Kirjabloggaajien #klassikkohaaste: Gaston Leroux - Oopperan kummitus

Hip hei, ehdin kuin ehdinkin lukea ja blogata kirjabloggaajien klassikkohaasteen kirjani! Tänään on perinteisen klassikkohaasteen postauspäivä, ja vuorossa on jo haasteen 18. kierros. Haaastetta emännöi Ankin kirjablogi, ja koontipostauksesta löydät kaikki haasteeseen osallistuneet blogit. Oma osallistumiseni meni todella täpärälle, sillä vielä eilen illalla valitsemastani kirjasta oli noin 150 sivua lukematta 😄. Kirjan valintakaan ei ollut helppoa, sillä pyörittelin paria kolmea vaihtoehtoa, kunnes sitten lopulta päädyin hieman sattumalta, toisen lukuhaasteen kautta, itselleni tuntemattomaan ranskalaiseen kauhuklassikkoon, joka ilmestyi alkukielellä vuonna 1910. Mukana siis ollaan myös tällä kertaa! Klassikkohaasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut näitä kirjoja:

1) Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi

2) Bram Stoker: Dracula 

3) Leo Tolstoi: Anna Karenina

4) Daphne du Maurier: Rebekka

5) Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia  

6) -

7) Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset

8) Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

9) F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
10) Ray Bradbury: Fahrenheit 451

11) Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

12) John le Carré: Mies kylmästä 

13) Edith Wharton: Viattomuuden aika 

14) -

15) E. M. Forster: Hotelli Firenzessä 

16) Albert Camus: Sivullinen 

17) Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

18) Gastor Leroux: Oopperan kummitus

Logo: Niina / Yöpöydän kirjat https://kirjakissa.blogspot.com/

Gaston Leroux'n Oopperan kummitus (Le Fantôme de l’Opéra; 1910; Karisto 1990) lienee monille tuttu Andrew Lloyd Webberin musikaaliversiona, joka sai ensi-iltansa syksyllä 1986. En ole laisinkaan musikaali-ihminen, joten myönnän, etten tiennyt tämän menestysteoksen pohjautuvan kirjaan. Tarinan juoneltakin olen onnistunut välttymään. Silti olen "aina" tiennyt Oopperan kummituksen nimeltä, eli kyseessä on malliesimerkki "tiedän mutta en tunne ollenkaan" -kirjoista. Leroux'n kirja pompahti esille, kun etsiskelin luettavaa pian päättyvään Sadan vuoden lukuhaasteeseen. "Kummitustarinoiden klassikko" kuulosti sen verran lupaavalta, että klassikkohaasteeseen alun perin kaavailemani Gogolin Kuolleet sielut jäi odottamaan seuraavia kierroksia. 😏

 

Leroux'n kirjat ovat kansiliepeen mukaan ilmestyneet alunperin viikkolehden jatkokertomuksina, ja tämän voi helposti uskoa Oopperan kummitusta lukiessa. Kirja on erittäin juonivetoinen, ja dramaattisia, tummanpuhuvia ja ajoittain jopa koomisia juonenkäänteitä riittää niin että lukijaa melkein hengästyttää. Tapahtumien keskiössä on Pariisin ooppera, jonka johtajat ovat kirjan alkusivuilla eroamassa toimestaan. Sen kunniaksi järjestetty juhlanäytös ei vain suju suunnitelmien mukaan, sillä näyttämötyöläinen Joseph Buquet löydetään hirrestä roikkumasta oopperan kolmannesta kellarikerroksesta. Hän on aiemmin nähnyt oopperaa jo kuukausien ajan piinanneen kummituksen:

"Se on luonnottoman laiha ja frakki näyttää riippuvan luurangon yllä. Silmät ovat niin syvällä päässä, että jähmettyneet silmäterät tuskin näkyvät. Ei näy muuta kuin kaksi mustaa reikää kuin kalmankallossa. Iho on luiden päällä kireällä kuin rummun kalvo,eikä se ole valkoinen vaan likaisen keltainen."

Onko kummitus todella olemassa? Vai pilaileeko joku julmasti oopperan ja sen työntekijöiden kustannuksella? Kummituksen arvoitusta alkaa lukijalle purkamaan kertojaääni, joka dokumentteihin perustuen väittää selvittäneensä oopperan uumenissa majailevan salaperäisen olennon salaisuuden. Kaikki kietoutuu lopulta traagisen rakkaustarinan ympärille, jonka kauniinpana osapuolena nuori oopperalaulajatar Christine Daaé.

Oopperan kummitus on eräs viihdyttävimpiä klassikoita, joita olen lukenut. Gaston työskenteli lehtimiehenä ja oli myös seikkailija (mitä ikinä se onkaan tarkoittanut), ja kirjan juonesta löytyy loppua kohden yllättävän eksoottisia juoniaineksia. Henkilöhahmot jäävät aika pinnallisiksi kaiken toiminnan keskellä, mutta eipä se tämän kaltaisessa kirjassa häiritse. Oopperasta ja laulamisesta puhutaan paljon, eli oopperan ystäville Gastonin kummitustarinaa voi suositella lämpimästi.

"Ruumiiton ääni lauloi edelleen. Ja totisesti: Raoul ei ollut koskaan elämässään kuullut mitään niin suloista, niin suurenmoisen suggestiivista, niin hellää, niin voimakasta, sanalla sanoen vastustamattoman voitokasta. Hän kuunteli kuin kuumehoureessa ja alkoi nyt aavistaa, kuinka Christine Daaé jonakin iltana esiintyisi henkeään pidättäen kuuntelevan yleisön edessä laulaen ennenkuulumattoman kauniisti, ylimaallisella tunteella ollessaan yhä salaperäisen ja näkymättömän mestarinsa vaikutuksen alainen."

Miljöökuvaus on kirjan parhaita puolia. Ooppera, sen kulissit ja kellarikerrosten labyrintit piirtyivät kirjaa lukiessa elävästi silmien eteen, ja esimerkiksi kummituksen omaan käyttöönsä vaatima aitio numero 5 on aivan mainio lisä tapahtumiin. Kirjassa on sopivan "kummitusmainen" tunnelma, oopperatalosta on luotu kutkuttavan salaperäinen paikka. Vaikka kirjan juoni lisääkin loppua kohden kierroksia, tapahtumat pysyvät nykynäkökulmasta luettuna mukavan kiltillä asteikolla.

Goodreadsiin Oopperan kummitus saa minulta kolme tähteä. Kirja oli nopealukuinen ja hupaisa, muttei silti noussut suosikkiklassikoideni joukkoon. Tapahtumissa oli aimo annos liikaa draamaa ja yliampuvuutta minun makuuni, mutta onhan toki kiva tietää, mistä tämä kuuluisa kummitustarina kertoo. Sivistyspiste saavutettu! 😊

 

Outoa kansitaidetta 90-luvulta 😀. Kannen hahmo muistuttaa mielestäni lähinnä Zorroa!

***

 

Joel Schumacher ohjasi Oopperan kummituksesta vuonna 2004 elokuvaversion, jonka pääosissa olivat Gerard Butler ja Emmy Rossum. YouTubesta löytyvä traileri on sen verran näyttävä, että aikoinaan tyystin ohittamani leffa alkoi kiinnostamaan:

 

Linkkaan tähän myös Nightwishin komean version musikaalin nimikkosävelmästä. Tämä livetaltiointi on siltä ajalta, kun Tarja Turunen vielä oli yhtyeen solistina:

Goodreads: 3 tähteä

Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarinoiden syvyydet, Cillan kirjablogi. Lukupino-blogi kävi syksyllä 2015 katsomassa musikaaliversion Kansallisoopperassa.

Kirjan tietoja:

Gaston Leroux: Le Fantôme de l’Opéra (1910)

Suomennos Eero Mänttäri (kirja on suomennettu englanninkielisestä laitoksesta) 

Karisto, 1990

259 sivua