Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Elokuun viimeisessä blogijutussani palaa menneen kesäni lukupettymykseen. Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia -kirja (Otava, 2012) oli virittänyt odotukseni korkealle, sillä luvassa oleva kolmoisdraama tuntui olevan aiheena kuin minulle kirjoitettu. Mutta ei - 600 sivua Madeleinen, Leonardin ja Mitchellin kanssa oli minulle pitkä ja puiseva taival. Vain TBR-projektini motivoi minua lukemaan kirjan loppuun. Olen toki jättänyt jo pari TBR-listan kirjaa kesken, mutta en haluaisi tehdä samaa temppua kovin monelle listan kirjoista. Vielä yksi sivu ja sitten vielä yksi, ajattelin - ja loppuihan se kirja viimein.
Naimapuuhat on täynnä kirjallisuusviittauksia, sillä Madeleine opiskelee collagessa kirjallisuutta ja on innostunut mm. Jane Austenista. Kirjan alkukielinen nimi The Marriage Plot on onnistunut, sillä Eugenides päivittää kirjalliset avioliittojuonet onnistuneesti tähän päivään. Ehkäpä tässä oli syy siihen, miksi kirja tuntui niin tympeältä. Madeleinen ihastus vakavan sairautensa salaavaan Leonardiin oli liian todellisen tuntuinen, jotta siinä olisi ollut mitään hauskaa tai viihdyttävää. Mitchellin kaukorakkaus Madeleineen ei oikeastan tarjonnut mitään ihmeellistä juoneen tai tapahtumiin. Harmitti vaan, kun Madeleinen piti antaa tehdä omat valintansa/erehdyksensä ja Mitchellin omansa. Eugenides on totisesti onnistunut kirjoittamaan Naimapuuhiin riipaisevan inhimillisiä hahmoja. Ja samalla tekemään heistä äärimmäisen mielenkiinnottomia.
Kirjan ei tarvitse olla edes kesällä hauska tai viihdyttävä, mutta silloin voisi koettaa olla vaikkapa jännittävä tai syvällinen. Ei tärpännyt näidenkään osalta, sillä Naimapuuhat onnistui olemaan minulle vain liian pitkä ja tylsä. Goodreads-tuomio: yksi tähti.
Naimapuuhien paras osuus löytyy kirjan ensimmäiseltä sivulta, sillä se muistutti mieleeni erään erinomaisen avioliittojuonikirjan ajalta ennen blogiaikaa:
"Paljon oli New Directionsin mustavalkokantisia pokkareita, enimmäkseen runoja H. D.:n tai Denise Levertonin kaltaisilta nimiltä. Tuossa olivat Coletten romaanit, joita hän luki salaa. Ensipainoksena Updiken Parit, äidin kirja, jota Madeleine oli kaikessa hiljaisuudessa vilkuillut kuudennella luokalla ja hyödynsi nyt englanninkielisen kirjallisuuden kandidaatintutkielmassaan, jonka aiheena oli avioliittojuoni." (s. 11)
Updiken Parit! Jee - tämä se on! Tykkäsin kirjasta aikoinaan tosi paljon, mutta jotenkin kirjan tekijä ja nimikin pääsi unohtumaan. Mutta heti kun se osui silmääni Naimapuuhien ensimmäisellä sivulla, tiesin että tuo, tuo se on. Kiitos Eugenides. :)
Goodreads: 1 tähti
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogeissa P. S. Rakastan kirjoja, Sabinan knalli, Kujerruksia ja Annelin lukuvinkit. Lisää juttuja löytyy googlettamalla.
Kirjan tietoja:Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot (2011)
Suomennos Arto Schroderus
Otava, 2012
599 sivua
Täällä toinen Naimapuuhiin pettynyt, en pitänyt tästä lainkaan. Kovat oli odotukset jo siksikin, että Eugenidesin Middlesex on yksi lempikirjojani, mutta tästä ei saanut irti sitten yhtään mitään. Tai no, ihan vähän, nautin hetkittäin siitä älyllisestä keskustelusta, jota kirjassa käytiin etenkin uskonnosta, mutta ei se todellakaan 600-sivuista teosta jaksanut pidemmän päälle kannatella. Tylsä ja puuduttava, siinäpä ehkä sanat, jotka tätä kirjaa eniten kuvaavat todella.
VastaaPoistaMinulla odottaa Middlesex hyllyssä, ja toivottavasti se olisi minullekin parempi kirja. Tämän lukeminen oli melkoista tervanjuontia :). Mutta olin tosi tyytyväinen, että kirja sentään palautti Updiken kirjan mieleeni. Parit aion ottaa uudelleenlukulistalleni. Se on sellainen pikkukaupungin ympyröihin sijoittuva parisuhdesukkulointi, jos oikein muistan.
PoistaMinunkin täytyy sanoa, että Middlesex on ollut yksi lemppareistani, eikä Naimapuuhia yltänyt lähellekään. En enää muista siitä kovin paljon, mutta päällimmäiseksi on jäänyt mielikuva, että olisin pitänyt sitä jokseenkin lapsellisena... Runsaissa kirjallisuus- ja kulttuuriviitteissä on joskus oma viehätyksensä, mutta joskus mietityttää, mikä sen kaiken tarve on. Samaan olen törmännyt mm. Siri Hustvedtilla.
PoistaKirjallisuusviitteiden määrä oli tässä kirjassa hämmentävän suuri. Nehän oikein vyöryivät päälle ensimmäisten sivujen aikana! Olisi kiva tietää, onko joku laskenut viitteiden määrän juuri tässä kirjassa. :) Middlesex-kirjaa aion kokeilla tulevan talven mittaan.
PoistaNaimapuuhia ei ollut ihan minullekaan, mutta tykkäsin siinä jostain syystä aikoinaan tosi paljon Intia-kuvauksesta! Niiden tunnelmaa koko muukin romaani olisi kaivannut enemmän angstisen ja vähän itsestään selvän yliopistorakkaustarinan sekaan. -Petter
VastaaPoistaAivan, Intia-jaksot olivat hyviä minustakin. Ne vain hukkuivat kaiken muun alle, kun kirjoitin tätä juttua. :) Mitchellin persoona on minusta muutenkin kiinnostavin kirjan kolmikosta, ja hänen puuhistaan olisi kehitellä paljon enemmän kirjaan.
PoistaVaikka näin tässä romaanissa ansioitakin, voin kuvitella myös tuon tervanjuontikokemuksen. Itse koin erityisesti henkilöhahmot epämiellyttäviksi, mikä ei sinällään tietenkään ole välttämättä huonon kirjan merkki, mutta tällä kertaa aiheutti jonkin verran tuhautumista. Naimapuuhia ei siis ole omakaan Eugenides-suosikkini. Kiitos linkityksestä!
VastaaPoistaOlihan tässä tietysti hyvääkin mukana, mutta toisaalta kirja myös onnistui saamaan minut lukijana todella turhautuneeseen mielentilaan. Ilman TBR-listaa olisin jättänyt tämän kesken. Tässä syy tuohon yhteen ainokaiseen tähteen. :)
PoistaOlin ihan varma, että olen kirjoittanut tästä blogiini, mutta en löydä! Muistan, että minulla oli tuo kirja, ja kirkkain muistikuvani siitä - jonkin hämärän opiskelijaelämän lisäksi - on kirjabloggarikollegan ilmoitus kirjojenvaihtosivullamme: Arja, olisin kiinnostunut naimapuuhista! Hieman nieleskelin, kunnes tajusin, mitä sivua luen. Kommenteista päätellen harvinaisen mieleenjäämätön kirja.
VastaaPoistaKun blogihistoriaa karttuu, eihän sitä voi enää kaikkia kirjajuttujaan muistaa. :) Tämän kirjan nimestä voi vääntää vitsin jos toisenkin, mutta ei tämä minulle hyvällä tavalla jäänyt mieleen. Olenkin laittanut jo oman kappaleeni kiertoon (onneksi ostin tämän alemyynnistä!).
PoistaLuin tämän 3 vuotta sitten enkä muista juonesta enää mitään kovinkaan yksityiskohtaista. Olen kirjoittanut talteen, aikaan ennen blogia: "Takakansiteksti antoi odottaa yliopisto-opiskelijoiden kolmiodraamaa, modernia sellaista 1800-luvun viitekehyksessä. Ei se niin yksinkertaista ollut, sillä yhden osapuolen maanis-depressiivisyys oli isossa roolissa. 599 sivua tekstiä, joka oli minulle paikoitellen puurtamista ja sen jälkeen taas innolla ahmimista. Hieno lukukokemus. ****"
VastaaPoistaIhmettelen näin jälkikäteen hieman tuota neljää tähteä, mutta silloin se on siltä tuntunut :-)
Onpa kiva, että sinulla on muistissa tuollaisia merkintöjä kirjoista. Minulla on vain enemmän tai vähemmän hataria muistikuvia ajalta ennen blogiaikaa. :)
PoistaHeh, minäkin vilpittömästi ihmettelen miten tämä kirja on saanut Goodreadsissa oikein hyviä tähtimääriä. Mutta makuasioitahan nämä ovat. :D Maanis-depressiivisyyden mukana olo juonessa tuli yllätyksenä minullekin, sillä takakansi antoi tosiaan odottaa hieman erilaista tarinaa.
Mullakin on vain siltä vuodelta jonka joulukuussa vihdoin blogin aloitin. Ja johtuu puhtaasti siitä, että mun teki ja oli jo pitkään tehnyt mieli aloittaa kirjablogi, mutta hannasin kun jännitti niin paljon :-D Sitten kun oli muutama kirjoitus takana niin saattoi huokaista helpotuksesta, täällä ollaan, viihdytään eikä se niin pelottavaa ollutkaan 😉
PoistaKunpa joskus ehtisi lukea tuon Middlesexin...
Hih, minuakin jännitti kun aloitin tämän bloggaushomman. Oli aivan kamalaa ja samalla ihanaa, kun joku kävi lukemassa omia juttuja... :D Oi niitä aikoja! :)
Poista