Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä
Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä (Siltala, 2014) on niitä kirjoja, joista muistan lukeneeni paljon kehuja. Melko pian kirjan edetessä huomasin, että kirjan kevyen särmikkäästi etenevä kerronta on todella maininnan arvoinen. Omavaltaista menettelyä liihottelee vaivattomasti eteenpäin, ja kirjan sivuilta piirtyy kaksi terävänäköistä henkilökuvaa ja yhden suhteen viiltävä analyysi.
"Oli hiljaista. Meni viikko. Hätäännys ja itsesyytökset saivat Esterin melkein oksentamaan. Ystävätärkuoro sanoi, ettei mahdollisuus niin helposti häviä. Jos juttu oli minkään arvoinen, mies oli vielä kiinnostunut. Ester ei ollut tehnyt mitään väärää, voisihan Hugokin tehdä aloitteen, ei kaikki ollut Esterin varassa. Ystävätärkuoro muodostui rakkaimpien ystävien kootuista hyvistä neuvoista ja varoituksista. Ne auttoivat Esteriä jaksamaan vielä muutaman tunnin silloin kun synkkyys tuntui kietovan koko elämän käärinliinaan." (s. 58)
Omavaltaista menettelyä on tarina eräästä parisuhteesta. Kolmekymppinen runoilija-esseisti Ester tapaa taiteilija-Hugon ja menettää tällä sydämensä. Kirja kertoo suhteen etenemisestä Esterin näkökulmasta. Ester kulkee rakkauden huumassa, vaipuu menetyksen tuskaan - vain noustakseen sieltä uuden toivon siivittämänä. Ester-parka, tekisi mieleni todeta. Omavaltaista menettelyä kuvaa rakkauden riepottelemaa naissielua sellaisella tarkkuudella, että lähes hirvitti. Siis silloin, kun ei hieman pahanilkisesti naurattanut.
Andessonin tekstissä on kepeää leikillisyyttä, joka teki lukemisesta nautinnollista. Minun on silti myönnettävä, että kirjan ideat kävivät jo hyvissä ajoin niin selviksi, että olin tyytyväinen, kun Omavaltaista menettelyä viimein loppui. Esterin poukkoilu Hugon koukussa alkoi jossain vaiheessa toistaa itseään, ja oli liiankin helppoa arvata mihin juoni etenee. Esterin ja Hugon persoonat kannattelivat silti hienosti kirjaa, vaikkeivät he kirjallisuuden miellyttävimpiä henkilöitä olleetkaan. Luulen kuitenkin, että todellisuudesta löytyy liiankin monta vastinetta sekä Esterille että Hugolle.
Helmet-lukuhaasteessa kirja on oivallinen valinta esimerkiksi kohtaan 23. Käännöskirja. Itse luin kirjan viime vuoden puolella, joten en liitä sitä mukaan omalle haastelistalleni.
Helmet-lukuhaasteessa kirja on oivallinen valinta esimerkiksi kohtaan 23. Käännöskirja. Itse luin kirjan viime vuoden puolella, joten en liitä sitä mukaan omalle haastelistalleni.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa, tässä muutama linkkivinkki: Kirjojen kamari, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Sivutiellä ja Kujerruksia
Kirjan tietoja:
Lena Andersson: Egenmäktigt forfarande - en roman om kärlek (2013)
Suomennos Sanna Manninen
Siltala, 2014
214 sivua
Voi Ester, Ester. Tämä on mainio kirja, vaikka Ester ja Hugo ovatkin mitä ovat :) Pidin tästä tosi paljon, mutta jatko-osaa en enää oikein jaksanut.
VastaaPoistaVoi voi tosiaan. :) Minullakin jäänee jatko-osa lukematta. Tämä riitti minulle, mutta Andressonin muu tuotanto kyllä kiinnostaa kovasti (jos sitä on käännetty). Sen verran hienosti hän kirjoittaa.
PoistaMinä pidin tästä ja jatko-osastakin, vaikka kirjan "idea" ja toisto ehkä vähän kärsivät mitä pidemmälle mentiin. Toisaalta juuri se raivostuttavuus kun Ester ei koskaan opi, se fiilis kun teki mieli paiskoa kirjaa seinään turhautuneena, oli myös kirjan plussa. Kun kirja onnistuu ravistelemaan sellaisia tunteita lukijasta, niin se on hyvä se.
VastaaPoistaAivan, Esteriä olisi tehnyt mieli ravistella ja lujaa. Herää, nainen!! :D Noin voimakasta tunnetta kirjan henkilöhahmoa kohtaan en olekaan vähään aikaan kokenut. :)
Poista