Kaksi kotimaista: Nälkävuosi ja Kissani Jugoslavia
Helsingin Sanomissa julkaistiin viime vuoden lopulla sadan kirjan lista 2000-luvun parhaista kotimaisista kirjoista. Lista herätti kirjapiireissä jonkin verran huomioita (tosin nyt tuntuu, että hädin tuskin muistan koko listaa 😏), ja inspiroiduin siitä alkuvuodesta sen verran, että tein muutaman kirjastovarauksen. Kotimaisen kirjallisuuden lukeminen on minulle ainainen haaste, ja mikä tahansa lisätsemppi on tervetullut. HS:n listalta poimin lukuun pari kirjaa, jotka menevät laariin "kaikki paitsi minä ovat lukeneet". Kiitokset siis listalle, tulipa selätettyä pari paljon huomiota saanutta kirjaa. Nälkävuoden luin alkuvuonna, Kissani Jugoslavia jäi ensi alkuun kesken mutta sain sen pari päivää sitten luettua loppuun. Näiden kirjojen myötä sanon heipat HS:n listalle - hauskahan tämmöisiä listoja on lukea ja tutkia, mutta en tämän enempää aio tähän käyttää aikaa. Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että tulin lukeneeksi nämä kaksi kovaa kotimaista esikoiskirjaa (!):
*
Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala, 2012)
Ollikaisen esikoisteos oli ilmestyessään kirjabloggaajien suosikki, sillä se voitti Blogistanian-palkinnon vuonna 2012. Kirja oli myös Finlandia-ehdokkaana, mutta minä karttelin kirjaa näin pitkään, koska kirjan aihe vaikutti liian ahdistavalta. En lisäksi koskaan ole ollut erityisen innostunut historiallisista romaaneista. Alkuvuodesta kuitenkin vakaasti päätin, etten jätä kirjaa kesken, ja nopeastihan se sitten tuli luettua, sillä kirja on kovin lyhyt, vain pienoisromaanin mittainen. Kirja kuvaa nimensä mukaisesti Suomen historian synkkää ajanjaksoa, vuosien 1867-1868 nälkävuosia. Pääosassa on sekä köyhää kansaa että parempiosaista väkeä, ja erityisesti nuori Mataleena-tyttönen jäi mieleen katsoessaan peilistä omaa kuvaansa, joka näyttää kuin pieneltä vanhukselta - niin on ruuan puute riuduttanut nuorta ihmistä.
Ollikainen on saanut tiivistettyä lyhyeen romaaniin olennaisen nälkävuosien aiheuttamasta kurjuudesta, mutta päädyin silti antamaan Nälkävuuodelle "vain" kolme tähteä Goodreadsiin. Kenties aihepiirin ankeus vaikutti omaan lukukokemukseeni sen verran, että kirjaan oli hieman vaikea suhtautua muutoin kuin "kiinnostavaa tietää mistä on kyse". Kirjan ihmiskohtalot ovat riipaisevia, mutta kuten sanoin, historialliset romaanit eivät oikein ole minun juttuni. Jos joku haluaa kaunokirjallisen esityksen nälkävuosien vaikutuksesta tavallisen ihmisen elämään, suosittelen kyllä kokeilemaan Ollikaisen esikoiskirjaa.
Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaaan 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 6. Suomen kehityksen harppauksia tai kohtalonhetkiä.
*
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava, 2014)
Kissani Jugoslavia ei aikoinaan jäänyt minulta lukematta mistään erityisestä syystä, mutta kun kirjan viimein tulin pari päivää sitten lukeneeksi, huomaan että minulla on sen kanssa sama vaikeus kuin muidenkin lukemieni Statovcin kirjojen kanssa: en oikein pääse sinuiksi kirjan kanssa, ja lopputuloksena on keskiverto kolmen tähden lukukokemus. Statovci on niin kehuttu ja hypetettykin kirjailija, että tämmöinen väistämättä tuntuu jonkinlaiselta pettymykseltä.
Kissani Jugoslavia etenee kahden kertojan ja aikatason voimin: nykyhetkessä seurataan Suomessa asuvaa, kosovolaistaustaista Bekimiä, joka kipuilee identiteettinsä kanssa. Homoseksuaalisuus, yhteiskunnan rasismi ja vaikea suhde vanhempiin - pureksittavaa riittää. Kevään 1980 tapahtumissa palataan hetkeen, joilloin Bekimin vanhemmat solmivat avioliittonsa. Kosovolaiset perinteet esitellään hienosti lukijalle, samoin saadaan lyhyt väläys niihin syihin, miksi perhe päätti jättää kotimaansa ja lähteä Suomeen.
Kirjassa on todella paljon kiintoisia aineksia, varsinkin kun mukaan on otettu eläinsymboliikkaa kissojen ja käärmeiden muodossa. Kissani Jugoslavia oli minulle silti epätasainen lukuelämys. Loppua kohden kirja oli erittäin hyvä, sillä esimerkiksi Bekimin matka perheen kotiseudulle oli tunnelmaltaan intensiivinen ja väkevä. Kirjan alkupuolen kuvaus päähenkilön vanhempien avioliiton vaiheista sen sijaan oli hieman ennalta-arvattava. Ylipäänsä Bekimin äidin kokemukset väkivaltaisessa avioliitossa sivuutettiin aika nopeasti siihen nähden, että hän on toisena kertojana kirjassa.
Annoin kirjalle kolme tähteä Goodreadsiin. Kirjassa on paljon hyvää ja se valottaa hienosti maahanmuuttajan kokemuksia maassamme, mutta kokonaisuus jäi hieman sekavaksi.
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 10. Maahanmuuttajana Suomessa.
Pidän näistä molemmista, sen sijaan en ole oikein innostunut Ollikaisen myöhemmistä kirjoista, ja Statovcillakin olen löytänyt enemmän kritiikkiä myöhemmistä kirjoista, paitsi nyt viimeisimmästä 'Lehmä synnyyttää yöllä'. Sitä pidän mestariteoksena.
VastaaPoista