Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

Luin Robin Hobbin paksun fantasiaopuksen Salamurhaajan oppipojan (Otava, 1996) kesähelteillä, jotka ovat vain kaukainen muisto juuri nyt, kun Oulussa on kunnon talvi, lunta ja pakkasta (eilen aamulla -16 astetta, kun lähdin yliopistolle 😮 - marraskuun tavanomaiset vesisateet on todellakin hypätty yli). Jostain syystä muhkea romaani on jäänyt makoilemaan bloggausjononi hännille, vaikka luin sen aivan ahmimalla. Kirja aloittaa Näkijän taru -sarjan, jonka seuraavat osat taitavat olla vielä tätä avaustakin paksumpia. Itse asiassa näin Helsingin kirjamessuilla täyden hyllyn Hobbin tuotantoa, ja sen perusteella tiiliskivet ovat kirjailijan ominta aluetta.

Minulla tutustuminen Hobbin tuotantoon taitaa tällä erää jäädä tähän yhteen kirjaan. Salamurhaajan oppipoika oli vetäväjuoninen tapaus, mutten koukuttunut sen päähenkilöön tai fantasiamaailmaan siinä määrin, että jatko-osat houkuttelisivat. Vaikka luin kirjan tosi nopeasti, Salamurhaajan oppipoika jäi lopulta yllättävän keskinkertaiselle ja viihdyttävälle tasolle. Taisin näet odottaa muutamaa astetta päräyttävämpää lukuelämystä, sen verran suosittu nimi Hobb on.

Salamurhaajan oppipoika alkaa kuitenkin todella maailmoja ja niiden historiaa syleilevästi:

"Kuuden herttuakunnan historia on suurelta osin sama kuin maiden valtiassuvun, Näkijöiden, historia. Täydellinen historiikki ulottuisi aikaan ennen Ensimmäisen herttuakunnan perustamista, ja jos vain nimet vielä olisivat muistissa, kerrottaisiin kaukosaarelaisten merirosvojen retkistä. Kuinka he muinoin nousivat rannalle, missä tuulet olivat leudot ja lempeät päinvastoin kuin heidän Kaukosaarten viimat. Mutta jo aikaa sitten ovat unohtuneet noiden esi-isäin nimet." (s. 7)

Kirjan kertojana on elämänsä ehtoopuolella oleva mies, joka kertoo tarinaansa siitä, mistä hänen muistonsa alkavat eli kun hänet kuusivuotiaana vietiin kasvatettavaksi kruununperijä Prinssi Uljaan eläintenhoitajalle. Poika on Uljaan äpärälapsi, ja kun Uljas syrjäytetään valtaistuinpelistä, pojan tulevaisuus alkaa näyttää synkältä. Salamurhaajan oppipoika seuraa Fitziksi kutsutun pojan taivalta merkillisessä valtaapitävien asuinsijassa Peuralinnassa: kuinka tämä saa monenlaista opetusta ja pääsee viimein salaperäisen Chaden oppiin. Ja ne opit voivat olla kuolemaksi...

Tapahtumia Salamurhaajan oppipojasta ei totisesti puutu, ja sen sivuille mahtuu monia tosi erikoisia ja kiehtovia hahmoja. Kuten vaikkapa iätön, sukupuoleltaan hämärä Narri: "Narrista puheen ollen on melkein tärkeämpää se, mitä emme tiedä kuin mitä tiedämme. [...] monessa tapauksessa hän on ennustanut, vaikka hyvinkin epäselvään, myöhempien tapahtumien kulun aivan oikein." (s. 163-4) Tai voimakkaan Taidon hallitsija ja opettaja Galen, jolla vaikuttaa olevan omat syynsä vihata Fitziä. Lopputuloksena on melkoinen pyyhällys seikkailusta toiseen, ja samalla seurataan Fitzin kasvamista ja kehittymistä, sydänsuruja ja elämän eteen heittämiä kolhuja. 

Kenties sujuvasti etenevä sekametelisoppa on liian tyly tuomio kirjan sisällöstä, mutta joka tapauksessa minulle ei jäänyt Salamurhaajan oppipojasta sen kummempaa punaista lankaa mieleen kuin että kyseessä on varsin vaiherikas nuoren pojan kehitystarina. Henkilögalleria on niin runsas, että sen kiinnostavat hahmot vievät toisiltaan tilaa eikä keneenkään saa kovin syvällistä otetta. Kirjan yleistunnelma on jollain tapaa mahtipontisen kolkko ja hieman pahaenteinenkin, sillä vanhempi Fitz kommentoi aina välillä tapahtumien kulkua karuun tapaansa. Välillä tuntuu, että kokonaisten valtakuntien suuret asiat kietoutuvat Fitzin kohtaloon. Näiden valtataisteluiden ja juonittelujen seuraaminen oli aikansa aivan kiinnostavaa, mutta kuten jo jutun alussa totesin, minulle riitti tämä kerta-annos Fitzin elämää. Salamurhaajan oppipoika saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

***

POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteessa kirja sopii kohtaan "A book about someone with a superpower", sillä Fitzillä on merkillinen Vaistoksi kutsuttu kyky asettua eläinten sieluun ja puhutella näitä niiden omalla kielellä.

Goodreads: 3 tähteä

Mistä kirja minulle? Oma pokkariostos.

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Todella vaiheessa, Kirjoihin kadonnut, Kirjojen pyörteissä

Kirjan tietoja:

Robin Hobb: The Farseer: Assassin's apprentice (1995)

Suomennos Sauli Santikko

Otava, 1996

447 sivua