Laura Restrepo: Intohimon saari

Laura Restrepon Intohimon saari (Fabriikki Kustannus, 2015) on tositapahtumiin perustuva esikoisromaani, joka vie lukijan kauas Tyynelle valtamerelle, pikkuruiselle Clippertoninsaarelle 1900-luvun alkupuolelle. Meksikolainen upseeri Ramón Arnaud on komennettu pitämään isänmaan lippua korkealla Clippertonissa. Onko kyseessä ylennys vai rangaistus Arnaudin sangen vaiherikkaan armeijauran päätteeksi? Siinäpä Arnaudille pohdittavaa, kun hän vastavihittynä aviomiehenä ottaa perheensä kanssa kurssin kohti syrjäistä atollia.
"Saarella käyneet sanovat, että Clipperton on epäterveellinen, vihamielinen paikka. He väittävät, että sen rannoilla pyörii jäänteitä haaksirikoista ja sen ilmassa leijuu rikinkatku, joka nousee tuliperäisen laguunin myrkyllisestä vedestä, jossa eläimet eivät selviä, jota ei voi juoda ja joka polttaa siihen sukeltavien ihon." (s. 12)
Restrepo on kirjoittanut Intohimon saaren kahden aikatason kertomukseksi. Nykyajassa palataan erään saarella lapsuutensa viettäneen naisen muistojen kautta saaren tunnelmiin, 1900-luvulle sijoittuvissa jaksoissa taas eletään Arnaudin ja tämän perheen kanssa. Kiinnostavan ulottuvuuden heidän tarinaansa tuo "todellisen", saaren ulkopuolisen maailman valtasuhteiden muuttuminen samalla kun saarella vielä eletään sen poliittisen tilanteen mukaan, joka vallitsi Arnaud saadessä käskyn siirtyä saarelle. Meksikon valtapoliittinen tilanne on ollut tuohon(kin) aikaan varsin muuttuvainen ja kun vielä toinen maailmansota sattuu syttymaan, saarella oleva poppoo saa huomata, että nyt on selvittävä ilman huoltoaluksen säännölisiä käyntejä. Nykyisen ajatusta nopeamman tiedonkulun aikana Intohimon saari on todellinen aikahyppy niihin vuosiin, jolloin oli mahdollista olla autuaan tietämätön siitä, että tuttu maailma on yks kaks romahtanut.

Saarella majaa pitävä porukka on luonteeltaan hieman erikoista sakkia, Arnaud mukaan lukien. Jotain kertoo jo sekin, että kun tulee hetki, jolloin Arnaud perheineen olisi voinut ns. palata pysyvästi sivistyksen pariin, he valitsevat saaren. Juuri tuo merkillinen, sinnikäs halu koettaa selviytyä syrjäisessä pikku saaressa keskellä suurta merta, tuo kirjan tapahtumiin oman säväyksensä. Saaresta tulee siellä oleville ikään kuin tietty henkinen tila, jossa kaikki on aluksi kohtuullisen mallillaan:
"Saaren nuppineulanpään kokoisessa maailmankaikkeudessa  elämä kulki eteenpäin ja oli siedettävää ja täysipainoista. Ankara työ tuotti tulosta ja hyvinvointi mitattiin pienissä asioissa. Saaren asuttu osa ei muistuttanut enää tunkiota tai käymärää, ja kasvimaan ensimmäistä satoa juhlistettiin yhteisellä salaattiaterialla." (. 80)
Minulle Intohimon saari oli hieman erilaista luettavaa, sillä en juurikaan lue historiallisia romaaneja. Restrepon eläväinen ja paikoin leikkisä kerrontatyyli oli minun makuuni, sillä sen ansiosta Intohimon saari ei ollut mikään kuivakka selviytymistarina vaan paikoin jopa mystisiä sävyjä saama tyylikäs romaani. Saaren arkinen elämä täyttää kirjan sivuja eikä tämä aina ollut mitään erityisen päräyttävää luettavaa, joten kiinnostavasta aiheesta huolimatta koin kirjan alkupuolen hivenen tylsäksi. Toisaalta Intohimon saaren loppupuolella on draamaa ja hurjia tapahtumia sitten senkin edestä, ja huomasin käänteleväni sivuja aina vain kasvavan jännityksen vallassa (vaikka saarelaisten kohtalo noin pääpiirteissään käykin selville kirjan alussa). Lukukokemukseni oli siten epätasainen, mutta omalla tavallaan aika mieleenjäävä. 

Goodreadsiin Intohimon saari saa kolme tähteä. Suosittelen kirjaa heille, joita kiinnostaa kurkistus Meksikon 1900-luvun alkupuolen oloihin (niistäkin näet saa jonkinlaisen kuvan kirjan tapahtumien kautta) ja survival-tyyppinen saarimatkailu.
"Silloin se ei vielä ollut saaren nimi. 1700-luvun alussa uskottiin, että saarella ei ollut nimeä, koska se ei sellaista ansainnut. Vain merireitteihin ja kartoitukseen hyvin perehtyneet tiesivät, että läheltä purjehtinut Fernão de Magalhães oli antanut sille runollisen ja epätoivoisen nimen Intohimon saari." (s. 91)


***
Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteessa kirja sopii kohtaan 3. Kirja, jossa on eri aikatasoja. Kirjassa liikutaan sekä nykyajassa että 1910-luvulla tienoilla. Helmet-haasteessa sijoitan kirjan tietenkin kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Lukuisa, Mitä luimme kerran ja Mummo matkalla
Kirjan tietoja:
Laura Restrepo: La Isla de la Pasión (1989)
Suomennos Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus, 2015
315 sivua

Kommentit

  1. Teoksen nimi oli hauskasti harhaanjohtava, sai sai munut yskähtämään ja epäröiden tarttumaan kirjaan, sillä fifty-shades genre ei iske. Mutta, mutta: mikä iloinen yllätys!
    Restrepo osoittautui kelpo tarinaniskijäksi kannesta kanteen: yhtäältä höyhenenkevein hipaisuin toisaalta paksuin siveltimenvedoin, värikkäästi, vauhdikkaasti ja verbaalisella vahvuudella, josta lukijalle jää tunne, että kirjailija on nauttinut tekstiä tuottaessaan. Toivottavasti, sillä lukijana ainakin minä nautin täysillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin lukenut tästä joitakin blogijuttuja, joten tiesin mitä odottaa. Mutta enpä ole hetkeen lukenut kirjaa, jonka nimi olisi ollut näin jännällä tavalla harhauttava. :) Restrepo on tosi taitava kirjoittaja, mielelläni lukisin häneltä lisääkin.

      Poista
  2. Aivan mahtava kansikuva. Kuvan piirros ja kirjan nimi eivät kyllä kohtaa toisiaan. Tämmöinen historiallisten kirjojen "intohimoinen lukija" voisi mielellään viihtyä tämän kirjan äärellä. Voisin sitten pohtia, mikä sopisi kirjan nimeksi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on vaikuttava! Luulen, että saattaisit hyvinkin pitää tästä. Aikakauden tunnelma on kirjassa vahvasti läsnä, joten historiallisten romaanien ystävälle tämä lienee antoisaa luettavaa.

      Poista
  3. Melkoinen tarina varmaan. Teoriassa tämä voisi kiinnostaa, toisaalta - mutta toisaalta en ole varma tulisiko tätä luettua. Hurjaa on tuo, että se perustuu tositapahtumiin - mitä ikinä siellä nyt sitten tapahtuukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosipohjaisuus teki tästä todellakin aika vaikuttavan. Itse olen niin nynnerö matkailija, etten oikein voi ymmärtää tuota yletöntä hinkua viettää askeettista saarielämää. Mutta erikoisen nojatuolimatkan tämä kirja kyllä tarjosi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.