskaistan jälkeen ikkunasta näkyy vanhoja mäntymetsiä, peltoja, tien varsilla tuikkivia lupiineja, muhkeita maalaistaloja, raukeita lehmiä ja pari laiskaa traktoria. Mira ruksii roadtrip-listasta kohdan 'Tehtävä ohituksia'.
- Vielä ainakin kerran? Valtteri ehdottaa kappaleen loputtua ja painan hymyillen play-nappulaa.
- Ne eivät edes muista olemassaoloamme, Mira huokaa Kertulle.
    Mahtavaa olla matkalla, niin mahtavaa!" (s. 43-44)

Kirjan minäkertoja on pyörätuolissa istuva Ilari, joka lähtee isoveljensä Valtterin sekä ystäviensä Kertun ja Miran kanssa kesälomareissuun Valtterin ajamalla Volvolla. Suuntana on ensin Rovaniemi, jossa Mira käy tutustumassa isänsä perheeseen. Kilpisjärveltä kyytiin otetaan punahiuksinen Heta, jonka kanssa Ilarilla haaveilee seurustelusta. Sen jälkeen porukka kääntää Volvon nokan kohti Pohjois-Norjaa ja lukija voi seurata tunnelmia Ilarin kertomana sekä riemukkaasta matkapäiväkirjasta.

Ilarilla on mutkaton elämänasenne, ja Apollo-nimeä kantava tuoli oli otettu luontevasti osaksi kirjaa. Tekopirteyttä tai opettavaista sävyä en sivuilta havainnut, sen sijaan Ilari oli matkalla siinä missä muutkin, pilke silmäkulmassa ja tyttö kainalossa. Kirjan henkilögalleriassa olivat ehkä liiankin kattavasti edustettuna kaikenlaiset vähemmistöt ja elämän eteen tuomat vaikeudet, mutta niin vain avioeroperhe, pyörätuoli, tyttörakkaus ja eräs muu spoilaamatta jääköön juttu mahtuivat kirjaan sulassa sovussa ja tarina rullasi hyvin eteenpäin. Mihinkään ei sen syvällisemmin pysähdytty, mutta enpä sitä kaivannutkaan. 

Jäämeri, jäähyväiset ja minä oli leppoisaa luettavaa. Kirjan kiltti huumori puri minuun, ja reissulaisten yhdessä kirjoittama matkapäiväkirja oli mainio. Täytyy tosin tunnustaa, että Ilarin intoilema BSG-sarja ja 'so say we all' fraasi eivät sanoneet minulle mitään, mutta google paljasti kyseessä olevan Battlestar Galactica -sarjan. Eipä ole tullut katsottua, mutta tulipa edes lyhenne tutuksi.

***

Osallistun kirjalla Mari A:n Kirjallisuutta futiskaupungeista -haasteeseen. Rannela on tamperelainen kirjailija, ja Tampere vilahtelee matkalaisten muistoissa, joten kirja sopii haasteessa Ilveksen kotikaupungin edustajaksi. Tämä lukuhaaste on lähtenyt osaltani erittäin verkkaisesti liikkeelle, sillä molemmista liigoista vasta Tampere on saanut suoritusmerkinnän. Lukuaikaa on onneksi lokakuun lopulle asti, ja tavoitteeni on kerätä ainakin 3-4 kaupunkia kummastakin liigasta eli maltillisin mielen olen liikkeellä.

Liitän kirjan myös Lukulampun kesäkirjahaasteeseen. Kirjan teemana on roadtrip ja tämä on minun valintani vapaavalintaiseen haastekohtaan 11).

Goodreads: 4 tähteä

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lukutoukan kulttuuriblogi ja Kirjakaapin avain.
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
217 sivua