Anu Kaipainen: On neidolla punapaula

Anu Kaipaisen On neidolla punapaula (WSOY, 1973) löytyi Palkintokierrokselta. Tutkailin (taas kerran, tämä on kuulkaa yllättävän hauskaa iltapuuhaa) Kirjasammon palkittujen listoja, ja Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon voittaneiden joukosta löytyi Kaipainen, joka voitti palkinnon vuonna 2006. Kaipaisen varhemmasta tuotannosta huomasin punaiseen teemaan sopivan kirjan, joten lainasin On neidolla punapaulan täysin nimen perusteella. En tiennyt, millaista kirjaa odottaa, mutta hämmästyin silti hieman, kun teksti alkoi paljastua lappilaisen matkailualan yrittäjänaisen tarinaksi. Ehkä alitajuisesti odotin jotain luontohenkistä tarinaa (ties mistä syystä..), joten kirjan aihe tuntui olevan enemmän kiinni arjessa mihin olin varautunut.

"Annikki Turusen ruokapaikassa oli kiirettä kaiken päivää. Kuudelta aamulla keittäjä Aino Tikka jo viritteli tulta isojen pannujensa alle, kokonainen poro paistui vartaassa pihalla, ja pari tyttöä juoksenteli tuvan ja keittiön väliä. Annikki itse raitamyssy päässä seisoi punoittavin poskin myymälätiskinsä takana ja kauppasi koruja. Jotkut niitä ostivatkin: rikkaat amerikkalaiset ja ranskalaiset turistit, useimmat eivät: lökäpöksyt reppuselät suomalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset. Syötiin mitä saatiin, kaikki mitä saatiin. Annikki ei turhia kitsastellut." (s. 114)

Kirjassa on melko mielenkiintoinen valikoima teemoja ja aiheita: keski-ikäisen, aikaansaavan Annikin selviäminen yrittäjänä, hänen rakkaussuhteensa saksalaiseen Hansiin, Lapin kokema riisto eteläisen Suomen taholta, nuoren tytön poliittinen herääminen ja aktivoituminen. Tähän kun lisätään vielä ripaus Lapin luonnon kaunista kuvausta ja mystifiointia, niin kyllä On neidolla punapaula oli minulle myönteinen yllätys ja aivan mukava lukukokemus. 

Kaipaisen kieli ja lauseiden rauhallinen rytmi tuntuivat hivenen vanhanaikaisilta, mutta ei se minua haitannut. Jotkut kirjan ainekset jäivät leijumaan aika irrallisina palasina, esimerkiksi kirjan keskivaiheille upotetut poliittiset jutut eivät oikein istuneet kirjan pääjuoneen. Pidin silti erityisen paljon siitä, kuinka Annikin hahmo kirjassa oli kuvattu. Vaikka jo aivan kirjan alussa tehdään lukijalle selväksi, millainen loppu hänen yrittäjyydellään on, tekstin sävy ei korosta elämän kurjuutta vaan hyviä puolia ja elämäniloa. Annikin ja Hansin rakkausjuttukin on kauniisti kirjoitettu, vaikkei se mikään kahden ihmisen idylli olekaan. Hansin loppuvaiheissa on sentään hienoa draamaa. 

On neidolla punapaula oli minulle hieman erilainen kirja, enkä varmaankaan olisi tätä lukenut ilman punaista teemakuukautta. Kirjasta jäi minulle kuitenkin hyvä lukufiilis, ja voin sitä suositella muillekin, jos Lappi tai aikuisempi rakkaus kiinnostaa. Ja sainpa myös pisteen Mikä minusta tulee isona -haasteeseen. On neidolla punapaulan Annikki Turunen on haasteessa sinnikäs yksityisyrittäjien edustaja.

Mistä kirja minulle: Kirjaston kirja

Muualla verkossa: Juttu kirjasta Oulun kaupunginkirjaston sivuilla. Harmi, että lainaamassani kappaleessa ei ollut tuommoista (tai yhtikäs minkäänlaista) kansilehteä.

Kirjan tietoja:
Anu Kaipainen: On neidolla punapaula
WSOY, 1973
301 sivua