Ystävänpäivän lukumaratonin valmistelua - kirjapino!

Kirjablogeissa on jo muutaman vuoden ajan vietetty ystävänpäivää lukumaratonin merkeissä, ja tänä vuonna ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane. Ystävänpäivä ajoittuu kivasti perjantaille, ja todennäköisesti aloittelen oman maratonini perjantai-iltana. Mutta siis viikonlopunkin aikana ehtii mukaan - käy kurkkaamassa säännöt Janen blogista!

Kuva: Yöpöydän kirjat -blogin Niina

Olen kerrankin päättänyt valmistautua hyvissä ajoin maratonille, ja varailin viikonloppuna pinon kirjoja, jotka tulivat pikavauhtia varaushyllyyn. Lisäksi pikalainahyllystä löytyi pari kiinnostavaa, lyhyttä kirjaa, joten lukumaraton, täällä sitä ollaan jo lähtökuopissa 😄 (no eväitä en ole vielä sentään valmistellut...):


Olen huomannut, että minulla on paras olla runsaasti valinnanvaraa lukupinossa. Olipa lukufiilis mikä hyvänsä, tästä pinosta löytynee jotain mukavaa. Juuri nyt tuntuu, että tekisi mieli lukea vähän kaikista pinon kirjoista mutta saas nähdä, millainen olo on perjantaina:

Novelleja ja esseita:

Ljudmila Ulitskaja: Köyhiä sukulaisia
Jonathan Franzen: Epämukavuusalue
Jyrki Vainonen: Yön ja päivän tarinoita

Sarjakuvaa:

Ulli Lust: How I Tried to Be a Good Person

YA-fantasia:

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

Romaaneja:

Patrick Modiano: Uinuvia muistoja
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä

***

Jos lukumaraton alkoi kiinnostamaan, kannattaa ilmoittautua mukaan täällä!

Kommentit

  1. Mielenkiintoisia kirjoja olet pinonnut. Nuo kaksi japanilaista ovat minulle ihan tuntemattomia, jään odottamaan, mitä niistä kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika monenlaista luettavaa pinoon valikoitui. Siellä taitaa olla vaan yksi japanilainen ( Tyttö ja teeseremonia), mutta sen aion taatusti lukea, vaikuttaa tosi kiinnostavalta!

      Poista
  2. Kiva kun olet laittanut postauksen maratoonivalmisteluista. Kiinnostavia kirjoja on pinossa. Taitaa olla, että en ole lukenut niistä yhtään. Minäkin osallistun nyt maratooniin ensimmäistä kertaa, eli täytyypä miettiä sopivia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratonia on kiva fiilistellä etukäteen. 😊 Mukavaa, että olet mukana!

      Poista
  3. Voisin varata tuon Tyttö ja teeseremonia, sillä onpa ihana nimi kirjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirja vaikuttaa tosi ihanalta, kannattaa varata! Löysin teekirjan pikalainahyllystä, joten olin kerrankin sopivaan aikaan kirjastolla.

      Poista
  4. Pitäisiköhän minunkin seurata esimerkkiäsi ja valmistautua jo nyt... En ole ehtinyt vielä edes miettiä, mutta todennäköisesti aloitan myös perjantaina, riippuen siitä kuinka myöhään joudun olemaan töissä. En ole kuitenkaan aamuihminen, joten aamulla lukemisen aloittaminen tuntuisi oudolta :) Oikeiden kirjayhdistelmien löytäminen on joskus arpapelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, minäkään en ole tainnut koskaan aloittaa lukumaratonia aamulla. Jotenkin illalla aloittaminen tuntuu paljon luentevammalta. En tosin ole aamuihmisiä minäkään, sillä voi todellakin olla osuutta asiaan. :)

      Poista
  5. Olipa kiva tulla lukemaan valmistautumisjuttujasi. Eväitä ei tosiaan kannata vielä tehdä :D

    En ole lukenut mitään noista kirjoistasi enkä kaikista kuullutkaan, mutta Ulitskajalta olen lukenut toisen kokoelman, Tyttölapsia. Muistin että olisin pitänyt siitä, mutta olinkin arvostellut tiukasti ja "ahdistunut" kurjista oloista. Hmmm. Tekisi siitä huolimatta mieli tarttua tähänkin kokoelmaan.

    Yritän huomenna, viimeistään ylihuomenna postailla jonkinlaisen maratonennakon itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tainnut lukea Tyttölapsia-kokoelman, mutta muistaakseni se jäi aika keskinkertaiselle tasolle. Ulitskajan Iloiset hautajaiset -romaani sen sijaan on jäänyt hyvänä kirjana mieleen. Ajattelin nyt kokeilla novelleja ja esseitä maratonilla, saa nähdä paljonko lopulta tulee niitä luettua.

      Poista
  6. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :-) Mielenkiintoisia ja pääasiassa itselleni tuntemattomia kirjoja. Kiva päästä kuulemaan kommenttejasi niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukumaratonini tuppaavat menemään fiiliksen mukaan, mutta on kyllä kivaa, että on jokin kirjapino varattuna eikä tarvitse heti maratonin alkua käyttää luettavan pohtimiseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.