Pian käynnistyy: Palkintokierros!
[EDIT 19.3.2015 Projekti päättynyt. Ks. postauksen loppuosa.]
Kirjallisuuspalkinto-aiheisia juttuja on viime aikoina putkahdellut blogiin jos toiseenkin. Finlandia-ehdokkaita arvuutellaan kiivaasti ja aiempien vuosien voittajia laitetaan henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen. 30-vuotisjuhliaan viettävän Finlandian lisäksi kirjabloggarit ja toivottavasti koko kirjoja lukeva kansa jännäävät, mikä on Kaikkien aikojen paras kirja.
Kirjallisuuspalkinnot ovat minulle aika usein taustakohinaa. On hienoa, että kirjat saavat palkintojen kautta huomiota, mutta palkinto ei ole ollut minulle syy rynnätä kirjaostoksille. Jos satun lukemaan palkitun kirjan enkä pidä siitä, en ajattele, että kirjamakuni on huono. Se ei vain ole samanlainen palkintoraadin kanssa.
Palkintouutisten keskellä mietiskelin, että ehkäpä palkinnot olisivat oiva aihe teemaviikkoiluun. Hylkäsin ajatuksen, kun löysin Kirjasammon sivuilta listan palkintosarjoista. 202 erilaista kirjallisuuspalkintoa, koti-ja ulkomailta! Niin paljon palkintoja, joista en ole koskaan kuullutkaan. Niin paljon palkittuja kirjailijoita, joilta en ole koskaan lukenut yhtään teosta. Teemaviikko vaihtui Palkintokierrokseen. Päätin, että nyt alkaa bloggaajan matka läpi kirjallisuuspalkintolistojen. Aion lukea yhden kirjan jokaisen listalla mainitun kirjallisuuspalkinnon voittajaluettelosta. Yksi Nobel-voittaja, yksi Finlandia-voittaja jne.
Kirjasammon lista sisältää linkit palkittuihin kirjailijoihin ja kirjoihin. Muutama poikkeus toki näkyy olevan, joten luvassa on palkittujen metsästystä Googlen avulla tai palkinnon ohittaminen. Listalla on myös runopalkintoja. Nämä hirvittävät jo etukäteen, mutta koetan olla tekemättä suurta väkivaltaa herkille runosille. Luettavat kirjat aion valita iloisesti mutuilemalla. Toivon vilpittömästi, että jokaiselta palkintolistalta löytyy edes yksi kirja, jonka jaksan lukea loppuun asti. Jos ei löydy, ehkä ohitan palkinnon tai luen väkisin jonkun ohuen kirjan.

Ensi syksynä 50/202 kirjaa luettuna? |
Ehkä se kaikkein kaunein palkintosarja x 3 loistaa poissaolollaan Kirjasammon listalla. Blogistanian Kuopus, Finlandia ja Globalia puuttuvat listalta. Mutta eipä hätää, bloggaajan oikeudella otan nekin mukaan Palkintokierrokselle. Blogistanian palkinnot ovat nuoria, joten luen yhden teoksen kolmen parhaan joukkoon selvinneistä.
Aikarajaa en tälle projektille aseta, mutta olen tyytyväinen, jos ensi vuoden loppuun mennessä olen lukenut neljänneksen listalta. Sehän on jo 50 kirjaa! Lukuprojektin etenemistä voi seurailla blogin yläpalkkiin ilmestyvältä Palkintokierros-sivulta. Ensimmäinen postaus tulee luettavaksi jo huomenna. Löysin heti mainion kirjailijan ja kylkiäisinä napsahtaa extrapiste Avioliittojuonia-haasteeseen.
Odotettavissa: palkintohumua ja lukemisen juhlaa!
Edit 19.3.2015: Kuoppaan hiljaisesti tämän lukuprojektin. Löysin hyviä kirjoja, mutta kaikkien palkintosarjojen tai edes vähän suuremman osan läpikäyminen ei enää innosta. Säilytän palkittujen listat silti lukuvinkkien lähteenä. Alla olevassa luettujen listassa on nimittäin joitakin todella hienoja kirjoja, joita tuskin olisin muutoin löytänyt.
Luetut kirjat:
Marraskuu 2013:
Prix Femina Étranger - Julian Barnes: Puhumalla paras
World Fantasy Award - China Miéville: Toiset
Joulukuu 2013:
FST:n kirjallisuuspalkinto - Emma Juslin: Frida ja Frida
Finlandia-palkinto - Kristina Carlson: Maan ääreen
Kirjapöllö - Lisbeth Landefort: Oopperaa, oopperaa!
Tammikuu 2014:
Sysmän kirjakyläpalkinto - Petri Tamminen: Rikosromaani
Lempi-palkinnot - Ilpo Koskela: Paholaisen kuiskaus
Maaliskuu 2014:
Kääntäjien valtionpalkinto - Robert van Gulik: Punainen paviljonki
Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto - Anu Kaipainen: On neidolla punapaula
Elokuu 2014:
Martin Beck -palkinto - Philippe Claudel: Harmaat sielut
Syyskuu 2014:
Pulizer-palkinto - Philip Roth: Amerikkalainen pastoraali
Lokakuu 2014:
Astrid Lingrenin muistopalkinto - Shaun Tan: The Lost Thing
Odotettavissa edelleen: lukemisen juhlaa.

Onhan nuita palkintoja tosiaan. Luen usein oman kiinnostuksen mukaan, viime aikoina olen lukenut useammin kotiseutukirjallisuutta(jota semmoiseksi miellän). Hauska idea myös tämä palkintokierros. Jep.
VastaaPoistaNäitä riittää, ja varmaan moni palkinto puuttuu listalta. Yllätyin listan pituudesta, tuntuu ettei moni noista suomalaisistakaan ylitä uutiskynnystä kovin isosti tai sitten seuraan heikosti kulttuuriuutisia. Tämän listan kanssa on puuhaa vähäksi aikaa. :)
PoistaOnpa kirjallisuuspalkintoja paljon! Seuraan mielenkiinnolla haasteesi etenemistä :)
VastaaPoistaNäitähän on... kävin tänään kirjastossa ja huomasin kotona, että yksi lainaamani kirja on saanut palkinnon, joka puuttuu tuosta Kirjasammon listasta. Eli tässähän alkaa omatkin silmät avautumaan palkintojen runsaudelle. :)
PoistaKiva idea bongata lukemista. Marja Björkin Poika oli ainakin Junior-Finlandia-ehdokkaana, jota suosittelen. Olen lukenut myös esikoispalkintoehdokkaista Mustat paperit ja Avioliittosimulaattorin. Kirjoja riittää ja itsestäkin tuntuu, että jokin lukujärjestys pitäisi olla, mutta sitten taas ilmestyy jokin kiinnostava kirja. Nyt hyllyssä odottelee pari Munron pokkaria, hänhän on tämän vuoden Nobel-kirjailija.
VastaaPoistaKiitos kirjavinkeistä! Munro on minullakin valloittamatonta maaperää. Vähän vierastan häntä, kun novellit eivät koskaan ole minuun oikein iskeneet. Mutta pitäisi vaan rohkeasti kokeilla. :)
PoistaTämä on sopivan väljä ja venyvä lista, ei liikaa ahdista kun ei ole aikarajaa eikä tiettyä kirjalistaa, mikä pitäisi suorittaa läpi. Jo nyt on sattunut vastaan pari löytöä, joten idea on osoittautunut toimivaksi. :)