Kirjankansibingon kansikoosteeni

Heipä hei bingoilijat, muistattehan, että kesän 2019 kirjankansibingo päättyy tänään. Jos haluatte tehdä blogiinne koostejutun haasteesta, sen ehtii mainiosti kirjoittaa vielä ensi viikolla, sillä tarkoitukseni on vetää haastetta yhteen vasta syyskuun alussa. Kooste ei tietenkään ole pakollinen - riittää, että kerrot mitä haasteeseen luit. Luetuista ja bingorivien määrästä voi kertoa haasteen aloitusjutussa tai vaikkapa tämän jutun kommenttikentässä. Muutaman yhteenvedon kesän bingomenestyksestä olen jo saanutkin, kiitos!

***

Entäpä miten sujui bingoemännän bingoilu? Ihan kivasti, sillä sain omaan ruudukkooni 23 kantta. Lopussa iski jonkinlainen ahneus ja käytin aikaa metsästäessäni sopivia kansia loppuihin ruutuihin. Jännitys ja ei kuvaa täyttyivät siis täysin loppukirin ansiosta, mutta homma pysyi kuitenkin pääosin leppoisan lukemisen ja kuuntelun rajoissa. Ruudukostani löytyy seuraavanlaisia kansia. Mukana on pienet kommentit ja rivien parhaiden kansien valinta:

1. vaakarivi:

Rivin parasta kantta on vaikea valita, sillä kolme ensimmäistä kantta ovat kaikki omalla tavallaan Goodreads-asteikolla neljän tähden kansia. Romantiikassa on hienot fontit ja ihanaa pariisilaistunnelmaa, Kirja on veikeä ja tykkään sen kesäisistä väreistä, ja puolestaan viehättää Flavia de Luce -sarjan omintakeisella kansityylillään. Valitsen kuitenkin rivin parhaaksi kanneksi Yön eli Bradleyn kirjan kannen, sillä se on Flavia-sarjan parhaimmistoa. Huonekalu-kansi saa kunnian olla koko ruudukon rumin kansi. Voi kauhistus noita vanhoja dekkarikansia - sieltä löytyy melkoisia virityksiä. 

Romantiikka - Kirja - Yö...


...Puu - Huonekalu




2. vaakarivi:

Tämän rivin upein kansi on Nainen, ja myös sen sisältö on täyttä timanttia. Toinen suosikkini löytyy Ferranten Napoli-sarjasta, jonka ulkoasu on joka osassa ollut kovasti minun makuuni. Sarjan päätösosa ei tehnyt poikkeusta, onhan kannessa runsaasti lempivärini okran sävyjä.

Ruutuja - Lempiväri - Nainen...


...Ei kuvaa - Lomahaave




3. vaakarivi:

Kolmannen rivin suosikkikanteni löytyy Jännitys-ruudusta. Kansi kuvastaa hyvin kirjan sisältöä, sillä norjalaisessa nuortendekkarissa seikkailtiin paljon yöaikaan.

Harrastus - (Hauska kansi) - Matkalla...


...Jännitys - Vähintään 5 eri väriä


4. vaakarivi:

Ovi-ruudun nuortendekkarin kansi on ehdoton suosikkini rivin kansista, ja eräs koko ruudukon parhaita kansia. Sen värimaailma on kaunis, ja parantolan salaperäinen tunnelma välittyy hienosti sen kuvasta. Kotieläin-kansi puolestaan on ruudukkoni nostalgiapläjäys, sillä pelkästään Tintti-kansien katselu tuo paljon lukumuistoja mieleen.

Ovi - Mies - Piirroskuva...


 ...Kotieläin - Juoma



 5. vaakarivi:

Virginia Woolfin Majakassa on huikean tyylikäs, hämyisen utuinen kansi, ja heti kun näin sen, tiesin että tässä on täydellinen valinta unenomainen-ruutuun. Rivin muista kansista ei ole vastusta Majakalle, mutta Kultahatun leffakansi on silti leffakansikategoriassa melko hyvä. En yleensä oikein innostu elokuvakansista, mutta Kultahatun 20-luvun tyyli puree.

Unenomainen - (Numeroita) - Kaunis vaate...


...Eksotiikka - Raitoja




***

Semmoiset bingoilut tällä kertaa. Kansien sovittelu ruudukkoon oli jälleen yhtä kivaa kuin ennenkin. 😊

Kommentit

  1. Täällä minun koosteeni. Sinä sait hienosti koko ruudukon täyteen. Minulta jäi neljäs bingorivi yhtä vaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa minulle jäi kaksi tyhjää ruutua. :) Kiitos koosteesta ja onhan kolme bingoa oikein hyvä tulos. Kivaa, että lähdit mukaan bingoilemaan!

      Poista
    2. Niinpä näyttää! En vain heti huomannut, kun kukkaset ovat niin levittäytyneet. :)

      Poista
  2. Minulta jäi yhtä ruutua vajaaksi tällä kertaa. :) Julkaisin blogissani koosteen tänään.
    Kiitos bingon emännöimisestä!

    VastaaPoista
  3. Näköjään meillä ei ole bingoruudukossa yhtään samaa, Tiranan sydämen olen lukenut aiemmin. Kolme bingoa oli minun saldoni. Kiitos kivasta kesähaasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin joustava haaste, että kesän ruudukoiden kirjavalikoima taitaa olla melkoinen. Mukavaa, että innostuit bingoilemaan - kolme riviä on hyvä saavutus!

      Poista
  4. Tämän kesän kirjojen kannet eivät tuottaneet minulle yhtään bingoriviä, joten jätän koosteenkin tekemättä. Kansia oli kuitenkin yhtä kiva sijoittaa ruudukkoon kuin ennenkin. Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, kiva kuulla että bingoruudukosta oli kuitenkin iloa kesän mittaan vaikkei bingoriviä nyt muodostunutkaan. :)

      Poista
  5. Teen ensi viikolla koosteen, vaikka huonosti menikin. Kaksitoista kirjaa postasin ja viisi odottaa postaamista, mutta nyt se on myöhäistä. :) Palaan tänne, kun saan koosteen tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tee vain kooste kun ehdit. Eikä se mitään haittaa, vaikkei nyt bingoriviä muodostunutkaan. Kansien metsästely ja ruudukkoon sijoittelu on ollut ainakin minulle iso osa hauskuutta. :)

      Poista
    2. Vielä lisään tähän, että minun puolestani on ok ottaa ruudukkoon mukaan nekin kirjat, joista et ole vielä ehtinyt blogata mutta jotka olet haasteaikana lukenut. Villikselläkin on pari tämmöistä, ks. seuraava kommentti.

      Poista
    3. Kiitos mahdollisuudesta lisätä luettuma, mutta postaamattomia kirjoja, mutta en käyttänyt tätä oljenkortta. Mennään sillä, mitä aikaiseksi sain. :)

      Postaus löytyy täältä: https://mannilainen.blogspot.com/2019/08/kirjankansibingo-ei-riveja-tallakaan.html

      Tämä on kyllä hauska haaste eli sinänsä ei niin haittaa, vaikkei tosiaan rivejä tulisikaan.

      Poista
    4. Ok, kiitokset koosteesta ja kivaa, että olit taas haasteessa mukana. :)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta jälleen kerran! Bingoruudukkoni (13 osumaa joista 2 täyttä riviä, yksi yhtä vaille täysi rivi sekä yksi hajaosuma) löytyvät täältä:

    http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2019/08/kooste-kesan-2019-kirjankansibingosta.html

    Tarkoitus oli lisätä koosteeseen myös kansikuvat, mutta se jäi ainakin vielä tekemättä, ehkä lisään ne myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koosteesta ja haasteeseen osallistumisesta! Sait kyllä tosi kivasti bingorivejä. :)

      Poista
  7. Kas, meillä on peräti kaksi samaa kirjaa (Kuolon kultaiset kiehkurat ja Osasto 23) ja vieläpä samoissa ruuduissa. Sain kerättyä kaksi bingoa. Kiitos ruudukon laatimisesta! Koosteeni ilmestyy huomenna täällä: https://kirjakissa.blogspot.com/2019/08/kirjankansibingon-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska sattuma, että valittiin noille kirjoille samat ruudut.. mietin Frantzin kirjaa numero-ruutuunkin, mutta ajattelin, että ovi-ruutuun on vähemmän tarjokkaita ja laitoin sen sinne. No, numerot jäivät sitten löytymättä. :) Kiitos sinulle haasteeseen osallistumisesta!

      Poista
  8. Kiitos bingon emännöinnistä! Linkin takaa löytyy Luettua ja maistettua -blogin koontipostaus. Yhteensä tuli bingoon luettua 13 kirjaa ja yksi bingorivi tuli myös.

    Tosi mukava on ollut kesän aikana seurata muiden bingojen etenemistä ja nyt päästä lukemaan myös koontipostauksia.

    https://luettua-ja-maistettua.blogspot.com/2019/08/kirjakansi-bingo-kesalle-2019.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle osallistumisesta! Juu, toisten koosteita tosi hauskaa lukea ja bongailla mitä ihanimpia kirjankansia.

      Poista
  9. Hieno ruudukko sinulla! Meillä on tuo Juoma-ruutu sama. Tällä kertaa sain viisi täyttä bingoriviä, mikä on enemmän kuin yleensä bingoillessani. Tää kesäbingoilu on niin hauskaa.
    Tässä on koosteeni:
    https://kirjanpauloissa.blogspot.com/2019/08/kirjankansibingon-2019-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koosteesta ja osallistumisesta! Mukavaa, että sinulla oli noin menestyksekäs bingokesä. :)

      Poista
  10. Yhden bingon onnistuin saamaan! Koosteeni täällä: http://lasisipulissa.blogspot.com/2019/08/kirjankansibingon-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut bingorivistä! Mukavaa, että olit mukana haasteessa. :)

      Poista
  11. Bingo! Sain kuin sainkin osallistuttua haasteeseen ajatuksen kanssa. Kiitos! Nämä ovat kivoja! Tässä linkki postaukseeni: https://kirjahyllyssablogi.blogspot.com/2019/08/kesaisen-kirjankansibingon-tulos.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.