Oksan hyllyltä

Kirjaluotsi-blogissa alkoi vuosi sitten Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan elämäkertoja, muistelmia ja autofiktiota ja ylipäänsä omaelämäkerrallista kirjallisuutta. Säännöt olivat niin väljät, että minäkin sain luettua peräti 13 haasteeseen sopivaa kirjaa. Perinteiset elämäkerrat eivät minua yleensä suuremmin jaksa innostaa, eikä niitä löydy tämänkään haasteen luettujen listaltani kuin pari. Kiinnostavia muistelmia sen sijaan luin sekä perinteisinä kirjoina että sarjakuvan muodossa. Myös pari muodikasta autofiktiota päätyi listalleni. Lukemani kirjat ja niistä koostettu kuvitteellinen elämäntarina löytyy kuvan alta. Luin haasteeseen seuraavat kirjat: Elämäkerrat: Anne Mattsson: Sylvi Kekkosen elämäkerta   Nigel Goodall: Benedict Cumberbatch - Henkilökuva Sarjakuvamuistelmia: Edmond Baudoin: Piero    Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 4   Gabrielle Bell: The Voyeurs   Autofiktiota:   Édouard Louis: Ei en...

Kirjaluotsi -blogin Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste päättyy huomenna, ja ennen koostetta ehdin blogata vielä yhdestä haasteeseen lukemastani kirjasta. Haastetaipaleeni päätepisteeksi valikoitui omasta hyllystäni löytynyt sarjakuvamuistelmakirja The Voyeurs (Uncivilized Books, 2012), joka tekijä on brittiläis-amerikkalainen sarjakuvataiteilija Gabrielle Bell (s. 1976). Kirjan kuvataan takakannessa olevan 'a real-time memoir of four turbulent years in the life of renowed cartoonist and diarist Gabrielle Bell' . Ilmeisesti Bell on piirtänyt elämäänsä sarjakuvaksi melko reaaliaikaisesti, mutta sarjakuva ei silti ole tylsän kronologimainen vaan koostuu yksittäisten päivien tunnelmapaloista, tietyistä esiin nostetuista tapahtumista ja matkoista, tapaamisista tuttujen ja vieraiden kanssa, ajatuskuluista ja välillä suht absurdeistakin jutuista. Niistä hahmottuva kokonaisuus on tavallaan sirpalemainen mutta sarjakuvan sivuilta hahmottuu muotokuva introverttiuteen kalleellaan ol...

Brett Anderson (s. 1967) on brittiläisen rock-yhtyeen Sueden laulaja, ja sanottakoon heti näin alkuun, etten ole yhtyeen suuri fani. Jokusen biisin tiedän ja tykkään, mutta siinäpä se. Andersonin muistelmateos Hiilenmustat aamut (Sammakko, 2018) tarttui kuitenkin heräteostona mukaani Helsingin tämän syksyn kirjamessuilta - kirjan runollinen nimi ja tyylikäs ulkoasu taisivat houkutella.  Luen tosi harvoin musiikkimaailman tähtien elämäkertoja tai muistelmia, joten minulla ei juuri ole vertailupohjaa Andersonin kirjalle mutta joka tapauksessa Hiilenmustat aamut oli monin tavoin miellyttävä yllätys. Anderson kirjoittaa sujuvasti, ja hänen tekstinsä välittää kuvan sympaattisesta, elämän nurjia puolia nähneestä jalat maassa -tyypistä, jonka nuppi ei ole mennyt menestyksestä sekaisin. Hiilenmustien aamujen aikajana sijoittuu Andersonin varhaisvuosiin ja päättyy niihin 90-luvun alkupuolen hetkiin, jolloin menestyksen portit aukeavat omalaatuiselle, omalla tyylillään soittavalle Su...

Myönnän kiinnostuneeni Édouard Louisin romaanista Ei enää Eddy (Tammi, 2019) ensisijaisesti sen vuoksi, että se on Tammen Keltaisen kirjaston 500. kirja. En kerää sarjaa eikä tavoitteeni ole lukea kaikkia sen kirjoja, mutta olen jo pidemmän aikaa seuraillut, mitä käännöskirjojen sarjassa julkaistaan, ja sen vanhempia julkaisuja on kiva tonkia ja etsiä omaan makuun sopivia kirjoja. Tykkään siitä, että sarjasta löytyy yllättävän monipuolista luettavaa. Eli kaikki keltaiset eivät osu omaan makuuni millin vertaa, paljon on keskinkertaista kirjaa ja sitten löytyy niitä tosi hyviä ja aivan huippuja, joita haluaisi tyrkyttää kaikille luettavaksi. 500 keltaista kirjaa on hatunnoston arvoinen saavutus! Tsemppiä Keltaiselle kirjastolle matkalla kohti 1000. kirjan rajapyykkiä. 😊 Ranskalaisen Louisin kotimaassaan suurta kohua herättänyt omaelämäkerrallinen romaani sijoittuu minun asteikossani hyvien kirjojen joukkoon. Kirjan kertojaääni kuuluu Eddy Bellegueulelle, joka aloittaa tarinansa nä...

Ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen Tulevaisuuden arabi -sarja on edennyt neljänteen osaansa. Tulevaisuuden arabi 4 - Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992) (WSOY, 2019) on lähes 300-sivuinen sarjakuvaromaani, joka kuitenkin oli erittäin nopsalukuinen. Kirja jatkaa laadukasta sarjaa tutulla tyylillä, mutta sisällössä on kuitenkin hienoisia vivahde-eroja verrattuna aiempiin osiin. Kirjan kertoja-Riad on kasvanut teini-iän kynnykselle, mutta hänen perheensä arkielämä ei osoita tasoittumisen merkkejä. Äiti kipuilee edelleen kahden kulttuurin välillä ja isä koettaa luoda uraa Saudi-Arabiassa. Kirjan yleissävy on mielestäni aavistuksen synkempi kuin aiemmissa osissa. Riad alkaa olla jo siinä iässä, että hän ymmärtää paremmin perheen sisäisiä ongelmia ja sitä myöten ruuduissa aiemmin vilahdellut huumori tuntuu vähentyneen. Perheen vanhempien syvenevät avio-ongelmat hallitsevat kirjaa, eikä isän rasististen mielipiteiden ja kasvavan uskonnollisuuden korostaminen...

Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerta (Art House, 2019/2000) julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, mutta siitä ilmestyi tänä vuonna tarkistettu ja uudistettu painos. Elämäkertahaaste innosti minut ottamaan kirjan luettavakseni, sillä olen lukenut haasteeseen erittäin vähän perinteisiä elämäkertoja ja tarkoitukseni on syksyn mittaan korjata tätä seikkaa. Päivän politiikkaa sivuavat kirjat eivät suuremmin herättele lukuhalujani, mutta Sylvi Kekkosen elämäkerta kiinnosti minua juuri sen vuoksi, että se keskittyy Sylvin henkilöhahmoon eikä suinkaan hänen mieheensä. Toki myös UKK vilahtelee kirjan sivuilla, mutta keskiössä on Sylvi Kekkonen. Anne Mattsson kertoo kirjan alussa siitä, ettei elämäkerran kirjoittajalle ollut kovinkaan paljon lähdeaineistoa tarjolla kaikista Sylvin vaiheista. Varsinkin tämän nuoruusvuosien kuvailu sisältää osin valistuneita arvauksia, mutta Mattson onnistuu rakentamaan vähäisistä aineksista elävän kuvan Sylvin vuosista. Varsinaisen aiheen ohell...

Yu Huan Kiina kymmenellä sanalla (Aula & Co, 2019) on syväsukellus kiinalaiseen kulttuuriin ja lähihistoriaan. Huan kirja on esseekokoelma, ja hän tarkastelee siinä kotimaataan kymmenen ydinsanan kautta. Huan esseet ovat erittäin henkilökohtaisia, ja välillä tuntui kuin olisin lukenut kirjailijan muistelmia. Mutta tämä vain lisäsi kirjan kiinnostavuutta, Kiina kymmenellä sanalla ei todellakaan ole mikään puiseva tapaus. Historiantapahtumien aikajanoja kirjasta on turha etsiä, sen sijaan kerronta aaltoilee sujuvasti sinne tänne Huan valitsemien teemojen ympärillä. Osansa saavat mm. nykyaikaa kuvaavat termit höynäytys ja jäljitelmä sekä perinteisesti Kiinaan liitetyt sanat kansa ja johtaja. Vuonna 1960 syntynyt Hua eli lapsuutensa kulttuurivallankumouksen aikana ja näki sitten sen, miten kaikki mullistui ja kotimaa siirtyi kiihkeän talouskasvun huumaan ja kollektiivisesti johdetun kommunisten puolueen vallan alle. Tapahtumien ja ajatusmaailmojen muutos on uskomaton, mutta Huan...

Jos nojatuolimatka Pariisiin kiinnostaa, kannattaa kokeilla amerikkalaissyntyisen Elizabeth Bardin omaelämäkerrallista romaania Lunch in Paris - A Love Story, with Recipes (Little, Brown and Company, 2010). Taidehistoriaa Lontoossa opiskellut Bard kuvaa opiskeluaikana syntynyttä rakkauttaan ranskalaiseen Gwendaliin, avioliittoaan ja arkeaan Pariisissa. Bard on innostunut ruuanlaitosta, joten hänen kirjansa sisältää myös lukuisia reseptejä. Itse en harrasta kokkaamista, joten jätin reseptien tutkimisen vähäiselle huomiolle mutta Bardin kokemukset elämästä Euroopassa ja ranskalaisen kulttuurin ytimessä sen sijaan veivät mukanaan. "Europe had that effect on me, ever since I stepped off the plane for the fist time in college. I felt more like myself here: as though my love of art and history was natural and my inability to name the latest rock band didn't matter. In Paris the past is always with you: you look at it, walk over it, sit on it. I had to stop myself from grabbing G...

Delphine de Viganin omaelämäkerrallinen romaani Nothing Holds Back the Night (Bloomsbury, 2014; suomennettu nimellä Yötä ei voi vastustaa ) on eittämättä paras kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut. de Vigan kertoo kirjassa Lucile-äitinsä elämästä ja itsemurhasta, tämän laajan perhepiirin vaiheista ja omasta elämästään, jonka tasapainoa Lucilen mielenterveydelliset ongelmat horjuttivat. Kokonaisuus on todella koskettava, täynnä arjen pieniä iloja ja suruja, mutta mitä edemmäs kirjaa lukee, synkkien sävyjen määrä vain lisääntyy. Nothing Holds Back the Night ei silti piehtaroi ylenmäärin Lucilen vaikeuksissa tai tämän perheen kohtaamissa onnettomuuksissa vaan de Vigan kirjoittaa perheestään ja suvustaan kunnioittavasti ja kauniisti, tuoden heidät lähelle lukijaa mutta silti kaikkea tapahtunutta katsellaan muistojen utuisen lasin läpi. "Lucile's pain was part of our childhood and later part of our adult life, Lucile's pain probably formed my sister and me. Yet every ...

Blogiaikana olen innostunut sarjakuvaromaaneista ja erityisesti muistelma- ja elämäkertatyyliset sarjakuvaromaanit ovat usein osoittautuneet antoisiksi. Uusin löytöni tällä saralla on ranskalaisen (sarjakuva)taiteilijan Edmond Baudoinin lapsuusaikoihin keskittyvä muistelmateos Piero (New York Review Comics, 2018), joka vie lukijan kahden taiteellisesti lahjakkaan veljeksen kasvuvuosiin ja niiden arjen pieniin-suuriin juttuihin. Baudoinin lapsuutta sävyttää vilkas mielikuvitus ja voimakas yhteenkuuluvuus Piero-veljen kanssa. Baudoin on syntynyt Nizzassa vuonna 1942, joten erityisesti kirjan kouluvuosia kuvaavat tapahtumat tarjoavat ajankuvaa hieman erilaiselta aikakaudelta. Piero ei ole mikään tylsä kronologinen esitys, vaan sivut tarjoavat väläyksenomaisia tunnelmapaloja veljesten elämästä. Aikuisia esiintyy Pieron sivuilla vain harvakseltaan, ja tämä korosti hienosti veljesten keskinäistä suhdetta. Piirustus on molemmilla verissä, ja Pieron sivut ovat parhaimmillaan huikea i...

"Oli musta keskiviikko, ja olin aloittanut St Agathassa. On tilastollinen tosiasia, että mustana keskiviikkona kuolleisuus nousee. Asian tiedostaminen vähentää tehokkaasti paineita, joten en yrittänyt niin kovasti." (s. 72) Adam Kayn muistelmaromaani Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (Art House, 2019) koostuu hänen lääkärinuransa aikaisista päiväkirjamerkinnöistään (kuten teoksen alaotsikosta toki voikin päätellä...) ja kirjan kirjoittamisen aikaan tehdyistä kommenttiosuuksista. Sittemmin Kay on siirtynyt täysin toiselle alalle - syistä jotka selviävät hänen kirjastaan - mutta päiväkirjamuistiinpanot tarjoavat varsin eläväisen kuvan Kayn lääkäriuran vaiheista. Olin kirjasta ennakolta tosi kiinnostunut, sillä olen aina ollut heikkona mm. tv:n sairaalasarjoihin ja kaikki sairaalaympäristöön liittyvä tosipohjainen tarina kiehtoo minua kovasti. Lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi en kuitenkaan aikuisiällä ole halunnut ryhtyä, eikä minusta niihin amm...

Kim Thúyn omaelämäkerrallinen romaani Ru (Gummerus, 2019) on lukukevääni positiivinen yllätys. Olin kuullut kirjan kerronnasta mainittavan, että se on erikoinen . Olen sen verran ennakkoluuloinen ja kokeellista kirjallisuutta vierastava, ettei erikoinen aina kuulosta kovin hyvältä. Päätin kuitenkin kokeilla kirjaa, sillä se perustuu Saigonissa syntyneen Thúyn omiin kokemuksiin venepakolaisuudesta ja luen niin vähän Aasiaan liittyvää kirjallisuutta, että mahdollisuus tutustua vieraaseen kulttuuriin kiinnosti minua kovasti. "Usein unohdetaan kaikki nuo naiset, jotka kannattelivat selässään Vietnamia samaan aikaan kun heidän miehensä ja poikansa kantoivat aseita. Naisten olemassaolo unohtuu, koska olkihattunsa alta he eivät katselleet taivasta. He vain odottivat näkevänsä auringon laskevan taivaanrantaan, että he voisivat simahtaa pikemminkin kuin nukahtaa. Jos naiset olisivat antaneet unen tulla kaikessa rauhassa, heillä olisi ollut aikaa kuvitella poikansa tuhansiksi riekalei...

Eeva Lennon on varmasti tuttu nimi kaikille, jotka ovat takavuosina seuranneet uutisia radiosta, televisiosta tai lehdistä. Pitkäaikainen Yleisradion ulkomaankirjeenvaihtaja julkaisi viime vuonna muistelmansa Eeva Lennon , Lontoo (Karisto, 2018), ja vaikka luen elämäkertoja ja muistelmia harvakseltaan, kiinnostuin Lennonin kokemuksista julkisen median palveluksessa niinkin paljon, että kulutin osan joululahjaksi saamastani lahjakortista juuri tähän kirjaan. Osuutensa kirjavalintaan saattoi toki olla silläkin, että uuden vuoden huumassa halusin panostaa myös "vakavampaan" kirjallisuuteen ja sitähän muistelmat ja elämäkerrat ovat, ainakin minun silmissäni. Muistelmakirjassaan Lennon käy kronologisesti läpi elämäänsä, uraansa ja niitä poliittisia tapahtumia, joiden keskellä hän on kulloinkin elänyt. Opiskeluaikojen jälkeiset työntäyteiset vuodet Pariisissa ja Lontoossa haukkaavat ison osan kirjan sivuista, mutta myös sodan varjostama lapsuus (Lennon syntyi vuonna 1936) ja...

Nigel Goodallin kirja Benedict Cumberbatch - Henkilökuva (Minerva, 2016) ehti majailla hyllyssäni aika pitkään, ennen kuin viimein otin sen jokunen viikko sitten luettavakseni. Kaipasin jotain kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, ja Goodallin kirjan takakansi  vaikutti lupailevan juuri tätä. Cumberbatch kuuluu lisäksi suosikkinäyttelijöihini ( Uusi Sherlock on aivan loistava sarja!), joten ennakkoasetelmat näyttivät hyviltä. Olikin pienoinen pettymys huomata, että Goodallin kirja läpijuoksee pikavauhtia Benedictin varhaisvuodet ja näyttelijäuran saavutukset, eikä näyttelijä itse ilmeisesti ole ollut mukana kirjan teossa. Mitään syvähaastatteluja ei todellakaan ollut tarjolla, vaan Goodall vaikuttaa hyödyntäneen Cumberbatchin eri medioille antamia tietoja ja haastatteluja ja niistä on punottu sinänsä aivan sujuvasti etenevä kirja. No, en entuudestaan tiennyt Cumberbatchista juuri muuta kuin hänen hienon roolisuorituksensa Sherlock-sarjassa ja muutamat leffaroolit, joten kyllähän ki...