Elizabeth Bard: Lunch in Paris - A Love Story, with Recipes

Jos nojatuolimatka Pariisiin kiinnostaa, kannattaa kokeilla amerikkalaissyntyisen Elizabeth Bardin omaelämäkerrallista romaania Lunch in Paris - A Love Story, with Recipes (Little, Brown and Company, 2010). Taidehistoriaa Lontoossa opiskellut Bard kuvaa opiskeluaikana syntynyttä rakkauttaan ranskalaiseen Gwendaliin, avioliittoaan ja arkeaan Pariisissa. Bard on innostunut ruuanlaitosta, joten hänen kirjansa sisältää myös lukuisia reseptejä. Itse en harrasta kokkaamista, joten jätin reseptien tutkimisen vähäiselle huomiolle mutta Bardin kokemukset elämästä Euroopassa ja ranskalaisen kulttuurin ytimessä sen sijaan veivät mukanaan.

"Europe had that effect on me, ever since I stepped off the plane for the fist time in college. I felt more like myself here: as though my love of art and history was natural and my inability to name the latest rock band didn't matter. In Paris the past is always with you: you look at it, walk over it, sit on it. I had to stop myself from grabbing Gwendal's arm as we walked up the narrow passage to the entrance: Pardon me, sir, I couldn't help but notice; the cobblestones outside your door are older than my country. The idea thrilled me. I've always been a bit of an old-fashioned  girl. I feel good in old places." (s. 5)

Bardin kertojaääni on hyvin sympaattinen. Hän muuttaa vieraaseen kaupunkiin pieneen asuntoon poikaystävänsä kanssa, koettaa sitkeästi opetella ranskaa ja paikallisia tapoja sekä etsiä töitä. Lopulta ruoka on Bardin tie ranskalaisuuteen: työttämänä hänellä on aikaa tutustua lähistön ruokakauppoihin, jonottaa parhaita tuotteita ja opetella ranskalaisen keittiön salaisuuksia. 

"'You can't spend the rest of your life at the market.' I blew my nose into a paper napkin. I didn't have the courage to say it out loud just yet, but a tiny voice popped up inside me: why not?" (p. 293)

Kirjan kiintoisimmaksi osuudeksi osoittautui amerikkalaisen ja ranskalaisen kulttuurin ja asenteen yhteentörmäys ja ylipäänsä sopeutuminen uuteen maahan. Bard ja Gwendall ovat ilmeisen sopuisa pariskunta, joten suuria ristiriitoja heidän välilleen ei ainakaan kirjan sivuilla päässyt syntymään. Silti Bard kirjoittaa suorasukaisesti siitä, miten amerikkalainen 'täysillä eteenpäin, kohti jotain parempaa ja suurempaa' -asenne ei ole se tyyli, jolla hänen uudessa kotimaassaan on totuttu toimimaan. Kun Gwendal miettii uutta suuntaan uralleen, vaimon "What's your next step?" -kysymys aiheuttaa lähinnä hämmentyneen reaktion. Ai tässä pitäisi oikeasti alkaa tekemään jotain eikä vaan tuumailla ja rakennella pilvilinnoja? Bardin sopeutuminen vie aikaa ja olikin mukavaa lukea hyvin rehellisen oloista tekstiä siitä, miten yksinäistä ja paikallaan polkevaa elämä vieraan kulttuurin keskellä voi joskus olla. Toki kirja on yleissävyltään silti aivan positiivinen ja Bard osaa ammentaa arjen pikkujutuista iloa ja huumoria elämäänsä.

Lunch in Paris saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Luen tämän tyylisiä kirjoja aika vähän, mutta kevyehkö, aidontuntuinen piipahdus toiseen kulttuuriin oli yllättävän virkistävää luettavaa. Pitääpä pitää jatkossa silmät auki vastaavanlaisille kirjoille.

***

POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteessa kirja sopii kohtaan 'a book with "love" in the title'. Osallistun kirjalla myös Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteesen. Kirjankansibingossa saan kirjasta merkinnän ruutuun 'vähintään 5 eri väriä':

Goodreads: 3 tähteä

Mistä kirja minulle? Ostin e-kirjan.

Muualla verkossa: Bardin kirjaa on arvioitu mm. Chalk the Sun -blogissa. Nykyään Bard ja hänen miehensä Gwendal myyvät Provencessa kotitekoista jäätelöä. Pinterestissä on kuvia Bardin reseptien innoittamista kokkailuista.

E-kirjan tietoja:

Elizabeth Bard: Lunch in Paris - A Love Story, with Recipes

Little, Brown and Company, 2010

350 pages