Arturo Pérez-Reverte: Kohtalon tango

Arturo Pérez-Reverten Kohtalon tango (Like, 2013) johdattaa lukijan intohimoisen tangon pyörteisiin 1920-luvun lopun Buenos Airesiin, kansainvälisiin vakoilupiireihin 1930-luvun Nizzaan ja shakkiturnaukseen 1960-luvun Sorrentoon, Italiaan. Pérez-Reverten uusimmassa romaanissa riittää hohdokkaita tapahtumapaikkoja ja kohtalokasta tunnelmaa. Monen aikatason juonenkäänteet etenevät limittäin, Buenos Airesin ja Nizzan tapahtumia kerrotaan takaumien kautta. Romaanin päähenkilönä on charmantti Max Costa, joka nuoruudessaan toimi salonkitanssijana ja herrasmiesvarkaana. Vanhoilla päivillään hän on joutunut tyytymään varakkaan tohtorin autonkuljettajan rooliin. Sattumalta Max kohtaa naisen menneisyydestä, Mecha Inzunzan, ja päättää vielä kerran koettaa onneaan rakkauden ja huijaamisen jaloissa peleissä.

 "Tangossa yhdistyi monta eri tanssia: andalusialainen tango, habanera, milonga ja mustien orjien tanssi, Max selitti. Ensin syntyi milonga, kun Argentiinan musisoivat karjapaimenet, gauchot vierailivat kitaroineen Buenos Airesin laitakaupungin kuppiloissa, sekatavarapuodeissa ja ilotaloissa. Milongassa oli mukana laulu ja siinä vaiheessa, kun sitä alettiin tanssia, oli syntynyt tangon ensimmäinen versio. Mustien musiikilla ja tanssityylillä oli siinä tärkeä rooli, sillä tuohon aikaan tanssijoiden välillä oli enemmän tilaa. Ote antoi enemmän vapautta ja parit suosivat cruzadoa, ristiaskelia, vaihtoivat suuntaa ja tekivät joko yksinkertaisia tai monimutkaisempia pyörähdyksiä.

    'Vai oli olemassa mustien tango?' Armando de Troye vaikutti aidosti yllättyneeltä. 'En edes tiennyt, että Argentiinassa oli mustia.'" (s. 68)

Maxin ja Mechan kiihkeät nuoruusvaiheet Buenos Airesissa ja valtamerilaiva Cop Poloniolla olivat mielestäni Kohtalon tangon parasta antia. Aidon tangon tunnelataus huokuu kotisohvalle asti ja kaupungin syrjäkujien kapakoiden pinnan alla väreilevä väkivaltaisuuden uhka on käsinkosketeltava. Nizzan vakoilukiemuratkin olivat aivan kohtuulliset, ja minulle olisikin riittänyt, että Kohtalon tangon kertomus olisi keskittynyt näihin kahteen ajanjaksoon. 64-vuotiaan Maxin ilottelut Sorrenton shakkiturnauksessa olivat minun makuuni liian sentimentaalisia, ja shakkiturnaus tuntui ylipäänsä hieman keinotekoiselta juonen kannalta. Varsinkin, kun sen tiimoilta ei kovinkaan kummoista loppuhuipennusta Kohtalon tangolle kehkeytynyt.

Yhdeksäs portti säilyttää edelleen suosikkiasemansa lukemieni Arturo Pérez-Reverten kirjojen joukossa. Kohtalon tango ei ollut huono kirja, mutta subjektiivisella 'Pérez-Reverte asteikollani' luokittelen sen keskinkertaiseksi. Kohtalon tangossa olisi ollut ainekset paljon vetävämpäänkin tarinaan.

Muualla verkossa: Kirja-arvio blogissa TuijaTa. Lukijoiden mietteitä SSKK:n (Suuri suomalainen kirjakerho) jäsenpaneelissa. Hesarin arvostelu.

Kirjan tietoja:
Arturo Pérez-Reverte: El tango de la Guardia Vieja (2012)
Suomennos Sari Selander
Like, 2013
500 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja