Ristinolla & Miss Lonelyhearts & Neljäntienristeys
Viikon toinen keräilyeräpostaus koostuu kahdesta lukumaratonin aikana lukemastani kirjasta sekä kirjasta, jota olen lueskellut silloin tällöin alkuvuoden aikana lukulaitteestani. Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) sekä Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) edustavat lukumaratonin antia ja viime vuoden hypekirja Neljäntienristeys (WSOY, 2014) on se lukulaitekirja.
Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) oli lukumaratonini parhaimmistoa. Kirja aloittaa John Rebus -sarjan, josta olen jo pari myöhempää osaa ehtinyt lukea: Musta kirja (Rebus #5) ja Henkiin herätettävät (Rebus 13). Kiinnostukseni Rebus-kirjoja kohtaan nousi noiden lukemieni myötä siinä määrin, että päätin aloittaa sarjan aivan alusta. Ristinolla oli mainiota lukumaratonluettavaa, sillä kirja imaisi minut täysin mukaansa Edinburghin rähjäisten pubien ja syrjäisten kujien maailmaan.
John Rebus on sarjan avausosassa ylikonstaapeli, ja hänen henkilökohtaista elämäänsä tuodaan esille enemmän kuin noissa aiemmin lukemissani osissa. Näin hahmo tietenkin esitellään lukijalle, ja oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi Rebuksen armeijataustoista - Rebus onkin ollut melkoisen kova luu. Mutta Rebuksesta löytyy myös muita puolia, joten kyseessä on sopivan särmikäs hahmo. Kirjan hitaasti käynnistyvä rikosvyyhti kytkeytyy Rebuksen henkilöhahmoon, ja vaikka tämmöinen juonikuvio on periaatteessa tuttu monesta dekkarista, Ristinollan versio koukutti minut tehokkaasti. Lasten sieppaus -ja murhasarja tuntui jäävän ajoittain jopa sivuraiteille Rebuksen oman elämän ollessa etusijalla, mutta tämä ei häirinnyt minua vähääkään.
Tätä kirjoittaessani tarkistin oman hyllyni Rebus-tilanteen: pari osaa sieltä löytyy, muttei aivan niitä sarjan seuraavia osia. No eipä hätää, kohta nekin on siellä ja sitten vain lukemaan... :) Eli taidan kerätä koko sarjan omaan hyllyyni. Jotenkin Rebus-kirjojen oluthuuruinen, vähän nuhruisen rähjäinen skottityyli iskee minun dekkarimakuuni erittäin hyvin.
Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) oli lukumaratonini parhaimmistoa. Kirja aloittaa John Rebus -sarjan, josta olen jo pari myöhempää osaa ehtinyt lukea: Musta kirja (Rebus #5) ja Henkiin herätettävät (Rebus 13). Kiinnostukseni Rebus-kirjoja kohtaan nousi noiden lukemieni myötä siinä määrin, että päätin aloittaa sarjan aivan alusta. Ristinolla oli mainiota lukumaratonluettavaa, sillä kirja imaisi minut täysin mukaansa Edinburghin rähjäisten pubien ja syrjäisten kujien maailmaan.
John Rebus on sarjan avausosassa ylikonstaapeli, ja hänen henkilökohtaista elämäänsä tuodaan esille enemmän kuin noissa aiemmin lukemissani osissa. Näin hahmo tietenkin esitellään lukijalle, ja oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi Rebuksen armeijataustoista - Rebus onkin ollut melkoisen kova luu. Mutta Rebuksesta löytyy myös muita puolia, joten kyseessä on sopivan särmikäs hahmo. Kirjan hitaasti käynnistyvä rikosvyyhti kytkeytyy Rebuksen henkilöhahmoon, ja vaikka tämmöinen juonikuvio on periaatteessa tuttu monesta dekkarista, Ristinollan versio koukutti minut tehokkaasti. Lasten sieppaus -ja murhasarja tuntui jäävän ajoittain jopa sivuraiteille Rebuksen oman elämän ollessa etusijalla, mutta tämä ei häirinnyt minua vähääkään.
Tätä kirjoittaessani tarkistin oman hyllyni Rebus-tilanteen: pari osaa sieltä löytyy, muttei aivan niitä sarjan seuraavia osia. No eipä hätää, kohta nekin on siellä ja sitten vain lukemaan... :) Eli taidan kerätä koko sarjan omaan hyllyyni. Jotenkin Rebus-kirjojen oluthuuruinen, vähän nuhruisen rähjäinen skottityyli iskee minun dekkarimakuuni erittäin hyvin.
Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) oli lukumaratonini koetinkivi. 115 pitkää ja hidasta sivua. Takakansi kertoo kirjan olevan klassikko, 'katkeraa amerikkalaista komediaa'. Katkeraa oli, mutta minulle huumori oli niin mustaa, etten sitä painokirjaimista erottanut. Eli ei naurattanut. Kirjassa miestoimittaja pitää sanomalehdessä palstaa, jossa hän vastailee ihmisten huolenaiheisiin. Toimittaja kokee huolet liian henkilökohtaisina, ja tätä maailmantuskaa hän koettaa kirjassa käsitellä. Ei ollut minun kirjani, joten annan sille 2 Goodreads-tähteä.
Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys (WSOY, 2014) oli Elisa-kirjassa tarjouksessa Helsingin kirjamessujen aikaan, ja vaikka kirjan ympärillä pyörinyt hehkutus ja kohu kiinnostivat minua romaanin aihepiiriä enemmän, klikkasin kirjan lukulaitteeseeni. Kirja on ollut minulla tammi-helmikuun aikana lukulaitteeni 'lue, jos on aikaa' -kirjana, ja se edistyi luvun silloin, toisen tällöin, enkä haikaillut kirjan pariin silloin kun en sitä ehtinyt lukemaan.
Neljäntienristeyksessä valotetaan erään suomalaisen maalaisperheen neljän jäsenen tuntoja ja kokemuksia neljän kertojaäänen ja kolmen sukupolven voimin. Neljä elämänlankaa risteää ja vuosikymmenten ajan kohtaloihin kietoutuu vaiettu salaisuus. Avauspuheenvuoron saanut Maria oli kirjan henkilöistä kiinnostavin, ja hänen itsenäisen naisen tarinaansa olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Onnin kautta esille noussut seksuaalisuuden teema oli myös olennaisen tärkeä osa kirjaa, ja Kinnunen käsitteli teemaa hienovivahteisen kiihkottomalla tavalla, jota pidin kirjan vahvuutena.
Pidin kirjan sujuvasta kerronnasta ja tekstin loppuun asti hiotusta rakenteesta, mutta aihepiirin kanssa kävi kuten pelkäsin: ihan ok, mutta eipä siitä ihmeellisiä väristyksiä syntynyt. Täytyy vain todeta jälleen se, että suomalaisesta maaseudusta ponnistava elämänkokemusten ruodinta harvoin puhuttelee minua kirjoissa. Kirjalle annan kolme Goodreads-tähteä ja itselleni pisteen siitä, että viitsin kerrankin tutustua kotimaiseen, paljon kehuttuun kirjaan näin tuoreeltaan.
***
Miss Lonelyhearts antaa minulle pisteen I Spy Challange -haasteen kohtaan 7) Body Part. Ian Rankin on noussut nopeasti dekkaristisuosikkieni joukkoon, joten 50 kategorian listahaaste karttuu kohdalla 16) A book from an author you love that you haven’t read yet.
***
Goodreads: Rankinin Ristinolla saa 4 tähteä, Westin Miss Lonelyhearts 2 tähteä ja Neljäntienristeys 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kaikki kirjat ovat omia (netti)ostoksiani.
Muualla verkossa:
* Ristinollaa on luettu blogissa Kuuttaren lukupäiväkirja.
* Miss Lonelyheartsia on luettu mm. blogeissa Booking it some more, Kirjojen lumo ja Luetut, lukemattomat.
* Neljäntienristeystä on luettu niin monessa blogissa, että suosittelen Googlen käyttöä linkkien etsintään. Tässä vain muutama linkkivinkki: Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him?, Kirjan pauloissa ja There's no such thing as too many good books.
* Ristinollaa on luettu blogissa Kuuttaren lukupäiväkirja.
* Miss Lonelyheartsia on luettu mm. blogeissa Booking it some more, Kirjojen lumo ja Luetut, lukemattomat.
* Neljäntienristeystä on luettu niin monessa blogissa, että suosittelen Googlen käyttöä linkkien etsintään. Tässä vain muutama linkkivinkki: Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him?, Kirjan pauloissa ja There's no such thing as too many good books.
Kirjojen tietoja:
Ian Rankin: Knots & Crosses (1987)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2004 (2. painos)
238 sivua
Nathanael West: Miss Lonelyhearts (1933)
Suomennos Antero Tiusanen
WSOY, 2011 (3. painos)
115 sivua
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Kansi Martti Ruokonen
WSOY, 2014
240 sivua (e-kirja)
Ian Rankin: Knots & Crosses (1987)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2004 (2. painos)
238 sivua
Nathanael West: Miss Lonelyhearts (1933)
Suomennos Antero Tiusanen
WSOY, 2011 (3. painos)
115 sivua
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Kansi Martti Ruokonen
WSOY, 2014
240 sivua (e-kirja)
No niin blogger taisi syödä kommenttini, joten lyhyesti uusiksi: minulla on äänikirjana kesken Neljäntienristeys (olen noin puolivälissä) ja tuntoni kirjasta ovat hyvin samansuuntaiset kuin sinulla: kerronta on sujuvaa ja teksti myös, mutta aihepiiri ja maailma eivät kohtaa tarpeeksi omia kiinnostuksenkohteitani, että kirja puhuttelisi minua syvemmin. Vähän myös epäilin tätä ennen kirjan aloittamista. Ainakin kanssabloggaajani Anna oli myös muuten samaa mieltä tuosta, että Mariasta olisi voinut lukea enemmänkin.
VastaaPoistaVaikka tiesin etukäteen, että kirjassa on neljä kertojaa, Marian osuus tuntui loppuvan liian lyhyeen ja hänen tarinassaan hypittiin ajallisesti pitkin harppauksin eteenpäin juuri silloin, kun tarina alkoi kiinnostaa. Jo kirjan alussa harmitti, kun Marian kätilökokemukset tuntuivat oikeasti mielenkiintoisilta, ja sitten niistä ei oikeastaan puhuttu enää juuri lainkaan. No, ei sentään mennyt miinukselle tämän kirjan luku - sitäkin nimittäin vähän etukäteen pelkäsin. Tsemppiä sinulle kuuntelupuuhiin - toivottavasti äänikirjassa on hyvä lukija. Kurkkasin Elisan sivulta nimen, ja on minulle aivan uusi lukija.
Poista