#naistenviikko: Ananda Devi: Näistä raunioista
Naistenviikkoni jatkuu lukumatkalla Mauritiukselle, joka pimeämmälle puolelle Ananda Devin pienoisromaani Näistä raunioista (Fabriikki Kustannus, 2018) sijoittuu. Kirjan kertojina on muutamia Mauritiuksella asuvia nuoria, joiden elämä kulkee turistivirtojen ulkopuolella. Arki saarella on karua ja julmaa, on pärjättävä miten parhaaksi näkee. Kirjan väkevimmäksi hahmoksi nousee Éve, joka käyttää vartaloaan saadakseen sen mitä haluaa. Hänen hoikassa varressaan on voimaa, mutta siinä piilee myös tuhon ainekset. Éven naiskuva on erikoinen yhdistelmä vahvuutta ja herkkyyttä, ja lopun traagiset tapahtumat vain korostavat hänen ainutlaatuisuuttaan.
Näistä raunioista kuvaa Mauritiuksen elämää tavalla, jota en osannut odottaa. Kirjan juonenkulku paljastaa hyytäviä kohtaloita, ja mielikuvien kaunis saari osoittautuu kirjassa rumaksi ja kovaksi paikaksi. Devin kerronta pitää todella otteesseen, siinä on hyvä rytmi ja juuri sen ansiosta kirjan sivuilta paljastuva rikosjuttu kohoaa paljon tavanomaisen dekkarin yläpuolelle, jos nyt tähän genreen haluaa kirjaa verrata.
Näistä raunioista kuvaa Mauritiuksen elämää tavalla, jota en osannut odottaa. Kirjan juonenkulku paljastaa hyytäviä kohtaloita, ja mielikuvien kaunis saari osoittautuu kirjassa rumaksi ja kovaksi paikaksi. Devin kerronta pitää todella otteesseen, siinä on hyvä rytmi ja juuri sen ansiosta kirjan sivuilta paljastuva rikosjuttu kohoaa paljon tavanomaisen dekkarin yläpuolelle, jos nyt tähän genreen haluaa kirjaa verrata.
"Olen elänyt monta elämää. Ja vielä muitakin, joita en muista. Kaikki päättyvät samalla tavalla. Seinää vasten.Katselen tanssahtelevia pikkutyttöjä ja naisia, jotka kävelevät suoraan valitsemaansa reittiä. Näen mietteliäitä miehiä ja vanhuksia, jotka iloitsevat auringosta valkoisilla hiuksillaan. Televisioissa on riemukasta onnea ja typerää kärsimystä, eikä mikään vastaa sitä mitä olen, sitä mitä näen. Miksei täällä, Troumaronissa, ole mitään mikä näyttäisi samalta?En ole mitään. Tienvarren onnettomuus. Hukkaan heitetty elämä. Yksittäinen, irrallinen, pois pyyhitty. Yö nielee minua. Sen ahneudella ei ole rajaa. Se nakertaa palan kerrallaan. Eikä lopeta." (s. 102)
Rujo pieni kirja on kiihkeydessään ja intensiivisyydessään oikea
lukuhelmi. Kaukaisia lukumatkoja haluavien kannattaa ehdottomasti poimia
tämä kirja lukupinoon. Kirjasta on tehty myös elokuva, joka olisi todella mielenkiintoista nähdä. Youtubesta voi käydä katsomassa leffan trailerin, joka vaikuttaa lupaavalta:
Suomessa elokuva on kansiliepeen mukaan ollut ainakin festarilevityksessä. Goodreadsiin Näistä raunioista saa minulta neljä tähteä.
***
Osallistun kirjalla Kirjahyllyn aarteet -lukuhaasteeseen. POPSUGAR 2019 Reading Challenge -haasteessa saan kirjasta merkinnän kohtaan 'a book written by an author from Asia, Africa or South America', sillä Devi on kotoisin Mauritiukselta, jonne kirjan tapahtumatkin sijoittuvat. Lukemattomat naiset -haasteessa sijoitan kirjan kohtaan IV. Kirja tytöstä/naisesta, joka on erilainen kuin sinä.
Osallistun bloggauksella Kulttuuripohdintoja-blogin Tuijan naistenviikkohaasteeseen.
Osallistun bloggauksella Kulttuuripohdintoja-blogin Tuijan naistenviikkohaasteeseen.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjavarkaan tunnustuksia, Mummo matkalla, Mitä luimme kerran
Kirjan tietoja:
Ananda Devi: Eve de ses décombres (2006)
Suomennos Saana Rusi
Fabriikki Kustannus, 2018
146 sivua
VastaaPoistaRujo, intensiivinen ja koskettava! Sadiq: "Olen tehnyt jotain, En tiedä onko se minkään arvoista, mutta olen tehnyt jotain. - Olen nuori: ojentakaa auttava käsi... "
Devin kerronta on omaleimaista, värikästä ja syväluotaavaista, eikä jätä lukijaansa ulkopuoliseksi. Troumaronissa vierailu kannatti ja ehkäpä opettikin jotain, ainakin antoi ajateltavaa.
Devi on todella kiinnostava kirjailija, ja on kyllä hienoa, että Fabriikki suomentaa maailmalta tämmöisiä teoksia. Avartavat kovasti meidän kirjallisuuskenttää.
Poista