Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018, mutta jostain syystä minulla on jäänyt tämä erittäin kauniskantinen kirja lukematta. Kiinnostusta on kyllä ollut, mutta kenties kirjan tuhdin oloinen sivumäärä on korottanut lukukynnystä (vaikkei tämä edes ole erityisen paksu kirja fantasiakirjaksi). Muistelen myös, että Enorannan Nokkosvallankumous oli minulle hieman hidaslukuinen kirja, ja jostain syystä arvelin, että Tuhatkuolevan kirous saattaisi olla samantyylinen luettava. Mielikuvat kirjoista muodostuvat kummallisesti, mutta onneksi nyt viimein tulin kokeilleeksi Tuhatkuolevaa. Ei se samalla tavoin valostuttanut päivääni kuin Maailmantyttäret (tälle romaanille iso sydän!), mutta ajatuksia herättävää, kauniisti kirjoitettua fantasiaa on aina mukavaa lukea.
"Oletko sinä kuollut?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen.
Tiesin sen Nubyan silmistä, eivät ihmisen silmät voineet olla sen väriset, ensikatsomalla ruskeat, mutta tietyssä valossa puhahehkuiset. En ymmärtänyt niiden katsetta, en voinut edes alkaa yrittää ymmärtää. Ehkä hän oli nähnyt enemmän kuin kenenkään pitäisi koskaan nähdä. Ja tiesin sen siitä, miten taika pyörteili hänessä, saatoin tuntea sen vaikken enää nähnytkään pikilasten silmin, kuvittelin kuinka se rönsyili hänen ihollaan ja kurotti hänestä ulospäin, heijasti hänen jokaista liikettään. Tiesin sen siitä, miten monien kuorien alla hänen ilmeensä olivat. Nubyassa mikään ei ollut minulle auki.
Tuhatkuolevan kirous on tunnelmaltaan ja teemoiltaan todella aikuismainen kirja siihen nähden, että sen päähenkilönä on 14-vuotias Pau. Kirjan alussa Pau saa tietää päässeensä oppilaaksi Magia-akatemiaan. Taikamaailma ja siihen liittyvät opinnot eivät vain ole aivan sitä, mitä taikuudesta inspiroitunut Pau olettaa. Hän joutuu keskelle valtataistelua, joka äityy lopulta hurjaksi sodaksi siitä, millainen taikominen on sallittua ja kenellä on lupa taikoa. Samalla Paulle aukenevat hänen perheensä vaietut salaisuudet: kuka hänen äitinsä oikeastaan on, ja mikä on hänen kytköksensä taikamaailman voimahahmo-Nubyaan?
Kirjassa käsitellään paljon kuolemaa, sen kohtaamista ja kokemista. Nuoreksi ihmiseksi Pau joutuu käymään läpi melkoisen tunnemyrksyn saadessaan selville, millaisen erityislahjan hän on tahtomattaan lapsuudessaan saanut. Tuhatkuolevan kiroudessa pureudutaan syvälle taikomisen olemukseen, ja sen kannalta keskeisiin salaperäisiin pikilapsiin. Pikilapset jäävät lopulta melko mystisiksi olennoiksi, mutta se on vain eduksi kirjalle - aivan kaikkea ei selitetä liian auki.
Erorannan kerronta on tässä kirjassa tutun sujuvaa ja kaunista. Juoni on hyvä sekoitus toiminnallisempaa ainesta ja hitaampia vaiheita. Kokonaisuutena Tuhatkuolevan kirous ei silti aivan toiminut minulle. Kirjassa oli useampia selkeitä suvantokohtia, joissa Pau ystävineen puuhaili sitä sun tätä, ja samalla minulla oli koko ajan tunne, että kirjan maailmassa tapahtuu jossain toisaalla jotain paljon mielenkiintoisempaa. Nubyan hahmo oli todella kiehtova, ja aivan keskeinen kirjan teemojen ja Paun oman kehityksen kannalta, mutta hänelle jäi harmittavan usein sivuhahmon osa.
Kyse voi tosin olla vain siitä, että olin liian aikuinen lukija Tuhatkuolevan kiroukselle. Nuorempana olisin kenties ollut innostuneempi Paun näkökulmasta ja siitä, että aikuismaailma jätetään jonnekin taustalle ja kuvataan sen sijaan Paun ja hänen ystäviensä touhuja. Samoin Paun hahmoon liittyvät pohdinnat minäkuvasta ja seksuaalisesta heräämisestä varmasti uppoavat paremmin nuorempiin lukijoihin.
Minulle jäi Tuhatkuolevan kirouksesta hivenen ristiriitainen loppufiilis, ja päädyin siten antamaan sille "vain" kolme tähteä Goodreadsiin. Kirja oli parhaimmillaan todella hyvä, mutta toisaalta monin paikoin kuitenkin harmillisen keskinkertaisen oloinen. Suosittelen silti lämpimästi kirjaa fantasian ystäville - Eroranta on luonut kirjaansa omaleimaisen taikamaailman.
Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 2. Fantasiakirja.
Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa sopii kohtaan 30. Finlandia-voittaja tai -ehdokas. Enorannan romaani voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian vuonna 2018.
Kommentit
Lähetä kommentti
Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.