Tietokirjaviikon vinkkejä!

Tällä viikolla vietetään tietokirjaviikkoa. Blogini seuraajille lienee selvää, etten ole se innokkain tiedon lukija, mutta päätin kuitenkin teemaviikon kunniaksi vinkata muutamaa erityisen hienoa, blogiaikana lukemaani tietokirjaa. Olkaapa hyvät, kuvan alta löytyy laatuvinkkejä!

Photo by Joyce McCown on Unsplash

Kirjallisten kulttuurimatkojen ystäville:

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi -sarja (WSOY)

Sauttoufin omaelämäkerrallinen, lapsuusmuistoihin perustuva sarjakuvaromaanien sarja kertoo arkisesta elämästä Libyassa ja Syyriassa lapsen näkökulmasta. Muistan, että sarjan ensimmäinen osa oli minulle lähes kulttuurishokki, sen verran kaunistelemattomilta ja hurjilta Sauttoufin tarinat tuntuivat. Mutta niin vain koukutuin sarjaan, ja kävin juuri hakemassa kirjastosta muhkean neljännen osa luettavakseni.




Lääkärien elämästä kiinnostuneille:


Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta (S & S)

Marsh on brittiläinen, eläkkeelle siirtynyt aivokirurgi, jolla on myös kirjoittamisen taito hallussaan. Hänen muistelmansa uran varrelta opettavat lukijalle ainakin sen, miten pienestä elämä voi olla kiinni ja millaisten asioiden kanssa vaativan kirurgian parissa työtään tekevät lääkärit joutuvat painiskelemaan. Ajatuksia herättävä kirja.



Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista (Art House)

Kayn kirja valottaa myös brittiläistä terveydenhuoltoa, tällä kertaa gynekologian näkökulmasta käsin. Kayn kirjoitustyyli on mustan humoristinen eikä peittele kirjottajan asennetta lääkärintyön arjen puutteita kohtaan. Kirja koostuu Kayn omista päiväkirjamerkinnöistä.


Kiehtovaa historiaa:


Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt - Sodassa ja rakkaudessa (Schildts)

Lovellin kirja englantilaisesta sisarusparvesta ja heidän erikoisista kohtaloistaan on eräs suurimpia suosikkejani elämäkertojen saralla. Muistelen lukeneeni kirjaa kuin huimaa romaania, ja tuntui epätodelliselta, mitä kaikkea yksi perhe on saanut ja joutunut kokemaan. Kirjan kuvaama aika alkaa 1900-luvun alkupuolelta.



Mikko-Olavi Seppälä: Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki (WSOY)

Seppälän 1920-luvun Helsinkiä kuvaava kirja on ilo silmälle, sillä kirjan kuvitukselle on vaikeaa keksiä riittävästi kehuvia ilmaisuja. Myös tiedollinen anti on huippuluokkaa, kirja on melkoinen (nippelitiedon) tietolaari. Vinkki Helsingin seudulla asuville ja siellä matkaileville: ajanjaksoon liittyvä näyttely on vielä hetken aikaa auki: http://hakasalmenhuvila.fi/nayttelyt/suruton-helsinki/.

Kommentit

  1. Kiitos vinkeistä. Ainakin kaksi viimeisintä kirjaa kiinnostaa minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaksi viimeistä olivat minunkin mielestäni viiden tähden kirjoja.

      Poista
  2. Suruton kaupunki on ihana tietokirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tekisi mieli hankkia kirja omaankin hyllyyn.

      Poista
  3. Surutonta kaupunkia hehkutan minäkin, taisin aikoinaan saada sinulta vinkin. Marsh kiinnostaa, kunpa vaan ehtisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marshin muistalmat ovat vetävää luettavaa, kannattaa kyllä kokeilla jos vaan lukuaikaa löytyy. Eikä kirja muistaakseni ollut edes mahdottoman paksu.

      Poista
  4. Hyviä vinkkejä! Tulevaisuuden arabi, Kohta voi vähän kirpaista ja Suruton kaupunki kiinnostavat erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos Tulevaisuuden arabista innostut, niin luettavaa onkin kivasti kun on jo monta osaa ilmestynyt.

      Poista
  5. Enpä tullut noita omaelämäkerrallista sarjakuvia ajatelleeksikaan tässä kohtaa. Yritän ehtiä vielä mukaan tähän tietokirjaviikkoon.

    Suruton kaupunki näyttää hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, olen mieltänyt Sattoufin sarjakuvat muistelmatyylisiksi, sen vuoksi ne tähänkin koosteeseen päätyivät... eivät ne ainakaan puhtaasti fiktiota ole. :) Kivaa, jos ehdit vinkkailemaan tai muuten osallistumaan viikkon. Ja voihan tietokirjoista vinkata milloin vaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.